Keikutti kyllä

Sain houkuteltua Ässä-fanin pienelle pikkujouluristeilylle eli käytiin todella nopeasti kääntymässä Tukholmassa. Nopeasti senkin vuoksi, että kovan tuulen takia laiva oli menomatkalla kolme tuntia aikataulusta myöhässä ja maissaoloaikaa oli vain kolmisen tuntia. Kiitos Postafenin runsaasta keikkumisesta huolimatta ei meistä kummallekaan tullut huono olo ja melkein saatiin nukuttuakin. 

Menomatkalla nautittiin tapakset (erityisesti peura oli hyvää) Gabriellan ravintolassa ja kamala mikä pettymys, mukavat tarjoilijat kertoivat, että laivaa uudistetaan kevään telakalla olon aikana ja tapasravintola ei enää sellaisenaan tule jatkamaan. Just niiden takia oon nimenomaan tästä laivasta tykännyt, plus tietty siitä, että isoissa sisähyteissä on telkkari :)

 

Pikkaisen kiire ehti kuitenkin maissa tulla, mutta laivayhtiön myöhästymisen vuoksi tarjoaman brunssin jälkeen kun napattiin bussi Cityterminaaliin, ehdittiin noutaa luvatut nikotiinituliaiset ja kävellä muutamat täsmäkohteet läpi. Moodissa yritettiin pitää vessabreikki, mutta muutkin olivat löytäneet paikan ja jonoa riitti. Ei auttanut kuin pidätellä laivalle asti..

Moodin jouluvalot

Vanhan kaupungin Stortorgetin joulumarkkinatkin käytiin kiertämässä, mutta niin kuin Ässä-fani totesi, pelkästään niiden takia ei kyllä Tukholmaan kannata lähteä. Tungoskin siellä oli.

Rikkoutunut rakas Tukholman tuliainen

 

Kaikkein tärkeintä ostosta piti alkavassa tihkusateessa vanhan kaupungin turistikrääsäliikkeistä oikein urakalla metsästää. Veljien pojat olivat olleet mummulla hoidossa Kultapojan kotona ja siellä leikin tiimellyksessä Kultapojan Tukholman tuliainen oli saanut iskua sen verran, että rikkihän se oli mennyt. Suru oli suuri ja äidillekin oli lähtenyt itkuista puhelua, ja pohjoisesta tuli kuvan kanssa pyyntö, josko kummitäti löytäisi uuden vastaavan tilalle. Onneksi löytyi, ja myös pienet pojat saivat kumpikin omat tuliaiset.

Paluumatkalla laivalla juhlistettiin itsenäisyyspäivää ja istuimme yökerhon soffalla seuraamassa linnan juhlien kättelyä drinksun äärellä - Ässä-fanilla tarjousskumppa ja mulla rouheasti tuopillinen Nikolaita. Pidempäänkin oltaisiin viihdytty, mutta katselu keskeytettiin iltatanssien takia. Noh, mentiin sitten pizzalle, mikä maistuikin ilman aurajuustoa tosi hyvältä, ja jatkettiin juhlien seuraamista hytin telkkarin välityksellä. Kova länsituuli keikutti palatessakin, mutta onneksi päästiin turvallisesti takaisin Helsinkiin. Oli meillä lystiä ja Ässä-fani lupasi lähteä kaveriksi toistekin!

Kaikenlaista keikkaa

En ole mihinkään kadonnut, vaikka ystäväni Lissakin ehti vastaajaanikin viestiä jättää, kun minusta ei ole aikoihin mitään kuulunut - toden totta, kesä ja vierailuni pohjoiseen menivät niin nopsaan, että Lissan kanssa on edellisen kerran oltu yhteydessä maaliskuussa! Treenit ja työ pitävät viikolla pään virittyneenä ja viikonloppuisin on ollut muka taas kovasti puuhattavaa... Keikkojakin on kalenterissa ollut kiitettävästi ja niistä nyt lyhyesti muutama huomio.

 

Marraskuun alussa käväisin Kanneltalossa Replaying Silence -nimisen kokeellisen flamencoteoksen kantaesityksessä. Kitaristi Okko Meinilä, cajonisti Sami Rönkä ja tanssista + palmaksista vastannut Rodrigo Gonzàlez olivat kasanneet kyllä sellaisen taidepaketin, että yleisö poistui ihan hurmiossa. Mahtava maaginen tunnelma lavan takaseinälle heijastettuine kuvineen, eikä tuon tason miestanssia näe Suomessa ihan joka päivä! Kitaran, cajonin ja koputusten rytmejä sämplättiin luupeiksi, joiden päälle Rodrigo tanssi toistaen kitaran rämpytykset täsmällisesti - ihan pikkuisen ovat pojat yhdessä harjoitelleet ja veivanneet. Toivottavasti tämä combo saa vielä lisäesityksiä, haluan nähdä tämän uudestaan.

