Perjantain seikkailut

Arsenalista shoppailun jälkeen lähdin metrolla kaupunkiin päin ja otin haltuun uuden aseman eli Holbornin tienoon, mistä suuntasin kohti hotellia hieman jo nälissäni. Käväisin todella pikaisella lounaalla tutussa italialaisessa, joka oli vain parin kadunkulman päässä hotellilta. Otin kevyesti tomaattikeiton ja tomaatti-mozzarellasalaatin sekä jälkiruuaksi vähän jäätelöä. Palvelu oli taas mainion nopeaa ja kohteliasta, jätin siis tippiä vaikka se oli jo laskulla palvelumaksuna huomioitu (olinpa kiltillä päällä).

Tuossa pöydässä istuin viimeksi

Mansikkaa ja sitrunaa.

Hotellin respassa oli jonoa, mutta Roberta tiskissä oli ystävällinen ja lupasi kiirehtiä huonettani valmiiksi, olinhan mestoilla jo yhden pintaan, kun varsinainen check in olisi vasta kolmelta. Ei tarvinnut varttiakaan, kun jo pääsin huoneeseen. Olin pienessä mielenhäiriössä buukannut huoneen aamiaisen kera, mutta toisaalta sehän oli ihan hyvä, kun ei tarvinnut miettiä, mistä saa safkaa heti herättyään. Kamppeiden purun lomassa whatsappailin pienten poikien äidin kanssa; Mehmel oli käynyt parturissa ja oli tosi hienosti leikatut hiukset, kun tädille oli näytetty Mesut Özilin kuvaa (4-vuotiaan itse valitsema) malliksi. Skypettelin myös kotiin ja sitten olikin päiväunien aika.

Päikkäreiden jälkeen katsastin pikapikaa Oxford ja Regent Streetin valikoidut antimet ja tallasin Strandille tarkistamaan, joko mun pääsylippu illan esitykseen oli lunastettavissa. Olihan se eli lippu lompsaan ja National Portrait Galleryyn odottamaan näyttelyyn sisäänpääsyä.

Audrey Hepburnin uraa ja elämää käsittelevä näyttely oli yllättävän pieni, minkä takia oli hyvinkin ymmärrettävää, että sisäänpääsy oli rajoitettu ja liput syytä ostaa ennakkoon. Näyttelyssä oli ehdoton kuvauskielto, jota myös tarkoin valvottiin, joten ainut kuva Audreysta on gallerian ulkopuolen mainoksesta. Kuvia ihastellessa ei mennyt kuin vajaa tunti, ja vaikka selasin läpi näyttelyn kuvista tehdyn kirjankin, ehdin kiertää vielä lähes koko gallerian muutkin salit läpi - tuli tutustuttua mm. Tudor - ja Stuart -sukujen sekä muiden historiallisten, esim. kuninkaallisten, poliitikkojen, runoilijoiden ja säveltäjien muotokuviin. Voin mennä kyllä toistekin, sillä vaihtuvat näyttelyt näyttävät olevan tosi mielenkiintoisia jatkossakin. Oisko ollut tulossa jopa Ringo Starrin Beatles-aikojen kuvista joku exhibition..

Mulla on reissussa aina nälkä ja koko ajan jano, joten kadun toisella puolella oleva delityyppinen Prêt a Manger oli seuraava pysäkki. Ihan kelpo lohikolmioleipä ajoi asiansa, minkä jälkeen jaksoikin hyvin käppäillä Strandilla sijaitsevaan Vaudeville-teatteriin.

Oscar Wilden komedia, joka Helsingin kaupunginteatterissa on esitetty suomeksi nimellä Tärkeintä on olla Uuno, oli ihan kivaa katsottavaa, mutta hieman mua häiritsivät sekä edessäni että takana hirnuneet mieshenkilöt. Toisen hirnujan vaimo ei vielä lisäksi aina ymmärtänyt kaikkea puhuttua, joten poika tulkkasi osan esityksestä.. ei niin kiva. David Suchet oli oiva Lady Bracknell, mutta en mää nyt ihan silleen wau-mielelle tästä jäänyt.

Näitä en ihan vielä tarvinnut..

Teatterilta poistuttaessa alkoi vettä ripsiä, ja niinhän siinä kävi, että mun muuten hyvä suuntavaisto sateesta, pimeästä ja väsystä johtuen hieman petti ja tein noin viiden minuutin mutkan liian pitkälle Covent Gardenin ytimeen, kun yritin vältellä pahimpia pubijonoja keskustassa. Olinkin melko väsynyt takaisin hotellihuoneeseen päästyäni eikä sitten muuta kuin unta palloon lauantaita varten...