Madame kuljailee

Alkuun muutama kuva Radissonin huoneesta, kelpasi mulle niin kuin aiemmillakin reissuilla, vaikka tälläkin kertaa ikkuna antoi ankealle sisäpihalle. Mä luulen, että parin vuoden takaisen ensimmäisen reissuni huoneen ikkunasta avautunut katunäkymä johtui samalle viikonlopulle sijoittuneesta tasavuosisyntymäpäivästäni..



Lyhyen päivälevon jälkeen piti jälleen lähteä tallustelemaan, sillä nyt oli vuorossa Barbicanin Hamlet, jossa pääosassa kukapa muukaan kuin Sherlockina BBC:n tv-sarjassa itsensä koko maailman tietoisuuteen saattanut Benedict Cumberbatch. Näytelmän esitykset myytiin loppuun jo vuosi sitten elokuussa, ja minä onnekas olin yksi lipun saaneista! Kartasta olin katsonut, että High Holbornia pitkin suoraa tietä kohti Cityä vaan pitää kävellä ja puolisen tuntia tuota matkaa kaiken kaikkiaan olisi, mutta vaikka olin lähtenyt mielestäni hyvissä ajoin liikkeelle, alkoi näyttää siltä, että kiire tulee... Ei auttanut muu kuin ottaa sopivasta kulmasta musta taksi ja sillä suoraan etuovelle - en kyllä omin avuin olisi millään ajoissa lippuani lunastamaan ehtinyt!

Barbican on valtavan kokoinen kulttuurikeskus, jossa laskeuduttiin katutasosta useammatkin portaat teatterisalin tasolle. Porukkaa alkoi kerääntyä paikalle ja ovetkin avattiin hyvissä ajoin saliin siirtymistä varten. Täälläkin oli erittäin tiukka kuvauskielto (ennakon jälkeen jopa Benedict itse oli julkisesti tästä puhunut jonkun idiootin kuvattua esitystä kännykällään), ja salin puolella useampi henkilökuntaan kuuluva kiersi erikseen huomauttamassa henkilöille, jotka puhelinta kädessä pyörittelivät. Kyllä mää niin kamalasti ihmettelen myös niitä, jotka tulevat tuopin kanssa katsomoon ja joutuvat sitten kesken näytöksen lähtemään vessaan.. ei tarttis mun puolesta päästää enää takaisin sisälle ennen kuin väliajalla.

Hamlet oli odotuksiini nähden pienoinen pettymys, mihin osaltaan kyllä saattoi vaikuttaa ihan posketon väsymystila erityisesti ennen väliaikaa. Väliajan jälkeen kaksi viimeistä näytöstä meni jo actionin takia paremmin, mutta myönnän kyllä hieman pilkkineeni.. Shakespearea kannattaa kuitenkin aina käydä katsomassa, ja tulihan tässä nähtyä Benedictin lisäksi myös Ciaran Hinds livenä.



Näytelmän jälkeen pähkäilin, että mihinkäs suuntaan sitä nyt lähtisi, sillä lähimmästä uloskäynnistä päästiin aurinkoiselle sisäpihalle, jossa oli myös ravintola. Seurasin yhtä pariskuntaa, jotka kysyivät neuvoa röökitaukoa pitävältä kokilta ja löydettiin sitten pienen kävelyn jälkeen pääsisäänkäynnin tuntumaan toiselle puolelle rakennuskompleksia. Tuumailin hetken kadunkulmauksessa, että pistänkö kävellen takaisin hotellille, mutta toiselle puolelle katua sattui juuri sopivasti pysähtymään taksi ja minähän päätin sitten napata sen tuosta lennosta, jotta kerkeän lepäämään vielä hetken ennen iltamenoa. Takapenkillä oli jumppatrikoot päällä vaalea luonnonkaunis nainen, joka maksun jälkeen kampesi itsensä ulos ja kun hän suoristui täyteen mittaansa, tunsin kerrankin olevani pieni ja siro. Ja sitten kun tajusin, kuka hän on, mun suusta pääsi todella nolo fanityttömäinen parahdus "Oh my God it´s you!", mihin sain vastaukseksi pienen sivusilmän, kun nainen jatkoi matkaansa kohti Barbicanin stage exitiä. Sehän oli siis Game of Thrones -sarjan Brienne of Tarth eli Gwendoline Christie, jolla sukat jalassa mittaa ATK:n mukaan jotain 191 cm. Hän oli ilmeisesti menossa moikkaamaan Benedictiä, jonka kanssa ovat hyvät buddyt.



Taksimatka takaisin hotellille sujui mukavissa merkeissä, kun kuskin kanssa taivasteltiin Gwendolinea, joka oli kuulemma kertonut juuri tulleensa Irlannista GOT:in tuoreimman kauden kuvauksista. Katutöiden takia jouduttiin vähän kiertelemään, mutta kun matka sujui mukavasti, annoin kuskille pari puntaa tippiäkin. Hirveen kiva oli taksilla ajella, eikä sen nyt niin kamalan kallistakaan ollut, vaikka olisi voinut niin olettaa.



Back seat of a black cab

Reissun viimeinen meno oli vielä edessä Gielgud-teatterilla ja lipun noudon jälkeen käväisin Piccadilly Cirkuksen tuntumassa Mäkkäri-aterialla, kun en muuta viitsinyt. Melkoinen meininki oli siellä ja ilman tarjottimia mentiin eli kaikki ruuat kaikille pussiin ja ei kun istumapaikkaa etsimään. Alakerran takanurkasta löytyi yksi jakkara, missä sitten QP-ateriani ilman majoneesia napaan kiskaisin. The Curious Incident of the Dog in the Night-time oli illan näytelmä, jota jo edellisen reissuni ajankohtana olin miettinyt, mutta taisi olla silloin tauolla. Kesällä hommasin lipun tähänkin, eikä kyllä kaduttanut - tämä oli reissun kohokohta. Näytelmä perustuu Mark Haddonin kirjaan, joka on suomennettukin nimellä  Yöllisen koiran merkillinen tapaus, ja se kertoo Christopher-nimisestä pojasta, joka on vähän erilainen. Kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan, jos on mahdollisuus! Oli tosi koskettava, hauska, eikä ihan niin perinteistä puheteatteria. Lavasteita ei juurikaan ollut, vaan toimittiin valoilla, muilla tehosteilla ja stage propeilla, ja näyttelijät käyttivät tosi paljon fysiikkaansa apuna. Tuo traileri antaa jotain osviittaa, mutta livenä lavalla oikein pysäyttävä kokemus.

Näytelmän virallinen traileri

Tony Awards -klippi



Lopen uupuneena valuin takaisin hotellille ja yöunien jälkeen raahustin aamiaiselle, missä sama kohtelias tarjoilija muisti minut ja ohjasi "Madamen" istumaan samaan ikkunapöytään kuin edellisaamuna. Hotellin aulasta skypettelin kotiin ja sitten lähdin metrolla lentokentälle, missä tuli ostettua hieman suklaata ja viimeiset tuliaiset. Lento sujui hyvin ja kun juuri sopivasti ehdin kesäasunnolle vievään kehäradan junaankin, niin olihan kaiken kaikkiaan oikein mainio reissu. Pitää taas alkaa suunnitella jo seuraavaa..

Pyhäaamun rauhaa Great Russell Streetillä