 

Ikisuosikkini Samulin näin seuraavana päivänä loppuunmyydyn Finlandia-talon yleisön edessä ja vaikka olen Samulia seurannut 90-luvulta lähtien, hän onnistui tällä kertaa jopa minut yllättämään. Konsertin ensimmäinen setti koostui nimittäin pelkästään ihan tolkuttoman hienon Vaiheet-levyn kappaleista, mistä johtuen pillitin koko setin ajan. Väliajalla kävin moikkaamassa vanhaa tuttua äänimies Amea ja siihen paikallehan päsähtivät Samulin vanhan bändin eli Helsinki Sound Machinen tyypit Leri Leskinen (sovittanut Vaiheet-levyn, mistä kädestä pitäen hälle kiitokset) ja Kalle Chydenius, joita tuli samalla siinä morjenstettua. Ai että, kun mä silloin joskus nuorena olin salaa tuohon Kalleen vähän ihastunut.. Konsertin toka setti olikin sitten normimpaa tavaraa ja vaikka olin Amelle uhkaillut, etten nouse Peggyn aikana joraamaan, niin en kehdannut muun salin noustessa seisomaan jäädä itse tuoliin kököttämään. Vallan hyvä mieli jäi tästäkin keikasta, kun Samulin ääni soi niin kauniisti!

 

Seuraavallakin viikolla tuli nähtyä flamencoa livenä, kun Ässä-fanin kanssa kävimme tarkistamassa Flamenco Nordico -kokoonpanon keikan Fiesta Flamencon Johanneksen luolassa. Paikkahan oli siis Johanneksen kirkon alla olevassa väestönsuojassa, mutta varsin viihtyisä mesta, missä Fiesta Flamencan kurssitkin pidetään. Illan esiintyjät tulivat Suomen lisäksi Ruotsista ja Tanskasta; kitaraa soitti Emil Pernblad, laulusta vastasi upeaääninen Pepita Rohde ja tanssijoina olivat Emilia Aho, Katja Lundén ja Tove Djupsjöbacka. Empun ja Katjan tammikuussa ensi-iltaan tulevasta esityksestä saatiin hieman esimakua, mutta kaikkein eniten tykkäsin Pepitan rouhean flamencotulkinnan ohella Toven ihanan naisellisen vekkulista tanssista :). Ihan fiiliksissä olin taas.

 

Pääsin vuosikymmenten odotuksen jälkeen katsastamaan myös Mötley Crüen, joka poikkesi Helsingissäkin viimeisellä maailmankiertueellaan. Nuorempana olin kovin katkera, kun en päässyt heidän jäähallikeikalle, kun pari luokkakaveria sinne sai lähteä.. Olihan keikalla runsaasti pyrotekniikkaa ja Tommy Leen levitoiva rumpusetti, mutta eipä ollut Vincen ääni enää entisensä, ja kun en bändin tuoreempaa materiaalia tuntenut, jäi vähän sellainen olo, että saavat lopettaakin - kävi ihan harmittamaan, että tämän keikan (+ lämppärinä olleen Alice Cooperin) vuoksi jätin Katjan edistyneet2-ryhmän tunnin väliin. Ois pitänyt nähdä n. 30 vuotta sitten tämä shöy..



 

Toinen ikisuosikkini Bo Kaspers Orkesterkin kävi vuosittaisella keikkamatkallaan Helsingissä ja vaikka pienen unohduksen takia en ehtinyt saada lippua Tavastian keikalle, mulla oli erinomainen istumapaikka Kultsan iltapäiväkonserttiin. Kun mun sterkat eivät toimi sen lisäksi että ovat olleet Vallilassa varastossa toukokuusta, ei ole tullut hankittua uusinta BKO:n levyä, enkä ole sitä Spotifystakaan kerinnyt kuunnella. Eipä se juuri haitannut, ihan hyvin uusia biisejä pystyi ennalta kuulemattakin fiilistelemään. Vierailevana artistina ei ollut kovasti odottamani Pirkka-Pekka Petelius, vaan Frida Andersson, ei tällä kertaa ihan minun mieleeni. Mats Schubert se vaan on sellainen pimputtelija, että Hon är så söt -biisin alkusoitosta sai kavereiltaankin hyväntuuliset sormenheristykset; Bossen sanojen mukaan on aina suuri ilo soittaa hänen kanssaan - sillä ilmeisesti soittaa joka kerta täysin eri tavalla ja eri fiiliksellä - mikä myös näkyy lavalta yleisöön asti.

Viime viikolla tuli myyntiin iki-ihanan Adelen kiertueen keikkoja, mutta Suomeen häntä ei tietenkään saada (varmistettu LiveNationilta). Minä kuitenkin ajattelin kokeilla onneani Tukholman keikan lippujen suhteen ja hip hurraa, sain liput hankittua 7 minuutissa. Vaikeammaksi osoittautuikin sitten keikkaseuran hommaaminen, sillä ykkösvaihtoehtoni Yohku eli Ryhanna ei halunnut reissata ja kummipoikani Petskun äidillä on lasten futisharrastuksen takia kevät kovin kiireinen. Sain kuitenkin torstaina illalla houkuteltua armaan siskoni mukaan matkaan, tai eihän häntä kamalasti tarvinnut edes yrittää ylipuhua. Lennot ja hotellikin on jo valmiina, joten nyt vaan odotellaan ajan kulumista ja toivotaan hyviä huhtikuun keikkasäitä!

Tarinaa tanssista 2

Muistan vielä, miten maanantai-iltaisin Ladies-ryhmän tunnin alkua odotellessamme ihailimme Katjan edistyneiden ryhmän tanssimista Kuortaneenkadun salin oven raosta. Muistanpa senkin, miten jännitti siirtyä jatko2-tasolta Katjan jatko3-ryhmään, aluksi takariviin tietenkin. Nyt tanssin Katjan edistyneissä ja kuinka ollakaan, enää en räpistele takana, vaan toisinaan rohkeasti ihan eturivissä. Miten ihanaa onkaan ollut huomata, että varsinkin kahden viimeisen vuoden aikana edistystä on omassa tekemisessä tapahtunut kovasti, (silloin tällöin edelleen takkuavia piruetteja lukuun ottamatta) enkä ole enää mikään ihan p***a flamenca. Välillä on toki vähän huonompiakin päiviä, kuten kesällä 2012 Sevillassa tanssikamun Terhin ottamista kuvista käy ilmi. Ei nimittäin alkureissusta vielä oikein bule irronnut.

