Herkuttelua ja avautumista

Äiti kävi vierailulla syyskuun loppupuolella Helsingissä ja ennen Tukholman risteilylle menoa hyödynnettiin jälleen Kultaposse-teatteriliput Helsingin Kaupunginteatterissa. Näytelmä oli klassikko Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti, josta kyllä tykättiin. Pääosassa oli mainio Pertti Sveholm ja Mattia esitti kummallekin entuudestaan tuntematon näyttelijä Antti Peltola, joka oli varsin hurmaava. Muusikkona sattui olemaan baarituttuni Arttu ja kyllä näytelmässä komeasti tanssittiin ja laulettiin, eli viihdyttiin hyvin. Salin takapenkeillä juuri meidän kohdallamme oli iso seurue jostain Pohjanmaalta ja niskaan tuli viinanhajuista hönkää sekä miesväen supatusta, mistä ei nyt sitten niin kovasti tykätty. 

Hakaniemen kauppahallista aamukahvit

Suoraan teatterilta ajeltiin raitiovaunulla Katajanokalle ja lähdettiin pitkästä aikaa tyttöjen kesken risteilylle Tukholmaan. Päästiin laivaan juuri sopivasti  luvatun syysmyrskyn kaatosadetta pakoon ja kerettiin ottaa pienet päivälevot ennen lähtöä. Teatterin jälkeen alkoi jo vähän olla nälkäkin, joten laivan lähdettyä istahdettiin meksikolaiseen pop up -ravintolaan, jossa pistettiin napa paukkumaan. 

Nam!

Eipä siinä sitten kaupassa käynnin lisäksi juuri muuta jaksettu täydellä mahalla tehdäkään, joten vetäydyttiin takaisin hyttiin ja katsottiin telkkarista dekkareita ja lentopalloa, kunnes uni tuli. Ajoissa otettu pahoinvointitabletti piti kutinsa, eikä keikutus minuakaan häirinnyt. Maissa otettiin terminaalista bussi suoraan keskustaan ja mentiin aamupalalle tuttuun Avenyn-kahvilaan Kungsgatanilla. Siellä oli tehty hieman remonttia ja uusittu myös kalusteita, mutta en nyt ole ihan varma, onko muutos mielestäni täysin onnistunut. Aamupalan jälkeen käppäiltiin hieman kaupungilla, onneksi ei satanut, ja mentiin piipahtamaan Eatalyssa, mistä äiti osti osalle lapsista pienet karkkituliaiset. Bussille pikku hiljaa palatessa ostin Åhlensilta kotiin lisää Posada-sarjan astioita eli mukin, kaksi kulhoa ja lautaset ja sitten lähdettiinkin jo takaisin laivalle päin. Paluumatkakin meni mukavissa merkeissä eli tax freestä hankittiin vielä tuliaisia ja vetäydyttiin sitten hyttiin lentopallon ääreen. Koti-Suomessa oli myrsky tehnyt jonkin verran tuhoja, mutta onneksi se ei risteilymenoa haitannut.

Kesäisen suklaan nauttimisen seurauksena housut ja etenkin bata ovat ruvenneet hieman kinnaamaan ja alkoi tuntua siltä, että jotain toimenpiteitä on asian eteen tehtävä. Ostin Stockalta Casallin tasapainotyynyn, jonka kanssa aattelin voivani vähän kotona jumppailla. Hommahan ei edennyt aivan toivomallani tavalla, sillä paketti ei sisältänyt pumppua, jolla tyynyn olisi saanut pakkauksen kuvan osoittaman kokoiseksi, eikä mulla tämän vasta kotona hoksattuani tietenkään sopivaa myöskään löytynyt. Minähän ajattelin vanhana st-laisena että saan asian hoidettua urheiluosastolla, mistä varmasti pumppukin löytyy, kun pallojakin siellä on näiden tyynyjen lisäksi myynnissä. Eipä mennytkään kaikki niin kuin olin itekseni tuumaillut, sillä ostotapahtuman jälkeen kävin urheiluosastolla peräti neljä kertaa, enkä siltikään saanut asiaa siellä hoidettua: ekalla kerralla kävin kysymässä, voinko tuoda tyynyn takaisin pumpattavaksi, vastaus oli "ilman muuta". Tokalla kerralla menin ruokiksella tyynyn kanssa osastolle olettaen, että homma hoituu. Noh, pumppu löytyi kassan laatikosta, mutta pallopiikkiä etsinnästä huolimatta ei. Jätin lopulta tyynyn osastolle ja menin takaisin kolmannen kerran työpäivän jälkeen vain huomatakseni, että tyyny on kassapisteen kaapin päällä yhtä lättänänä kuin aikaisemminkin. Tässä vaiheessa alkoi hieman savu nousta korvista ja hädin tuskin hillitsin itseni, kun myyjätyttö pokkana selitti, että me ollaan tässä kolmestaan muiden myyjien kanssa sitä mieltä, että eihän sen tyynyn ole edes tarkoitus olla kovin pullea ja parempaa harjoitusta on seisoskella lättänän tyynyn kanssa ja kun meillä ei ole sitä pallopiikkiä.. tässä vaiheessa sanoin vain että aha, pakkasin tyynyn kassiin ja läksin kotiin. Ratikassa ketutti oikein huolella, mutta kotona jo sitten vähän kaverille tekstaillessani nauratti (ks. alempi kuva). Seuraavana päivänä kävin vielä osastolla neljännen kerran avautumassa, sillä itsehän asiakaspalvelijana olisin toiminut hieman toisin (eli jos lupaan asiakkaalle, että pumppaan tyynyn valmiiksi, kun hän tulee sitä noutamaan ja huomaan, että pallopiikki puuttuu, se pallopiikki käydään jostain hankkimassa ja pumpataan se asiakkaan tyyny, varsinkin kun sitä piikkiä todennäköisesti tarvittaisiin joka tapauksessa joskus toistekin, kun miksi se pumppu muuten siellä kassapisteen alalaatikossa olisi)... Ihana Ryhanna toimi tässä pelastavana enkelinä lainaten mulle sopivan pumpun ja nyt olen vallankin muutamana iltana tasapainotellut telkkaria katsellessani. Vieläpä käsipainojen kanssa vaikeusastetta lisäten!

