Melkein unohtui..

Eilen leffassa näytettiin traileri Christopher Nolanin tuottamasta Teräsmies-elokuvasta, joka tietenkin pitää nähdä. Pääosassa Henry Cavill, joka oli mukana myös Tudors-sarjassa Charles Brandonin roolissa. Miksiköhän en muuten koskaan katsonut sarjaa loppuun? Juu en niin kovasti tykkää Jonathan Rhys Meyersista.

Man of Steel

Jääkiekon MM-kisatkin tässä lähestyvät uhkaavasti ja vaikka Suomen joukkueelta en minkäänlaista menestystä odotakaan, aion olla mukana kinkereissä, koska Hjalliksen halli on tuossa kävelymatkan päässä. En vaan tokikaan Suomen peleissä pienen ihmisen hiljaisena protestina Leijona-otteluiden lippujen hinnoille. Ostin siis kolme lippua toimitusmaksuineenkin yhteensä vain satasen pintaan ja käyn seuraamassa USA:n pelit Latviaa, Ranskaa ja Saksaa vastaan. Saksa-pelin lippu alakatsomoon maksoi törkeät 12,50€.... 

Muutakin jännää ja mukavaa on tällä viikolla luvassa: Veljeni Longi perheineen tulee tsadiin ja näen Tähtipojan ja kummipoikani Nötterön pitkästä aikaa - toivottavasti pojat eivät vierasta harvemmin nähtyä tätsyä, sehän olisi melkein itkun paikka taas. Lisäksi lauantaina on tanssiopiston oppilasnäytös ja jännitysmomentit kohillaan.. Onneksi viime viikolla vedettiin yksi ylimääräinen treeni pienemmällä porukalla (viikon treenisaldo siis melkein 9 tuntia!), joten kyllä kaikki varmaan sujuu hyvin, kunhan saadaan perjantain läpimenoharkassa paikat tarkistettua.

Flamencoa ja leffaa

Olipa taas vaihteeksi flamencoa viikonlopun ohjelmassa, kun kävin Joonas Widenius & Grupon keikalla Kantsussa. Illan aikana kuultiin El Cambio -levy melkein kokonaisuudessaan ja biiseistä kolmea on tullut myös tanssittua Katjan koreografioihin. Erika Alajärvi oli tehnyt sigin ja farrucan koreografiat tälle ryhmälle ja olipa jännä verrata niitä Katjan tekemiin. Jännää on myös se, miten toisten tanssijoiden liikehdintä nyt vaan miellyttää omaa silmää enemmän kuin toisten. 

Kävin viikonloppuna myös käyttämässä pari miltei vanhentumaan ehtinyttä Finnkinon sarjalippua, jotka ovat mitä mainioin keksintö etenkin silloin, kun muistaa ostaa Hulluilta Päiviltä niitä uuden satsin - olisihan silkkaa hulluutta olla ostamatta, kun leffaliput ovat nykyään niin hiton kalliita! Säästin Ironman3:n tuleville viikonlopuille tahi arkivapaille, mutta tässä tiedoksenne syy, miksi Tropic Thunder on mielestäni hyvä elokuva. Alamittaisuudesta ja piilokoroista viis, eiks hää oo ihan ihana!?!?!?!

Katsannossa tällä kertaa olivat tanskalainen Jahti (Mads Mikkelsen!) sekä Tarantinon Django Unchained. Kummastakin tykkäsin, mutta oikeasti, voiko elokuva jossa on Christoph Waltz, koskaan olla huono - retorinen kysymys, johon vastaan itse, että ei voi! Väkivaltaahan ei elokuvasta puuttunut ja pahimmissa kohdissa piti ihan laittaa silmät kiinni + kädet korville, mutta harvoinpa olen tullut salista ulos tähän malliin hymy huulilla. Outoa, mutta totta! Samat fiilikset olivat kuulemma olleet Time-baarin Antilla, joka oli nähnyt leffan lauantaina. Janoissani päädyin leffan jälkeen Timeen juomaan yhden low alc - Stowford Pressin ja oltiin Antin kanssa yhtä mieltä myös siitä, että Leonardo Di Caprio vain paranee vanhetessaan (Veritimantti, Hoover ja The Departed muina esimerkkeinä). Djangossa oli muutenkin oiva casting, vanha suosikki Don Johnson herkullisena Big Daddynä sekä yhden kohtauksen mittaisessa pienessä sivuroolissa Lee Horsley. Jos joku on nyt niin vanha, että on nähnyt Nero Wolfe -sarjan, jossa William Conrad esitti tätä orkideoja viljelevää dekkaria, niin saatatte muistaa Horsleyn hänen apulaisenaan Archiena. Thank you Quentin!