Vahvinta aluettani ovat rytmit, läpsyt eli palmakset ja jalkatyöskentely, mutta niiden teknisen osaamisen pohjalle pystyn jo rakentamaan ilmaisua ja kroppaa vähintäänkin tyydyttävästi, ja muutaman vuoden takaiset ahdistukset lähinnä esim. käsien linjojen ja ranteiden/kämmenten/sormien asentojen suhteen ovat lähes mennyttä. Olen kyllä joutunut hammasta kiristelemään, kun käsivarret eivät ole totelleet ajatuksia, tai kun omien ranteiden pyöritys sormista nyt puhumattakaan ei ole näyttänyt yhtä viehkolta kuin opettajan tai vieruskaverin - mulla kun siis on pitkien käsien lisäksi myös isot, vaikkakin sirorakenteiset lapaset. Näitä juttuja täytyy oikeasti fundeerata, mallata ja hinkata peilin edessä sekä tietenkin vielä pystyä toistamaan liikkeet ilman peiliä liikemuistin varassa.

Usein teemme treeneissä biisejä pienemmissä ryhmissä, mikä on erittäin opettavaista. Esim. tanssiasennon kenot, aksentit ja markkeeraukset tulee huomioitua eri tavalla, kun ei koko ajan itse tanssi ja voi keskittyä pelkästään seuraamaan, miten biisin ja tanssin on tarkoitus nivoutua toisiinsa. Tanssikaveri Laura, joka viime vuonna toimi myös openamme vetäen erittäin tarpeellisia tekniikkakyykytystreenejä, sai tällaisen ryhmävedon jälkeen mut hetkeksi ihan hämmentymään kehuessaan mun tanssia ylvääksi ja elegantiksi.. Voi kun siltä aina tuntuisikin! Erityisen kivaa tää kehuminen oli myös sen takia, että itse vastaavasti pidän Lauran tanssista kovasti.

Kevään näytökset ovat koreografioiden hinkkaamisen lisäksi muutenkin kovasti työn alla eli suunnittelemme Katjan kanssa puvustusta. Kuten aina, hänellä on itsellään varsin vahva näkemys siitä, miltä haluaa meidän näyttävän ja nyt molempiin uusiin biiseihin onkin tarkoitus teettää kaikille omien mittojen mukaan kokopitkät esiintymisasut, eri väriset eri biiseihin tietenkin. Tilausmäärän ollessa jo melko mittava Katja sai tingittyä puvun hinnan todellakin varsin huokeaksi ja mähän tietenkin intouduin niin, että saatetaan muutaman kamun kanssan ihan på skojs skull teettää vielä kolmannetkin leningit mahdollisia tulevia muita esiintymisjutskia varten. Kunhan kankaat saapuvat, päästään ottamaan mittoja!

(ja muuten, viime keskiviikkona tein varmaan ensimmäistä kertaa tanssijan "urani" aikana neljä piruettia niin, että päädyin oikeaan aikaan oikein päin)

Tarinaa tanssista 1

Nyt syksyllä tuli kokonaista kahdeksan vuotta siitä, kun aloitin maailman ihan parhaimman harrastuksen eli flamencon. Ensimmäiset Blue Flamencon tuntini kopsuttelin Mansku nelosen kellarissa, missä katto tuli pitkälle ja pitkäkätiselle ihmiselle äkkiä vastaan, mutta tutustumistiivarin tunnelmat olivat - kiitos ihastuttavan opemme Lauran - niin mukavia, että päätös jatkaa alkeistunneille oli varsin helppo. Ensimmäisen vuoden aikana harjoiteltiin perinteinen Sevillanas, ja kyllä harmitti, kun veljen häiden takia en keväällä päässyt osallistumaan oppilasnäytökseen. Esityksiä tuli onneksi kyllä myöhemminkin, sillä Blue Flamencolla kävin useammankin opettajan tunneilla, kunnes koulu päätti aikuisten opetustoiminnan keskittyen kehitysvammaisten tunteihin.

Keväällä 2011 (muistaakseni, vuodet saattavat kyllä mennä sekaisin..) esiinnyimme Aleksanterin teatterissa batan kanssa keväisen alegriaksen merkeissä vallankin isolla lavalla. Ninski-serkun ottamien kuvien lisäksi muistoksi jäi välillä hieman kivistävät polvet, sillä ennen esitystä kompastuin takahuoneessa lentäen suoraan kontalleni kivilattialle. Ei kaatuminen onneksi tanssia haitannut, mutta mahtavat mustelmat tuli molempiin polvilumpioihin moneksi viikoksi. Sittemmin myös Stoan ja SYK:in esiintymislavat ovat tulleet tutuksi Helsingin Tanssiopiston oppilasnäytösten myötä, ja onpa tullut esiinnyttyä myös Malmitalossa.

