maanantai 25. heinäkuuta 2016

Minkäs sitä luonnolleen voi?

Koska mitään erityistä ei ole tapahtunut, ei ole ollut mitään postattavaakaan. Kännykän muistista kuitenkin löytyi kuvia, joista osan olen kyllä jo IG:ssä julkaissut, mutta laitetaan nyt tännekin. Töissä olen ollut kiltisti ja heinäkuussa olen päivystänyt viikoittain, parhaimmillaan kaksi kertaa viikossa. Mikäpä siinä, keskikesällä töissä on jopa ihan kivan rauhallista välillä! Alennusmyynnit ovat nyt lopuillaan ja olen päässyt toteuttamaan itseäni shoppailemalla, senhän kyllä osaan eri hyvin. 
Tää on kyllä tuliainen Sthlm:stä itselle, eikä edes alesta (199 SEK!)
Hesa cupissakin tuli käytyä, mutta vain kolmessa matsissa, kun aikataulut töiden ja kummipojan sekä sisarensa pelien kanssa eivät oikein osuneet yhteen. Olisin kentän laidalla enemmänkin viihtynyt, mutta eivätpä säätkään tänä kesänä cup-viikon aikana aivan parhaat olleet. Olen myös yrittänyt tyhjennellä kaappeja turhista kamppeista, mm. vääränvärisistä eli uuteen sängynpäätyyn sopimattomista lakanoista. Vinttikomeron muuttolaatikot on järjestetty uudelleen läpikäymistä varten ja lisäksi kannoin kassillisen jämälankoja työkaverille, jonka osasin arvata niitä arvostavan. Tiinuliini olikin sitten niin kiltti, että toi kiitokseksi kamalan määrän suklaata - meni muutama ilta niitä syödessä!
Loput langat sijoitin väliaikaisesti tuohon alla olevassa kuvassa näkyvään koriin, joka oli pieni ex tempore -ostos, mutta sopii ihan kivasti lattian laminaattiin ja muutenkin, nyt sen päällä on vielä lamppu yölukemisia varten. Seuraavakin sisustusprojekti on käynnistynyt, mutta sitä en toteuta itse, vaan äiti saa sen hoitaa. Mummilta perimääni kalustoon kuuluu nimittäin rahi, joka on jostain syystä joutunut kavereista erilleen ja on nyt siskon luona. Lyhyen neuvottelun jälkeen hän suostui rahista luopumaan ja se on tarkoitus verhoilla uudelleen viininpunaisella Salonki-kankaalla, jota vielä onneksi löytyi Posiolta Pentikin myymälästä. Pientä päänvaivaa tuottaa enää se, miten rahin saan Oulusta Helsinkiin, kun sitä ei voi oikein käsimatkatavaraksikaan ottaa.. Ehkäpä joku perheenjäsen voi tuoda sen joskus mukanaan.
 
Työkaveri Vompatti-Eppu ottaa IG:hen kuvia pääasiassa ruuasta, minä ruuasta ja vaatteista. Tässä siis alelöytöjä à la Anni-täti:
Onlyn paita ja Cristelle-toppi (paidan alla)
Esprit´n paita (ihana kesälaukku Clarinsin GWP)
Huivi Global Essentials, topit Lindexiltä normihintaan
(ja kaksi väriä, kun en osannut päättää, kumpi on kivempi)
Housut cut&pret (yhdet tismalleen samanlaiset kuvattu yllä oleviin kuviin, alunperin talon muotinäytöksen jälkeen itselleni ne lunastin, nyt toiset alesta!), takki Vila, huivi Fraas
Ostin myös peruskosmetiikkaa lomareissua varten ja kuten yleensä käy, sain nytkin mukaan näytteitä, tällä kertaa vanhasta tuoksusuosikista eli Viktor&Rolfin Flowerbombista. Nuo matkakokoiset kappaleet päätyvät kyllä loppuviikosta reppuun Espanjan aurinkoon lähtiessäni!

Naamassa #nomakeup, paita Boomerang (katseltu sillä silmällä jo normaalihintaisena,
oli jäänyt vielä yksi kpl kokoa 38 alen loppurysäänkin - mikä onnenpotku!)
Tuoksuista tuli muuten vielä mieleen ihana juttu: mulla on tapana ostaa Ouluun vanhempien luokse omat rasvat, ettei tarvitse niitä sitten maan halki kantaa tai lennättää ja siellä on sitten viime kesältä Freemanin ihanan tuoksuinen vartalovoide. Äiti oli sitä sitten suihkun jälkeen itselleen laittanut ja kylään saapunut Kultapoika oli todennut hänen tuoksuvan aivan Annilta :)