Esiintyvän flamencotaiteilijan elämää

Kevätnäytös tuli ja meni ja tällä kertaa Kanneltalon sali oli loppuunmyyty - kiitos esityspäivän Helsingin Sanomissa olleen menouutisen! Olin toivonut keskiviikoksi vapaata töistä, jotta ehdin suorittaa kaikki tarpeelliset toimet kuten pukujen silityksen kotona ennen Kanneltalolle lähtemistä. Kävin myös hakemassa Stockalta vielä lisää hiusverkkoja sekä eväät pitkää iltaa varten ja koin ratikassa kauhun hetkiä. Katjalta nimittäin tuli vielä lisäys juontoteksteihin, mulla juontokortit valmiiksi askarreltuina ja muutamaan kertaan hiusharjaan läpi luettuina, mutta ei tietenkään tietokonetta eikä tulostinta kotosalla. Onneksi pikaisen Whatsapp-viestittelyn jälkeen apuun tuli koodinimi Biologi, joka tulosti juonnot lisäyksillä varustettuina ja Kantsussa fiksasin kortit kuntoon saatuani puvut uudelleen silitettyä, ne kun ehtivät matkalaukkukuljetuksessa jo uudet rypyt saada.

Ongelmia esityksiin valmistauduttaessa aiheuttaa mun hiuksisto, sillä en ole kovinkaan etevä sitä laittelemaan. Tukka on pitkä ja materiaalia paljon ja lisäksi hiukseni ovat liukkaat, eivätkä mun kätöset taivu taakse niin hyvin, että saisin väkerrettyä kovin kaunista näkymää. Kolmeen biisiin tarvittiiin asusteita päähän, joten vielä maanantaina kävin ostamassa erinäisiä kukkia, pinnejä ja renksuja, jotka onneksi sopivat mainiosti meidän tarkoituksiin. Sain vetäistyä WA-ringille esimerkkinutturan ja tykästyin kovasti tuohon ruusurenksuun, joita jäikin sitten muutama yli ja mulle kotivarastoon seuraavaa käyttöä varten. Väri sattuu olemaan ihanasti juuri saman punainen kuin Erlandiin teetetyssä puvussa. Hiusten lisäksi myös naamaa täytyy laittaa eri meiningillä kuin normaalisti, joten treenasin parina iltana töiden jälkeen mustan luomivärin ja kajalin sutimista silmiin ennen iltapesuja. Lähetin kuvat arvostelua varten sisarelle ja äidille, ja sisar oli sitä mieltä, ettei meikissä mitään vikaa ollut, mutta ilme oli outo. Se mikään outo ollut, mun naama nyt vaan näyttää tuolta.

Kanneltalossa esityspäivänä oli hulina käynnissä jo iltapäivästä saakka. Saavuin paikalle ensimmäisenä ja sain näyttämömestarin ja äänimiehen kanssa tehtyä soundcheckin heti kättelyssä. Tässä vaiheessa kaikkein pahin jännitys oli jo vähän laantunut, sillä kotonahan mua vielä jännitti niin että suorastaan oksetti! Biologi ja Katjakin saapuivat paikalle piakkoin ja Katja yllätti minut kiitokseksi hankkimallaan upealla liljakimpulla. Enhän sellaista ollut yhtään odottanut, kiitokseksi olisi riittänyt kaksi kavereilleni saamaani vapaalippua. Biologi väänsi mulle jälleen hienon nutturan ja musiikin kanssa vedetyn läpimenon jälkeen odoteltiin sitten esityksen alkamista. 

Kumipuku on tanssijan paras ystävä (toinen hyvä kaveri Ässä-fani kuvassa oikealla)

Esitys taisi mennä ihan hyvin, sillä kukaan ei kaatunut (edes lattian tai kahdeksan piruetin takia), eikä kenenkään keppi tai viuhka pudonnut, yleisöstä kuului jaleoita ja ystäväni Ryhanna oli kyynelten partaalla, kun näimme katsomossa jälkikäteen. Joonaksen kitarointiin oli hieno tanssia ja viimeisen treeniviikonlopun päätöksellä saatiin myös Katja lavalle livebiisien palmeraksi, mistä olikin rytmisesti tosi paljon tukea myös tanssille. Kummipojan äiti oli vaparilla katsomossa ja hän oli napannut muutamia kuvia; alla olevat viuhka-guajiraksen kuvat ovat siis hänen kännykästään. Lisäksi serkkuni Höpölän emäntä oli ihan virallisestikin kuvaamassa ja osa kuvista on katsottavissa Katja Lundén Companyn FB-sivuilla.