Olemme aloittaneet ensi toukokuussa pidettävän näytöksen valmistelut, ja Katja Lundénin viikkotunneilla tehdään kahta täysin uutta koreografiaa Joonas Wideniuksen hienoon musiikkiin. Lisäksi lämmittelemme kevään aikana kolme aiemmin tehtyä koreografiaa ja näitä varten pitäisikin kohta puolin saada varattua ryhmien omaa treeniaikaa peñan salille. Sitä ennen yritämme ottaa biisit haltuun vanhojen oppilasnäytöstallenteiden ja oman muistin varassa.. Jännää! Kanneltalossa järjestettävän flamencospektaakkelin lipunmyynti ei ole vielä alkanut, mutta saatanpa palata asiaan kevään mittaan :)

Ketut ja piparit

Joulua alkaa uhkaavasti pukata ja koristeita näkyy olevan myynnissä. Nyt ilmeisesti kettu on joku erittäin ajankohtainen juttu, kun niitä on sekä vaatteissa (ostin aiemmin kaksikin eri paitaa kettukuosilla) että joulukoristeissa. Vaikka en mikään jouluentusiasti itse olekaan, ovathan nämä Mikko Repolaiset aivan valtavan söpöjä.

Piipahdin männäviikolla jälleen Tukholmassa päiväristeilyllä, missä sää oli taas varsin mainio kaupungille kävelyyn. Vaatepuolen tarkkailu jäi tällä kerralla vähemmälle, sillä sattuneesta syystä katselin enemmän kodin tavaroita ja sisustusjuttuja. Ostoslistalla oli ennen kaikkea kylppäritarvikkeita eli hammasharjamuki ja säilytysastiat vanuille, mutta aivan täysin mieleisiäni en löytänyt mistään. Ostinkin sitten aivan tuikitavalliset juomalasit Drottninggatanin Lagerströmiltä edullisesti 6 kpl noin 8 €:lla. Ja aivan hyvin toimivat tähän tarkoitukseen. 

Åhlensin kodin osasto oli uusittu aivan täysin ja sinnehän kannattaa kyllä ehdottomasta suunnata, sen verran iso ja mielestäni onnistunut muutos on tehty. Katselin taloa myös vähän niin kuin työn puolesta ja näpsäisin muutamia kuviakin kavereille näytettäväksi. Myös NK:lla kävin pitkästä aikaa pikaisella kierroksella, kun aikaa oli, mutta jostain syystä en ole jaksanut heidän meiningistään juuri innostua. Laivalle palasin siis lähes tyhjin käsin, enkä sielläkään tuliaisnikotiineja ja suklaata lukuun ottamatta riehaantunut.

  

Dumlen piparinen jouluversio oli tullut laivalle myyntiin ja pitihän sitä sitten itsellekin Pandan ihan parhaiden suklaarusinoiden lisäksi hommata. Maisteltiin niitä töihin päästyäni yhdessä porukalla ja oltiin liikuttavan yksimielisiä siitä, ettei oikein toiminut. Esulin mielestä jämäkkää piparista jälkimakua olisi saanut olla enemmänkin, mutta kyllä minusta tavallinen Dumle toimii paremmin. Suklaa siis suklaana ja pipari piparina.

 

Sain töistä kivan ylläribyllärin eli suklaata, vaaleaa glögiä ja pipareita sisältäneen herkkukassin. Iltojen pimetessä voinkin tässä joku ehtoo itsekseni naatiskella tv:n katselun lomassa :)

Tää Blogger muuten kiusaa mua ihan tahallaan, kun osa tekstistä ei suostu menemään vasempaan reunaan, vaan jää uhmakkaasti keskelle. krpl.

Kotihiiri nysvää himassa hiljaa

Tosi kiva on ollut palata kesäasunnolta takaisin Lintsin kupeeseen ja aamuisin olen kävellyt vähän kauempana sijaitsevalle bussipysäkille sopivan kirpsakkaassa syyskelissä ja niin raittiissa ilmassa kuin kantakaupungissa on mahdollista. Yleensä olen ollut liikkeellä niin aikaisin, ettei aurinko ole vielä kunnolla noussut, mutta viime sunnuntaina oli hieman myöhäisempi töihin lähtö ja kaunis paiste jo kehissä. 

Ostin tuon Lindexin vaniljatuoksukynttilän jo joku aika sitten, mutta olen ollut niin poikki iltaisin, etten ole jaksanut etsiä laatikoista tulitikkuja. Viikonlopun kunniaksi kaivoin ne ja tuikut vihdoin esille, ja laitoin illalla kynttilät palamaan. 

Tänäänkin paistoi aurinko ihanasti verhojen välistä, mutta kauniista säästä huolimatta en käynyt ulkona kuin viemässä roskat. Mulla ei ole noin viiteen viikkoon ollut viikonloppua ilman jonkin sortin ohjelmaa, joten nyt otan vahingon kunnolla takaisin, enkä tee mitään, jos ei huvita. Tyhjentelin pitkästä aikaa digiboksia ja katsoin parit Downton Abbeyt sekä Broadchurchit ja söin suklaata... Siivoaminen on oudosti alkanut tuntua mukavalta, johtunee siis siitä, että yritän nyt pitää uudet pinnat puhtaina ja siisteinä :)

Namia..