Ihan ei tullut ensalkuun sisäisesti harmoninen olo

Kotijumppailun lisäksi olen ottanut kovat keinot käyttöön eli työkaverin Pärskyn kanssa meillä on joulukuun alkuun kestävä painonpudotuskisa käynnissä; mun tavoite on viisi kiloa ja Pärskyn tuplasti se, mitä minä pudotan. Hän on tehnyt meille exceliin läskikäppyrät, joita seuraamme tiiviisti vähintään maanantaisin ja vielä tällä hetkellä minä johdan kisaa. Söin viimeiset kotoa kaapista löytyneet suklaat pois 24.9., enkä sen jälkeen ole muutenkaan herkkuja syönyt, paitsi kyllä Helsingin kummipojan rippijuhlissa maistoin molempia täytekakkuja. Ensimmäisen viikon kahden illan pääsäryn jälkeen olo on ollut mitä mainioin ja painokin humpsahti jo neljättä kiloa alas.. vähän kyllä heiluu pari sataa grammaa sinne tai tänne päivästä riippuen, mutta koon 38 housut eivät kiristä ja batankin kanssa tuntuu jo paremmalta :)

Konfirmaatiossa kävin myös ryypyllä

Aamiaissetti Tukholmasta

Menokesä III

Menokesän tapahtumia riittää vielä kolmanteenkin postaukseen, kun Tukholman reissun jälkeisellä viikolla oli siellä kalenteriin merkattuna yhtä sun toista. Tiistai-ilta vierähti jälleen G Live Labissa, jossa esiintyi loppuunmyydyllä Timanttisella keikalla Samuli Edelmann, jota on tullut käytyä katsomassa kerran jos toisenkin. Olin jälleen hyvissä ajoin paikalla ja sisälle saavuttuani onnistuin saamaan istumapaikan kavereitaan odottavan nuoren naisen pöydästä. Hieman siinä sitten sisäisesti itsekseni sadattelin, kun silmälasit päähän saatuani hoksasin tämän nuoren naisen olevan Samulin tytär - lähinnä siis sen takia, että tämän takia aattelin nyt sitten joutuvani tv-ruutuun yleisöä kuvattaessa. 

