Vauhdissa taas

Eihän minun menot tuohon alkusyksyyn ole jääneet, vaan ihan tässä näyttää kalenteri kivasti täyttyvän jo vallankin pitkälle kevääseen saakka. Alkukuusta kävin ihastelemassa von Hertzenin veljeksiä ja maailman parasta Kuoppista perätikin kahtena iltana putkeen Korjaamolla Love Remains The Same -levyn 10-vuotisjuhlakeikkojen merkeissä. Ensin myyntiin tullut lauantain keikka myytiin niin pikaisesti loppuun, etteivät kummipoikani äiti ja sisarensa ehtineet sinne lippuja saada, mutta onneksi lisäkeikka perjantaille tuli hetikohta myyntiin ja sain sisarukset kaveriksi. Ja voi pojat, että kyllähän kannatti nämäkin keikat nähdä!! Perjantaina tsiigailtiin ensimmäinen setti hieman kauempaa ja breikin jälkeen siirryttiin lähemmäksi lavaa, mutta lauantaina kun olin yksin liikenteessä, menin salin etuosaan melko lähelle lavaa. 

En tiedä, onko nyt oikeasti bändin dynamiikassa miehitysvaihdosten takia tapahtunut niin radikaalit muutokset, että se näkyy näin voimallisesti yleisöön asti, mutta lauantain keikka oli jotakin aivan tajutonta - ensimmäisen Bring Out The Sun -biisin aikana ihmeellinen lämpö valtasi koko salin ja se fiilis kantoi aivan koko keikan loppuun. Sattumalta mun eteen oli osunut neljä viisi rivillistä hieman lyhyempiä henkilöitä, joten mulla oli esteetön näkymä lavalle ja siinä sitten vahingossa tuli vaihdettua hymyt basistin kanssa heti alkuun. Ystävällisesti hän myös seuraavan Spanish 411 -kappaleen aikana palmastaessaan hymyili kauniisti mun kännykän kameraan :)

 

Äiti kommentoi tätä kuvaa "Wau". Sitähän minäkin.

Keikkojen ensimmäisissä seteissä vedettiin koko LRTS-levy järjestyksessä läpi ja toinen setti koostui sitten muista kappaleista. Uskollisia fani-ihmisiä ajatellen huomaavaisesti perjantain ja lauantain kakkosseteissä vedettiin eri kappaleet eli iltojen aikana saatiin kuulla encoreineen yhteensä nelisenkymmentä biisiä. Enkä nyt taas ihan heti muista, milloin olisin flamencosalin ulkopuolella tanssinut rintsikkani läpimäriksi... Keikan jälkeen piti taas jäädä Samia odottelemaan ja sainkin kerrottua hänelle kiitokseni upeista keikoista. Tämän vuoden puolella tulee VHB nähtyä vielä kahteen otteeseen, sillä intouduin ostamaan lipun Lahteen Möysän Musaklubille joulun jälkeiselle lauantaille sekä uudenvuodenaatoksi Helsingin Virgin Oiliin. Oih ja voih, miten ootan noita musaherkkuja!

Hädin tuskin olin toipunut VHB-huuruista, kun heti seuraavalla viikolla kävin Tavastialla juhlistamassa 40-vuotiasta Broadcast-yhtyettä vanhan työkaverini kanssa. Samassa yhteydessä juhlittiin myös 60 vuotta täyttävää kitaristi Jarmo Nikkua ja muisteltiin hieman vastikään sairauskohtaukseen kuollutta Esa Kaartamoa, vaikka hänen varsinainen muistokonserttinsa järjestetään Espoossa ennen joulua. Oli tosi kiva ja viihdyttävä ilta, mutta kunnon kuvaa en keikalta valitettavasti saanut napattua. Olin vähän jo etukäteen miettinyt, että tuo Tavastian keikka saattaisi olla sellainen tilaisuus, jossa ehkä saatan törmätä vanhaan kitaristiheilaani ja niinhän siinä sitten kävi, että ennen narikkaan siirtymistä hän asteli saliin viereisessä Semifinalissa olleen oman keikkansa jälkeen ja tuli siinä hetki juteltua (eikä tuntunut enää missään, mikä on tietysti oikein hyvä asia).