Virtsakammo ja paljastavat hymiöt

Viime viikolla tuli tehtyä töitä pyöreät 56 tai jotain tuntia, joten olo vapaapäivän koittaessa on suht rapsakka.. Maanantaina erehdyin ennen treenejä ottamaan puolen tunnin päikkärit sillä seurauksella, että olin salille päästyäni lähes humalan kaltaisessa tilassa, minkä myös kaverit pistivät merkille. Onneksi siellä aina virkistyy sekä pää että kroppa. Tänään oli Laura "Rintsikka" Rintamäki tuuraamassa opeamme Kaaria ja tehtiin erittäin tiukan jalkatreenin (Juncalia ja Losaa) lisäksi myös koputuspiruetteja. Olipa kiva huomata, että varmuutta pirtsojen tekemiseen alkaa usean vuoden jälkeen löytyä ja iloisena sanoinkin tunnin jälkeen Lauralle, että pirtsakammo on näköjään jäämässä taakse. Pikkuisen sitten nauratti, kun sisarensa kuuli kommenttini hieman väärin ja luuli mun puhuvan virtsakammosta.. 

Ostin muuttoviikonlopuksi uuteen jääkaappini pieniä Cocis-tölkkejä ja kun himo pääsee iskemään päälle, niin juomaahan on saatava päivittäin - onneksi viime viikon Hulluilta Päiviltä sain hankittua uuden levyn (eli 24 tlk), eikä maksanut paljon! Työpaikan poikien mukaan tää tölkkikoko on just hyvä blandikseksi esim. 4 senttilitran rommia kanssa. Siitä minen tiiä mittään, kun ei tuo alkoholi ole enää vuosiin mulle maistunut. 

Instagramista bongasin hauskan jutun, kun eräs käyttäjä postasi kuvan useimmiten käyttämistään hymiöistä, joiden sitten pitäisi jotenkin kuvata käyttäjäänsä. Jätän oman kuvani perusteellisemman tulkinnan niille, jotka minut hyvin tuntevat, mutta ainakin omasta mielestä näyttäisi siltä, että mulla on voittopuolisesti ihan kivaa.. 

P.S. Loppukesän postauksessa mainitsin epämääräisesti istuneeni erään toimittajan kanssa kahvella, ja nyt tulos on luettavissa Hyvä Terveys -lehdessä, sikäli kun kiinnostaa. En kehdannut pyytää lopullista versiota tekstistä tarkastettavaksi, joten jutussa on pieni virhe ikäni kohdalla - ei siis tarkoituksella, vaikka noin 20-vuotias Affe-veljeni niin jo ehti epäillä :). 

Pari muuttujaa

Mun postaustahtini näyttää nyt pahasti laahaavan pari viikkoa jäljessä, mutta kun tässä on ollut ns. pari muuttujaa matkassa. Muutto on suoritettu ja kesäasunto siivottu, mutta uudenveroiseksi remontoitu kotini on tällä hetkellä yksi hävityksen kauhistus sen takia, etten ole saanut läheskään kaikkia tavaroita purettua pois laatikoista ja paikoilleen. Kirjoja, vaatteita ja cd-levyjä on vielä hyvän matkaa kolmattakymmentä laatikollista säilössä Pelicanin varastossa, josta näillä näkymin joudun maksamaan kuukausivuokraa vielä pitkälle kevääseen. Autottomana niitä painavia laatikoita on ihan hiukan hankala kuljetella, vaikka sinänsä matka kotoa varastolle olisi kävellen vain nelisen minuuttia.

Pari viikonloppua olen ollut vielä reissun päällä jääkiekon merkeissä sen lisäksi, että olen flamencon viikkotreenien ja päivystysten ynnä muiden työperäisten esteiden takia käynyt kotona lähinnä nukkumassa. Vanha (ei oikeesti) opiskelukaverini koodinimellä veduri58 on armoton SaiPa-fani ja minä taas kannustan etupäässä Kärppiä, joten tehtiin yhdessä kierros kaakossa eli käytiin katsomassa kaksi Kärppien vierasottelua peräkkäisinä päivinä. Ei käynyt Kärpillä oikein tuuri tällä rundilla, ja vaikka perjantain tappio SaiPalle hieman kirpaisikin, oli mulla oikein mukava reissu. Perjantain ja lauantain välisen yön yövyimme mökillä jossain Lappeenrannan ja Kouvolan välillä ja voi pojat miten hyvät unet raikkaassa maalaisilmassa sainkaan! Vaikka normaalisti herään nykyään viikonloppuisinkin viimeistään klo 7 aikoihin, nyt katsoin kelloa ensimmäisen kerran vasta puoli yhdeksän kieppeillä.. Tekipä hyvvää! 

Isäntä-Veduri laittoi pöytään hotellitasoisen aamiaisen, jossa oli mm. kurkkua ja mustikoita ihan omasta takaa. Kun tukeva aamiainen oli nautittu ja meillä oli vielä reilusti aikaa ennen lauantain matsia Kouvostoliitossa, päätettiin lähteä roadtripille, kun sääkin niin meitä suosi.

Ylämaan maalaismaisemaa




Vielä hymyilytti, hetken päästä ei ihan sit enää irronnut..



Rajan tuntumassa





Käytiin Vaalimaalla kääntymässä, kun mulla ei ollut viisumia eikä Vedurilla passia mukana, ei menty sitten tämän pidemmälle. Haminassakin oli tarkoitus käydä, mutta se jäi kokonaan välistä, kun käsilaukusta nenäliinaa kaivaessani huomasin (onneksi!), että minun hankintavastuullani olleet KooKoo-Kärpät -pääsyliput eivät olleet matkassa... Ihan pikkuisen nousi kylmä hiki otsalle ja kävi suorastaan v***ttamaan, kun mullehan ei koskaan, toistan, koskaan käy näin! Ei auttanut kuin kääntää Volvon nokka takaisin kohti mökkiä ja sieltähän ne liput löytyivät muovitaskussa kamarin lattialta sängyn ja lämpöpatterin välistä, jonne olivat aamun puuhissa pudonneet. Matsiin kuitenkin siis päästiin ja tunnelma hallissa oli hyvä. Kiitokset Vedurille seurasta ja aamiaisesta, ihan vallan toistekin voin tällaiselle lätkämatkalle lähteä!