Noh, eihän siinä sitten vielä kaikki. Viereisessä pöytäryhmässä oli varattu-lappu ja ensin siihen tuli pari naista, sitten vielä kolmaskin (näyttelijä) sekä yksi teatteriohjaaja ja vielä toinenkin, ja tämä toinen sattuikin olemaan sukulaismies Arto af Hällström. Ennen keikan alkua ennätin tekstata kotiin äidille ja siskolle, että nyt kyllä sitten varmasti tulen näkymään keikkataltioinnista tehtävässä tv-lähetyksessä, sillä istuimme aivan vierekkäin käsivarret lähes koskettaen. Keikka siinä sitten käynnistyi Samulin saapuessa muusikkojen Matti Paatelman ja Jukka Perkon kanssa lavalle ja tällä keikalla hän esitti Vaiheet-teemalla ainoastaan isänsä Toni Edelmannin sävellyksiä, joihin osaan Affe oli tehnyt tekstit. Ja niinhän siinä kävi, että jo toisen kappaleen aikana mua rupesi itkettämään. Vaiheet-levy on tullut itselle vuosien varrella kovin tärkeäksi ja siellä on useita aivan ihania kappaleita, joista osaan tutustuttiin jo 90-luvulla Samulin ja silloisen Helsinki Sound Machine -bändinsä tehtyä musiikin Lasihelmipeli-radiokuunnelmaan, jossa Esko Salminen toimi Herman Hessen tekstien lukijana. Tuo kuunnelma taitaa vielä jostain laatikosta löytyä C-kasetiltakin. Tauon aikana kävin jutskaamassa illan isännän Kuoppiksen kanssa ja naureskelin, että Affea kuvatessanne saatte nyt sitten samalla rahalla toisenkin Hällströmin kuviin. Tätähän mun ei olisi kannattanut sanoa, sillä Samihan vallan innostui sillä seurauksella, että päädyin hänen haastateltavakseen! Enpä juuri muista tilanteesta muuta, kuin että yritin keskittyäkseni killitellä Samia silmiin samalla kun kuvaaja kuvasi meitä eteemme polvistuneena. Lopputulos on ehkä nähtävissä telkkarissa loppuvuodesta - tai sitten ei, jos haastattelu on jäänyt leikkaushuoneen lattialle. Toisen setin aikana Samuli luki ääneen Affen kirjoittaman Toni-isälle osoitetun kirjeen ja nyt sitten kyynelehti minun lisäksi myös Samuli itse sekä vieruskaverinikin. Ilta oli kaiken kaikkiaan erittäin koskettava ja herkkä, enkä halunnut tunnelmaa pilata kännykkäkuvia kesken esityksen ottamalla. Timanttinen keikka -ohjelmista ensimmäinen nähdään Ylen Teemalla tiistaina 23.10., mutta Samulin tähdittämän osan ajankohtaa en vielä netistä löytänyt (VHB toki 30.10. ja Laura Sippola 6.11.; tarkkasilmäisimmät katsojat saattavat minut kameran hyvin oikeaan suuntaan osuessa ikkunaseinustalta bongata).

Syyskuun ensimmäiselle lauantaille olin tehnyt tuplabuukkauksen eli kävin sekä teatterissa että leffassa. Helsingin Kaupunginteatterin Kultaposse-ryhmän kautta ennätin kuin ennätinkin saada liput Kinky Boots -musikaalin ensimmäiseen viikonloppuun ja kaveriksi nappasin Ässä-fanin, jonka kanssa käytiin alle pullakahvittelemassa Hakaniemen kauppahallissa. Cyndi Lauperin musiikki tempaisi alusta asti mukaansa ja voi pojat, miten hyviä laulajia rooleissa esiintyikään, etunenässä miespääosien Petrus Kähkönen ja Lauri Mikkola. Lopussa taas jokin mun silmänurkkaani kutitteli, mutta kun tunnelma salissa oli vallan riehakas, en nyt sitten hurjasti pillittämään puhjennut.

Koodinimi Ryhannan kanssa oli jo alkukesästä asti suunniteltu Whitney Houstonin elämästä kertovan dokumenttielokuvan näkemistä yhdessä ja tuona lauantaina tämäkin sitten vihdoin saatiin aikataulullisesti toteutumaan. Osasin jo odottaa raadollista tarinaa, mutta kyllähän siinäkin huumeet ovat pilanneet yhden ja useammankin elämän samasta perheestä. En kuitenkaan ahdistunut ihan niin paljon kuin Amy-elokuvan taannoin nähtyäni, se meni uniin asti. 

Sisaren kaveri työskentelee Kansallisteatterissa ja hänen kauttaan tuli vinkki ruotsalaisnäyttelijä Mikael Persbrandtin taiteilijatapaamisesta liittyen elämäkertakirjansa suomennoksen julkaisemiseen. Pienten teknisten häiriöiden jälkeen mulla oli pääsylippu tilaisuuteen ja syyskuisena keskiviikkoiltana sitten kohti pientä näyttämöä töistä läksin. Lämpiössä oli paljon väkeä jo valmiiksi ja pientä draamaa aiheutui, kun yksi vanhempi rouva oli lukenut tapahtumasta päivän lehdestä, eikä hänellä tietenkään ollut loppuunmyytyyn saliin lippua... Mennessään hän vielä isoon ääneen avautui lämpiön portaissa kustantamon porukalle, mutta eiväthän he tilanteelle mitään voineet. Itse tapaaminen sujui mainiosti (vaikka en tykännyt haastattelijasta, joka oli Hesarin kulttuuritoimittaja, enkä haastattelukielestä, joka kustantajan toiveesta oli englanti!) ja taiteilija Persbrandt oli vallankin hurmaava ja huumorintajuinen - kuten myös kirjan kirjoittanut Carl-Johan Vallgren. Nyt mun enää pitää lukea loppuun tuo Tukholman reissulta pokkarina ostamani kirja. Kaikenlaista on taiteilijan elämässä ehtinyt tapahtua!