Eivätkä lokakuun keikkamenot suinkaan tähän loppuneet, sillä kalenterissa oli vielä melkein vuosi sitten buukattu Shania Twainin keikkareissu Tukholmassa. Sinkosin töistä suoraan lentokentälle ja pientä jänskämomenttia aiheutti parin päivän paksu merisumu, joka jonkin verran vaikeutti lentoliikennettä. Koneessa jouduttiin odottamaan muilta lennoilta tulevia matkustajia, mutta onneksi lento ei kuitenkaan ollut merkittävästi myöhässä, ja sain otettua pienet virkistävät torkutkin sekä koneessa että lentokenttäbussissa. Ostin ladattavan matkakortin tuleviakin reissuja ajatellen ja kun hotelliin sisäänkirjautuminenkin sujui näppärästi, olin vaatteiden vaihdon jälkeen jo heti kohta Globenissa - vaikka hieman harhailin T-Centralenin metriksellä, kun menin asemalle eri reiästä kuin aikaisemmin ja epähuomiossa olin ensin väärällä tasanteella.

Edellä mainittu kitaristiheila minut esitteli Shania Twainin musiikille ja vaikka en uudempaa tuotantoa ole juuri lainkaan kuunnellut, pari kymmenkunta vuotta sitten ilmestynyttä levyä tuo paljon muistoja ja niistä löytyy niin sanottuja voimabiisejänikin. Twain on käynyt Suomessa 2005 tai 2006, mutta silloin jäi Hartwall Areenan keikka näkemättä, kun en saanut kaveria, enkä tuolloin vielä uskaltanut yksin keikalle edes lähihalliin lähteä. Näkemätön keikka jäi minua kaivelemaan niin pahasti, että tein silloin tein päätöksen, että jatkossa lähden yksin ihan mihin vain, jos kiinnostaa ja siltä tuntuu. Eikä sen päätöksen tekeminen ole muuten yhtään jälkikäteen kaivellut tai harmittanut!

Shanialla oli lämppärinä sveitsiläinen Bastian Baker, joka esitti kitaransa kanssa ihan oivaa poppistelua. Lämppärin jälkeen vartottiin heti illan päätähteä, joka aikataulun mukaisesti saapui lavalle katsomon läpi ja yleisö oli tietty ihan pähkinöinä. Mun paikka oli yläkatsomon eturivissä pitkällä sivulla lavasta katsoen oikealle ja ihan ok paikka olikin, vaikka tietty alakatsomossa olisi ollut vielä nastempaa. Show´ssa oli menoa ja meininkiä muusikoiden ja taustatanssijoiden ansiosta ja kyllä rouvakin osasi laulaa. Hän vain vaihtoi asuja niin monta kertaa, etten pysynyt laskuissakaan ja jätti poikkeuksellisesti encoren kokonaan väliin ja yleisön tämän takia hieman hämmentyneeseen olotilaan keikan jäljiltä. 

 

Matkakaverini

Yövyin Tukholmassa kaksi yötä ja keikan jälkeisenä päivänä mulla ei ollut kalenteriin merkattuna yhtään mitään, vaikka mietinkin vielä viime tinkaan hankkivani jotkin teatteri- tai konserttiliput. Oikeasti olinkin kiinnostunut Maximin paikallisesta Luulosairaan versiosta, sillä siinä olisi ollut pääroolissa itse Mikael Persbrandt. Näytelmän ensi-ilta oli kuitenkin vasta perjantaina eli en sitä päässyt katsomaan. Lähdin kuitenkin aamusta kaupungille pyörimään ja koska mulla oli sateenvarjo matkassa, aurinko tietysti paistoi kauniisti. Jotain kivaa teki mieli ostaa, mutta eipä sieltä mitään löytynyt ja sain hillittyä itseni myös Åhlensin kodinosaston alepöydän ääressä, enkä ostanut flamingokuvioisia lasinalustoja ja aamiaissettiä itselleni tai edes tuliaiseksi. Sephoran myymälässä jouduin taas kerran pettymään eli ilmeisesti ovat poistaneet kokonaan valikoimasta kylpytuotteiden sarjan, jota olen vuosikaudet ostellut. Jäänkö nyt siis kokonaan ilman hyväntuoksuisia suihkugeelejä, vartalovoiteita, käsisaippuaa ja -voidetta ja hajuvesiä? Nuo kun ovat olleet kohtuuhintaisia elleivät jopa edullisia, niitä on voinut ostaa useita erilaisia varastoon. Höh. 

