Hulaa huu

Sitkeän yskän (ja väsymyksen) takia pitkä tauko kirjoittamisesta päättyy vasta nyt, pyydän anteeksi jos tää tauko on jotakuta häirinnyt. Joulusta asti siis olen köhinyt melkein keuhkot pihalle ja vasta toinen lääkärin kirjoittama yskänlääkeresepti tepsi. Nyt kuitenkin olo siis jo parempi ja pystyn nukkumaankin öisin. 

Töissä on tahti syksystä hieman tasaantunut, kaverit viereisissä huoneissa ovat hekin vuoron perään olleet enempi vähempi kipeinä. Mä en kyllä tämän yskän jälkeen ajatellut enää nyt keväällä sairastella (kopkop). Vähän vähemmän on silti tullut mitään ylimääräistä harrastettua. Lepäämiseen olen yrittänyt keskittyä jopa niin, että jätin useamman leffanäytökseen varatun lipun kokonaan lunastamatta ja makoilin kotona Stephen Fryn kirjaa lueskellen.

Paistoin lättyjä :)

Kiva lappu hissin peilissä

Reilun kolmen viikon treenitauko päättyi viime viikolla ja aloimme tanssiopistolla tehdä buleriasta, jälleen Enrique Morenten kappaleeseen Pablo de Malaga -levyltä (joka tällä hetkellä on tiiviisti stereoitteni uumenissa, ei pyöri eikä tuu ulos - onneksi on Spotify!). Viime viikolla oli myös flamencoyhdistyksen järjestämä tiiviskurssi, jonka opettajaksi oli saatu aivan ihastuttava Maria Juncal. Neljän puolitoistatuntisen aikana saatiin kasaan iloinen alegrias, josta toivottavasti jotain kautta saan muistoksi myös viimeisellä tunnilla kuvatun videoklipin. Aina tekee hyvää nähdä itsensä tanssimassa muutenkin kuin peilin kautta, voipi tulla yllätyksiäkin.. 

Pelastakaa Maxim!

Vyötärö takas!

Olenhan mä hiukan ulkoillutkin, nähnyt kauan odottamani Of Mice And Men -näytelmän Maximin valkokankaalta ja viikolla kävin peräti kahtena iltana ulkona syömässä, ensin flamencokamujen kanssa Siltasessa ja perjantaina Ninski-serkun ja Oulusta visiitille tulleen Martan kanssa pizzalla. NAM! Tänään oli sitten kahden leffan päiviä, kun kävin ensin katsomassa J.K. Simmonsin tähdittämän Whiplashin ja sen jälkeen vielä kotimaisen Viikossa aikuiseksi -leffan. Edellinen oli kyllä ihan mielettömän hyvä konservatorion jazzbändistä ja tiukkoja opetusmenetelmiä käyttävästä orkesterin johtajasta kertova leffa, josta Simmons on ihan Oscar-ehdokkaana ja syystä. Viikossa aikuiseksi oli vähän erityylinen pläjäys, mutta ihan hauska silti. Ja Taneli Mäkelä. Tarviiko sanoa muuta.. 

Huomenna yritän jaksaa töiden jälkeen kurkkaamaan Foxcatcherin, jossa Steve Carell on maskeerattu lähes tunnistamattomaksi ja elokuvassa on myös Mark Ruffalo, joka onnistuu mielestäni roolissa kuin roolissa. Huomenna tulee myös sisar kaupunkiin ja tiistaina lähden vähän käymään Tukholmassa. Niin että en mää ihan vielä ole kotiin homehtunut..