Kotimatkan suklaasaalis (2750g) Hakaniemen R:ltä

Flamencon viikkotreenitkin alkoivat elokuun lopussa, vaikka ensimmäisiin sunnuntaitreeneihin en Tukholman reissun takia ehtinytkään. Pikkuporukalla verestimme syyskuun mittaan myös kevätnäytöksessä tehtyä huivibiisiä, joka oli tarkoitus vetää viime viikolla SCIFF-elokuvafestivaalien avajaisgaalassa, mutta tuo keikka sitten valitettavasti peruuntuikin meistä riippumattomista syistä.   Viikkotuntien paloina ovat tällä kertaa soleá, joka tehdään kahden eri Joonaksen biisin muodossa (toinen jakkaran kanssa), sekä Esperanza Fernandezin Los mismo de los metales -kappaleeseen tehtävä fandango, jossa välineenä kaksi viuhkaa, huivi ja bata de cola! Huhhuijakkaa! Kesän suklaasyöminkien jälkeen batan kanssa tekee hieman tiukkaa eli se on noussut uhkaavasti vyötärölle paljastaen jalat, vaikka vetoketju menee kyllä kiinni... jotain on siis tehtävä! 

Kinkkukuntoon tuotapikaa

Isä täytti syyskuun alkupuolella vuosia ja tein viikonloppuvisiitin kotiin Ouluun missaten työpaikan rapujuhlat. Oli meilläkin ihan lystiä, käytiin juhlimisen lisäksi katsomassa Pimpulan kanssa sekä Kärppien A-junnujen peli sekä isommalla porukalla Kultapojan turnaus, joka ei joukkueen kannalta sujunut hyvin, vaikka lapsi sentään sai toisen KKP:n tsempparipalkinnoista. Pieniä poikiakin ehdin nähdä, ja nythän Mehmelin kanssa pidellään säännöllisesti muutenkin yhteyttä, kun hän on saanut ensimmäisen kännykkänsä. GIF-kuvia ja ääniviestejä ja joskus jopa videopuheluita pukkaa WhatsAppin kautta :)

Helsinkiin palauttuani oli taas kulttuurimenojen vuoro, kun G Live Labissa oli Mikko Joensuu -nimisen artistin Timanttinen keikka, loppuunmyyty tämäkin. En ollut hänestä aiemmin kuullutkaan, kun en juuri radiota kuuntele, mutta olenpa eri onnellinen että tuonkin keikan päädyin kokemaan. Tykkäsin musiikista kovasti, jopa pillitytti hieman, vaikka Joensuu onkin esiintyjänä melko vähäsanainen ja ehkä jopa sisäänpäin kääntynyt. Pöytääni osui mukava kaveripariskunta, joiden kanssa oli hauska rupatella musiikista tauon aikana, ja heiltä kuulin Joensuun esiintyneen aiemmin mm. Flow-festivaalilla ison bändin kanssa lähes hurmoksellisissa merkeissä. Täytyykin pitää keikkakalenteria silmällä jatkossa. Kultaposse-lipulla käväisin katsomassa ruotsinkielistä puheteatteria eli Lilla Teaternin uutuus Fly me to the moon tuli katsastettua heti ensi-iltaviikolla. Näytelmä on Kiviä taskussa -kirjoittajan Marie Jonesin käsialaa ja kertoo kahdesta työkaverista, joiden tavallinen työpäivä kääntyy hieman merkilliseksi. Esitys kesti vain tunnin, mutta tykkäsin kovasti Pia Runnakosta ja Linda Zilliacuksesta ja kunhan lisää näytöksiä tulee alle, niin aina vaan varmasti paranee. Jos ruotsinkielisyys ei ole este, suosittelen!

Pitkästä aikaa istuttiin iltaa sukuyhdistyksen hallituksen porukan kanssa ja syömingeiksihän se meni, vaikka mun annokset olivatkin pettymys - ja kotona ihan armottoman kipeä maha seurauksena. Marraskuussa treffaillaankin sitten Ritarihuoneella vuosijuhlan merkeissä ja juhlia varten olen jo laittanut tilauksen uudesta iltapuvusta, jonka loihtii Flamencoshopin taitava Marina. Ehkäpä saan siitä kuvankin napattua ensimmäisen sovituksen yhteydessä.