Läksin sitten Åhlensilta vanhaan kaupunkiin ja siellä kävin parin vuoden tauon jälkeen Sallys-ravintolassa, joka jo keväällä äidin kanssa Tukholmassa käydessämme näytti avanneen jälleen ovensa. Siellä olen syönyt ehkä parhaan pizzan ikinä ja olisin halunnut sen ihanan häränfilepizzan halunnut nytkin syödä. Lounasaikaan sitä ei kuitenkaan listalta saanut eli tyydyin perus-Margaritaan, joka oli ihan ok, muttei mitenkään tajuntaa räjäyttävä. Tarjoilijapoika puhui mulle sinnikkäästi englantia ja minä hänelle ruotsia yhtä sinnillä, mutta eipä se mitään. Hän oli tooosi tosi komea ja laskun loppusumma alkoholittoman oluen kera noin 12 euroa. Voi siellä siis vastakin käydä.

Vatsa täynnä oli ihan pakko vetäytyä hotellihuoneeseen päiväunille, mutta juuri kun aloin torkkua, tuli Finnairilta tekstiviesti paluulennon ylimyymisestä. Otin sitten luurin käteen ja jonotin asiakaspalveluun parinkymmenen minuutin ajan sillä seurauksella, että sain vaihdettua paluulennon pari tuntia myöhemmäksi ja sain tästä vielä Finskiltä 125 euron korvauksen! Päikkäreiden jälkeen oli vähän nälkä jälleen ja käväisin nurkan takana Espressohousessa. Namilakko sai hieman joustaa eli söin ihanan lohibagelin sekä nautin porkkanaa muffinssissa ja kurpitsaa latessa (eka kerta kun maistoin, oli ihan törkeän hyvää!). Sitten olikin hyvä viettää loppuilta huoneessa ruotsalaisia naistenlehtiä lukiessa. Sain myös vihdoin lopeteltua Persbrandtin muistelot, kaikkea se hänkin on elämässään ehtinyt puuhastella.

Nyt kun paluulento oli hieman myöhemmin, ehdin istuksia hotellin aamiaispöydässä kaikessa rauhassa ja ahdoin napani täyteen mm. herkullisia croissanteja. Kymmeneltä aukesi Kungsgatanin Akedemibokhandeln, jonne käpsyttelin ja ostin aamun ensimmäisenä asiakkaana tuoreimman Lars Keplerin Joona Linna -dekkarin heti ilmestymispäivänään. Menen ilmeisesti paikallisesta sen verran hyvin, että lähestulkoon joka kaupassa kysytään kantiskortin perään ja kun vastaan, ettei mulla sellaista ole, seuraava kysymys on että haluatko liittyä. No Suomessa asuva henkilö ei kortteja yleensä mistään kuitenkaan saa, näin oli tuolla kirjakaupassakin. Miesmyyjä oli silti niin kiltti, että antoi kantisedun minullekin, kun kerran naapurimaassa asti on kiinnostusta Kepleriä kohtaan - säästin siis huimat viitisen euroa. Ostin myös uuden ihanan kettuheijastimen, jonka laitoin heti roikkumaan takin taskun vetskariin. Kepler tuli muuten luettua loppuun heti pitkän viikonlopun aikana ja olipa taas jännät juonenkuviot - jatkoa ilmeisesti seuraa vielä, koska eihän se tarina voi noin päättyä, eihän...!?!