Ruskaa Kouvolan jäähallin kupeessa

Madame kuljailee

Alkuun muutama kuva Radissonin huoneesta, kelpasi mulle niin kuin aiemmillakin reissuilla, vaikka tälläkin kertaa ikkuna antoi ankealle sisäpihalle. Mä luulen, että parin vuoden takaisen ensimmäisen reissuni huoneen ikkunasta avautunut katunäkymä johtui samalle viikonlopulle sijoittuneesta tasavuosisyntymäpäivästäni..



Lyhyen päivälevon jälkeen piti jälleen lähteä tallustelemaan, sillä nyt oli vuorossa Barbicanin Hamlet, jossa pääosassa kukapa muukaan kuin Sherlockina BBC:n tv-sarjassa itsensä koko maailman tietoisuuteen saattanut Benedict Cumberbatch. Näytelmän esitykset myytiin loppuun jo vuosi sitten elokuussa, ja minä onnekas olin yksi lipun saaneista! Kartasta olin katsonut, että High Holbornia pitkin suoraa tietä kohti Cityä vaan pitää kävellä ja puolisen tuntia tuota matkaa kaiken kaikkiaan olisi, mutta vaikka olin lähtenyt mielestäni hyvissä ajoin liikkeelle, alkoi näyttää siltä, että kiire tulee... Ei auttanut muu kuin ottaa sopivasta kulmasta musta taksi ja sillä suoraan etuovelle - en kyllä omin avuin olisi millään ajoissa lippuani lunastamaan ehtinyt!

Barbican on valtavan kokoinen kulttuurikeskus, jossa laskeuduttiin katutasosta useammatkin portaat teatterisalin tasolle. Porukkaa alkoi kerääntyä paikalle ja ovetkin avattiin hyvissä ajoin saliin siirtymistä varten. Täälläkin oli erittäin tiukka kuvauskielto (ennakon jälkeen jopa Benedict itse oli julkisesti tästä puhunut jonkun idiootin kuvattua esitystä kännykällään), ja salin puolella useampi henkilökuntaan kuuluva kiersi erikseen huomauttamassa henkilöille, jotka puhelinta kädessä pyörittelivät. Kyllä mää niin kamalasti ihmettelen myös niitä, jotka tulevat tuopin kanssa katsomoon ja joutuvat sitten kesken näytöksen lähtemään vessaan.. ei tarttis mun puolesta päästää enää takaisin sisälle ennen kuin väliajalla.

Hamlet oli odotuksiini nähden pienoinen pettymys, mihin osaltaan kyllä saattoi vaikuttaa ihan posketon väsymystila erityisesti ennen väliaikaa. Väliajan jälkeen kaksi viimeistä näytöstä meni jo actionin takia paremmin, mutta myönnän kyllä hieman pilkkineeni.. Shakespearea kannattaa kuitenkin aina käydä katsomassa, ja tulihan tässä nähtyä Benedictin lisäksi myös Ciaran Hinds livenä.



Näytelmän jälkeen pähkäilin, että mihinkäs suuntaan sitä nyt lähtisi, sillä lähimmästä uloskäynnistä päästiin aurinkoiselle sisäpihalle, jossa oli myös ravintola. Seurasin yhtä pariskuntaa, jotka kysyivät neuvoa röökitaukoa pitävältä kokilta ja löydettiin sitten pienen kävelyn jälkeen pääsisäänkäynnin tuntumaan toiselle puolelle rakennuskompleksia. Tuumailin hetken kadunkulmauksessa, että pistänkö kävellen takaisin hotellille, mutta toiselle puolelle katua sattui juuri sopivasti pysähtymään taksi ja minähän päätin sitten napata sen tuosta lennosta, jotta kerkeän lepäämään vielä hetken ennen iltamenoa. Takapenkillä oli jumppatrikoot päällä vaalea luonnonkaunis nainen, joka maksun jälkeen kampesi itsensä ulos ja kun hän suoristui täyteen mittaansa, tunsin kerrankin olevani pieni ja siro. Ja sitten kun tajusin, kuka hän on, mun suusta pääsi todella nolo fanityttömäinen parahdus "Oh my God it´s you!", mihin sain vastaukseksi pienen sivusilmän, kun nainen jatkoi matkaansa kohti Barbicanin stage exitiä. Sehän oli siis Game of Thrones -sarjan Brienne of Tarth eli Gwendoline Christie, jolla sukat jalassa mittaa ATK:n mukaan jotain 191 cm. Hän oli ilmeisesti menossa moikkaamaan Benedictiä, jonka kanssa ovat hyvät buddyt.



Taksimatka takaisin hotellille sujui mukavissa merkeissä, kun kuskin kanssa taivasteltiin Gwendolinea, joka oli kuulemma kertonut juuri tulleensa Irlannista GOT:in tuoreimman kauden kuvauksista. Katutöiden takia jouduttiin vähän kiertelemään, mutta kun matka sujui mukavasti, annoin kuskille pari puntaa tippiäkin. Hirveen kiva oli taksilla ajella, eikä sen nyt niin kamalan kallistakaan ollut, vaikka olisi voinut niin olettaa.