Illasta jäi ihanasti tosi kiva fiilis ja kiitoksia tuli vielä Kantsun asemallakin. Ei siis haitannut, että parissa kohtaa oli pakko vähän feikata koputuksissa, kun jalat eivät yksinkertaisesti enää toimineet plus että niin kuin jo etukäteen arvelin, viimeiseen juontoon lähtö oli ihan hieman hankala. En siis pystynyt kunnolla aloittamaan juontotekstiä viimeisenä vedetyn Fangalin sekä Blue Flamencon Anjan 60-v. yllärikukituksen jälkeen, vaan jouduin kokoamaan itseäni ja vetämään henkeä hetken omituisella höpöttämisellä, kääk.. No eipä tullut ainakaan läpikäsikirjoitettua pönötystä, vaan enemmänkin sellaista ex tempore stand up -fiilistä. Illan päättänyttä Katjan companyn Flamencosauna-otetta ei päästy takahuoneesta ihailemaan, mutta se mitä lämpiöön lavalta Kimmo Pohjosen musiikista ja kavereiden jaloista kuului, on varmaan ihan mahtavaa. Onneksi pääsen näkemään koko teoksen loppukuusta Tampereen festareilla, jonne ollaan porukalla lähdössä.

Ihana työkaveri Tiinuli toi ruusuja mulle vielä töihinkin ja tuossa ne ovat pöydällä mua ihastuttaneet koko viikon <3<3<3<3

 

ps. otsikossa on pieni annos suvunsisäistä huumoria, terveiset Espanjan kummitädille!

Bruno ja XXIV Magic

Muutama vuosi sitten oltiin työkavereiden kanssa Madonnan Olympiastadionin keikalla ja siinä kun rouvaa lavalle odoteltiin, kuunneltiin ämyreistä muuta musiikkia, mm. Bruno Marsia. Muistan sanoneeni kavereille, että sinä päivänä kun tämä heppu Suomeen tulee, minä olen kyllä keikalla ja niin kävi, vaikka sitä päivää saatiin ihan jonkin verran odottaa!

Moonshine Jungle Tour ei koskaan muualta Euroopasta Suomeen yltänyt, mutta tuorein 24K Magic World Tour tuli kuin tulikin ja sain liput hommattua meille samana päivänä kuin ne myyntiin tulivat. Pientä jänskämomenttia aiheutti maininta mahdollisesta näkörajoitteesta, mutta kun Hartwall Arenalle päästiin, huoli osoittautui turhaksi, sillä olimme aivan lavan sivustalla, eikä lavan rakenteistakaan ollut isompaa näköhaittaa kuin vain keikan yhdessä osuudessa valopilareiden laskeuduttua katosta. 

Lämppärinä toimi mulle täysin tuntematon nimi Anderson .Paak, jonka biisejä ehdin kuunnella ihan peräti kaksi odotellessani kaveriani ja poikaansa areenan edustalla. Kävipä kuitenkin niin, että herra oli varsin hurmaava ja näköjään omasi valmiin Suomessa fanipohjan ja tykkäsin setistä kovasti - niin paljon, että keikan jälkeen mukaan merchandise-pöydästä lähti nimenomaan .Paak-paita, senkin takia, että siinä oli mansikka! Anderson lauloi hyvin ja oli myös erittäin taitava rumpali; alkuun nimittäin ihmeteltiin rumpusettiä, jota kukaan ei soittanut taustabiittien tullessa koneelta, mutta meno vain parani Andersonin siirtyessä kannujen taakse. 

Anderson .Paak

Lavan vaihdosten jälkeen Brunoa ja The Hooligans -bändiä saatiin odotella pieni hetki, mutta kun keikka pääsi vauhtiin ensimmäisen biisin ja hillittömien pyropaukkujen saattelemana, niin siinähän meni pari tuntia ihan vilauksessa. En ihan heti muista, milloin olisin tanssinut ja laulanut yhtä täysillä kuin tällä keikalla, oli siis aivan mahtavaa. Pari suokkaribiisiä edelliseltä Unorthodox Jukebox -levyltä jäi puuttumaan, enkä nyt niin hirveästi ennen keikkaa ole tykännyt uudelta matskusta, mutta show oli kerta kaikkiaan niin vetävä, että eihän tuota voinut olla rakastamatta. 

Bändi svengasi ja Hooligans-siipiveikot Phil Smeeze ja Kameron Whalum etunenässä vetivät show´ta eteenpäin. Tykkään aina yhtä paljon siitä, että miehet laulavat ihanasti stemmoja ja nää heebot kun vielä tanssivatkin... siis jos ei tullut selväksi, niin tykkäsin. TYKKÄSIN!

Keikalta paluu sujui ihmisvilinässäkin rauhallisesti, mutta keikan jälkeinen euforinen fiilis muuttui kertaheitosta seuraavana aamuna, kun uutiset kertoivat Manchesterin tapahtumista. Toivottavasti Suomessa ei tuollaista tulla koskaan näkemään.