Miercoles

Aamu valkeni melko pilvisenä, mutta suomalainen on sinnikäs ja menee silti katolle ottamaan aurinkoa, kun siihen kerran on mahdollisuus. Treeneissä hiottiin piruetteja, jotka kuuluvat viuhkan kanssa tehtävään guajiras-pätkään. Henkilökohtaisesti en niistä tykkää sitten yhtään, kun tasapaino ei millään tahdo löytyä ja pirtsaan lähtö jänskättää joka kerta. Ei nimittäin haluais kaatua ihan koko korkeudelta maahan asti... Itse viuhka on jees ja kun koputuksetkin molempiin pätkiin alkavat sujua, niin mikäpä siinä reenatessa. Maija piti pienen teoriahetken treenin keskellä eli kuunneltiin kahta eri guajirasta ja sitten yritämme analysoida niitä. Meinasin nukahtaa, mutta tajusin kuitenkin, että toisen pätkän letra oli rakenteeltaan toista pidempi. Hyvä minä, kun aika vähän tulee flamencoa kuunneltua - soittolistalla on hyvinkin voittopuolisesti ihan jotain muuta.

Treenin jälkeen narkkarin kanssa mentiin valmistelemaan lounasta, nyt listalla tomaatti-mozzarella-basilikasalaattia ja aurinkokuivattuja tomaatteja vuohenjuusto-rucola-turkkilainen jugurtti -mössöllä täytettyjen tortillalättyjen kera. NAM! Kuvaa en ehtinyt ottaa, kun ruoka jo hävisi nälkäisten tanssinopiskelijoiden suihin. Sitten taas katolle, suihkun ja jäätelökiskan jälkeen Campallerian pariin Casalle. Oltiin melkein jonon kärjessä, ennen meitä pari amerikkalaista daamia, joiden kanssa tultiin hyvin juttuun. Hekin olivat flamencon aficionadoja ja tulossa katsomaan yliluonnollisen lahjakkaita Campallon sisaruksia (Adela, Rafael ja pikkuveli Juan kitarassa) jo toista kertaa matkansa aikana. Meille liput aiemmin viikolla myynyt täti kehui, että Rafael on mennyt tanssijana kovasti kuluneen vuoden aikana eteenpäin ja oh boy! se piti kyllä paikkansa. Biologi kertoo kokemastaan: "Hei, olen kolmekymppinen M, jäin heti koukkuun ja fanitan nyt koko Campallon perhettä." Siistii! Mä diggaan tost sun tyylist Rafael! Muutenkin esitys oli huippu, Juanito kitarassa ihanasti messissä ja laulaja Jeromo Seguralla kivasti pilkettä silmässä.