Back seat of a black cab

Reissun viimeinen meno oli vielä edessä Gielgud-teatterilla ja lipun noudon jälkeen käväisin Piccadilly Cirkuksen tuntumassa Mäkkäri-aterialla, kun en muuta viitsinyt. Melkoinen meininki oli siellä ja ilman tarjottimia mentiin eli kaikki ruuat kaikille pussiin ja ei kun istumapaikkaa etsimään. Alakerran takanurkasta löytyi yksi jakkara, missä sitten QP-ateriani ilman majoneesia napaan kiskaisin. The Curious Incident of the Dog in the Night-time oli illan näytelmä, jota jo edellisen reissuni ajankohtana olin miettinyt, mutta taisi olla silloin tauolla. Kesällä hommasin lipun tähänkin, eikä kyllä kaduttanut - tämä oli reissun kohokohta. Näytelmä perustuu Mark Haddonin kirjaan, joka on suomennettukin nimellä  Yöllisen koiran merkillinen tapaus, ja se kertoo Christopher-nimisestä pojasta, joka on vähän erilainen. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan, jos on mahdollisuus! Oli tosi koskettava, hauska, eikä ihan niin perinteistä puheteatteria. Lavasteita ei juurikaan ollut, vaan toimittiin valoilla, muilla tehosteilla ja stage propeilla, ja näyttelijät käyttivät tosi paljon fysiikkaansa apuna. Tuo traileri antaa jotain osviittaa, mutta livenä lavalla oikein pysäyttävä kokemus.

Näytelmän virallinen traileri

Tony Awards -klippi



Lopen uupuneena valuin takaisin hotellille ja yöunien jälkeen raahustin aamiaiselle, missä sama kohtelias tarjoilija muisti minut ja ohjasi "Madamen" istumaan samaan ikkunapöytään kuin edellisaamuna. Hotellin aulasta skypettelin kotiin ja sitten lähdin metrolla lentokentälle, missä tuli ostettua hieman suklaata ja viimeiset tuliaiset. Lento sujui hyvin ja kun juuri sopivasti ehdin kesäasunnolle vievään kehäradan junaankin, niin olihan kaiken kaikkiaan oikein mainio reissu. Pitää taas alkaa suunnitella jo seuraavaa..

Pyhäaamun rauhaa Great Russell Streetillä

 

Täti mielipuuhassaan

Lauantaina aamu alkoi hotellin ravintolan englantilaisella aamiaisella, josta mulle papuja lukuun ottamatta kelpasi lähes kaikki. Miellyttävä tarjoilija johdatti mut ikkunapöytään, missä sain istuksia ihan itekseni. Pöydän telineestä, jossa oli sievissä pienissä purkeissa hunajaa ja useita eri sortteja marmeladia, löytyi uusi suosikki eli aprikoosimarmeladi, jollaista piti käydä nyt viikolla Herkusta hakemassa, paahtoleivän päällä toimii nimittäin niin hyvin. Tavoistani poiketen söin myös hedelmiä ja hieman marjojakin :)

Kun napa oli täynnä, jaksoin taas lähteä kaupungille sompailemaan ja tarkoitukseni oli käydä mm. Ted Bakerin myymälässä sekä Mayfairin puolella olevassa El Mundo Flamenco -liikkeessä, jossa nettisivujen mukaan piti olla kenkiä ja hameita. Matkalla käväisin Gapin liikkeessä, mistä lähti mukaan Pimpampulalle collegepaidat, ja Regent Streetin Ted Bakerilta löysin kauniskuosisen yhdistetyn kännykkäkotelo-lompakkosysteemin. Reitin varrelle osui yllättäen myös Victoria´s Secretin iso myymälä, jossa oli huonetolkulla tavaraa ja minäkin poistuin kassan kautta muutama salaisuus ostoskassissa.. Jos ei olisi ollut hieman kiirus jo eteenpäin, olisin jäänyt sinne kyllä pidemmäksikin aikaa. Hmm, seuraavalla kerralla sitten.

 

El Mundo Flamencoa etsiessäni kävelin kuuluisan Claridge´s -hotellin editse ja kuikuilin kaula pitkällä, olisiko hotellista kertoneessa tv-dokumentissakin esiintynyt ovimies työvuorossa - ei ollut. Flamencokauppakin löytyi, katutasossa myytiin kitaroita ja muita soittimia, ja vaatepuolikin siellä oli alakerrassa. Onneksi siellä ei ollut netissä bongaamaani mustakukkaista harmaata hametta, sillä hinnat olivat ihan sairaat - jopa 125 £ yhdestä hameesta! Kenkiä en uskaltanut ruveta edes kyselemään eli ne taidan jatkossakin hankkia Helsingin Flamencoshopista tai sitten Espanjasta, jos sieltä mun kokoa mahdollisilta tulevilta reissuilta löytyy.

 

Oxford Streetille nousin juurikin sopivasti Selfridgesin kohdalla ja siellä etukäteen suunniteltuna täsmäiskuna suuntasin kosmetiikkaosastolle Birchboxin pop up -ständille. Tuo Birchbox on ihan loistava konsepti tällaiselle hörhölle, joka on helppo ylipuhua ostamaan, vaikkakaan en ole ihan varma, kuulunko enää varsinaisesti kohderyhmään... Menet siis osastolle, missä on isoja pleksilaareja täynnä erilaisia näytekokoisia kosme-, vartalonhoito-, hius- yms. tuotteita, yhtä sorttia kussakin laarissa. Ota menukortin, jossa on viisi eri kategoriaa, joihin nämä tuotteet on jaettu ja ruksit sitten korttiin, mitä tuotteita haluat (meikkituotteita saa valkata 2 kpl, muita yhden). Saat myyjältä pussukan, joihin tuotteet keräät ja pussukka pakataan Birchboxin laatikkoon ja voilá, sulla on kaunis paketti, josta voit iloita itse tai antaa sen sellaisenaan lahjaksi. Tämä kaikki 15 punnan hintaan, tuotteet vaihtuvat vähintään kerran kuussa.  

Ostoksia ja hotellin komplimentit, joita en ehtinyt lukea :(

Mun Birchboxin sisältö ja Ted-kokoelmani uusin kaunotar

Johan sitä tuollaisen kävelyn ja kaupungilla kiertelyn jälkeen väsytti, joten ei kun takaisin hotellille hetkeksi pötköttämään - ja tää tarina jatkuu taas joku päivä..

Perjantain seikkailut

Arsenalista shoppailun jälkeen lähdin metrolla kaupunkiin päin ja otin haltuun uuden aseman eli Holbornin tienoon, mistä suuntasin kohti hotellia hieman jo nälissäni. Käväisin todella pikaisella lounaalla tutussa italialaisessa, joka oli vain parin kadunkulman päässä hotellilta. Otin kevyesti tomaattikeiton ja tomaatti-mozzarellasalaatin sekä jälkiruuaksi vähän jäätelöä. Palvelu oli taas mainion nopeaa ja kohteliasta, jätin siis tippiä vaikka se oli jo laskulla palvelumaksuna huomioitu (olinpa kiltillä päällä).

Tuossa pöydässä istuin viimeksi

Mansikkaa ja sitrunaa.

Hotellin respassa oli jonoa, mutta Roberta tiskissä oli ystävällinen ja lupasi kiirehtiä huonettani valmiiksi, olinhan mestoilla jo yhden pintaan, kun varsinainen check in olisi vasta kolmelta. Ei tarvinnut varttiakaan, kun jo pääsin huoneeseen. Olin pienessä mielenhäiriössä buukannut huoneen aamiaisen kera, mutta toisaalta sehän oli ihan hyvä, kun ei tarvinnut miettiä, mistä saa safkaa heti herättyään. Kamppeiden purun lomassa whatsappailin pienten poikien äidin kanssa; Mehmel oli käynyt parturissa ja oli tosi hienosti leikatut hiukset, kun tädille oli näytetty Mesut Özilin kuvaa (4-vuotiaan itse valitsema) malliksi. Skypettelin myös kotiin ja sitten olikin päiväunien aika.

Päikkäreiden jälkeen katsastin pikapikaa Oxford ja Regent Streetin valikoidut antimet ja tallasin Strandille tarkistamaan, joko mun pääsylippu illan esitykseen oli lunastettavissa. Olihan se eli lippu lompsaan ja National Portrait Galleryyn odottamaan näyttelyyn sisäänpääsyä.

Audrey Hepburnin uraa ja elämää käsittelevä näyttely oli yllättävän pieni, minkä takia oli hyvinkin ymmärrettävää, että sisäänpääsy oli rajoitettu ja liput syytä ostaa ennakkoon. Näyttelyssä oli ehdoton kuvauskielto, jota myös tarkoin valvottiin, joten ainut kuva Audreysta on gallerian ulkopuolen mainoksesta. Kuvia ihastellessa ei mennyt kuin vajaa tunti, ja vaikka selasin läpi näyttelyn kuvista tehdyn kirjankin, ehdin kiertää vielä lähes koko gallerian muutkin salit läpi - tuli tutustuttua mm. Tudor - ja Stuart -sukujen sekä muiden historiallisten, esim. kuninkaallisten, poliitikkojen, runoilijoiden ja säveltäjien muotokuviin. Voin mennä kyllä toistekin, sillä vaihtuvat näyttelyt näyttävät olevan tosi mielenkiintoisia jatkossakin. Oisko ollut tulossa jopa Ringo Starrin Beatles-aikojen kuvista joku exhibition..

Mulla on reissussa aina nälkä ja koko ajan jano, joten kadun toisella puolella oleva delityyppinen Prêt a Manger oli seuraava pysäkki. Ihan kelpo lohikolmioleipä ajoi asiansa, minkä jälkeen jaksoikin hyvin käppäillä Strandilla sijaitsevaan Vaudeville-teatteriin.

Oscar Wilden komedia, joka Helsingin kaupunginteatterissa on esitetty suomeksi nimellä Tärkeintä on olla Uuno, oli ihan kivaa katsottavaa, mutta hieman mua häiritsivät sekä edessäni että takana hirnuneet mieshenkilöt. Toisen hirnujan vaimo ei vielä lisäksi aina ymmärtänyt kaikkea puhuttua, joten poika tulkkasi osan esityksestä.. ei niin kiva. David Suchet oli oiva Lady Bracknell, mutta en mää nyt ihan silleen wau-mielelle tästä jäänyt.

Näitä en ihan vielä tarvinnut..

Teatterilta poistuttaessa alkoi vettä ripsiä, ja niinhän siinä kävi, että mun muuten hyvä suuntavaisto sateesta, pimeästä ja väsystä johtuen hieman petti ja tein noin viiden minuutin mutkan liian pitkälle Covent Gardenin ytimeen, kun yritin vältellä pahimpia pubijonoja keskustassa. Olinkin melko väsynyt takaisin hotellihuoneeseen päästyäni eikä sitten muuta kuin unta palloon lauantaita varten...