Don Johnson: Heartbeat kitarassa Dweezil Zappa

Tippa linssissä

Ai kamala kun pääsi ilmoille pieni tunteellinen purkaus siitä syystä, että katsoin tämän pätkän, jonka tanssikamu oli linkittänut Gaian sivuille. Käsittämättömän hienoa. Videon musiikista tuli mieleen Dorantes: Orobroy, joka myös saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.

Aurinkoa elämään

Vapaa viikonloppu+auringonpaistetta=kävelyä. Mahtavaa. Kaivopuistossa Ursula, Mattolaituri, Mutterikahvila ja Carousel olivat keränneet väkeä kahvittelemaan, mutta mää kävelin ohi ja join kahvit sitten vasta kotona. Lumi oli sitten viime lenkkien sulanut ja jäätkin melkein lähteneet. Ruotsinlaivoja katsellessa iski kaukokaipuu, joka onneksi saa vähän helpotusta, kun lähdetään työporukalla kuukauden päästä risteilemään. Kaivarissa näkyi ihmisten lisäksi myös hanhia, mutta olin niin kaukana, etten viitsinyt ruveta kuvia niiden puuhista räpsimään.

Eilen kävin katsomassa Gaia-nimisen flamencoteoksen, joka onneksi sai nyt lisäesityksiä, maaliskuiset kun jäivät välistä Lontoon reissun takia. Melkein olisi pitänyt mennä katsomaan toistamiseen, sillä niin paljon nähtävää lavalla oli. Mukana bataa, viuhkaa, huivia ja kastanjetit, laulua, loistavaa Joonaksen kitarointia sekä metronomin tarkkaa palmastusta Emilia Ahon käsistä. Kahdeksan tanssijaa ja upea puvustus. Esityksen alusta meni kyllä pitkä siivu siihen, että laskeskelin lavan mittasuhteita ja kulissiverhojen välejä, sillä meillähän on HTO:n oppilasnäytös juurikin tuolla Stoassa ja mää olen meidän esitysten ryhmävastaava, kun Katja on itse estynyt olemasta paikalla. Jännittää siis jo nyt.... Eikä ihan vähän. Varmaan muutamat jännäpissat tulee tirautettua pukuhuoneen puolella. Tai toivottavasti kuitenkin pukkarin vessassa. Pitääkin miettiä jo valmiiksi, millä keinolla saisi tarpeeksi rennon esiintymisfiiliksen, kun tuota lavarutiinia ei ihan kamalasti ole vielä päässyt kertymään. Viime keväänä Aleksanterin teatterissa ennen bata-alegrias -vetoa kompastuin takahuoneessa batani helmaan viimeiselle jännäpissalle mennessäni ja lensin ilmasta suoraan kontilleni - ihme etteivät polvilumpiot menneet halki. Tämä kuitenkin hauskasti vapautti meidän ryhmän tunnelman, kun sieltä lattian tuntumasta morjenstelin ihmettelijöille (niin siis kuvitelkaa vielä se ääni, kun polvilumpio ottaa ensikontaktin kivilattiaan), että ei mitään hätää, mää vaan kaaduin. Eipä tarvinnut sitten lavalla enää kaatua muidenkaan. Voin kyllä kertoa, että polvenseudut oli melkein mustat pari viikkoa ja sekä käveleminen että istuminen sattui todella makeasti.

Illan päätteeksi skypettelin Pimpulan ja Pampulan kanssa ja pyörin Youtubessa aamuyön puolelle. Sieltä seuraavat. Musiikki on kyllä niin hieno asia.

Salem Al Fakir: Four O'Clock kitaristi on todistettavasti livenäkin yhtä cool

Salem Al Fakir: Keep On Walking oli minun ja äidin suosikki kisassa

Salem Al Fakir: Chain Gang mm. tämän takia Ruotsi on lähellä sydäntäni

GES: Den Andra Kvinnan ja tämän - toimii erikseenkin, mut erityisesti kaikki kolme yhdessä

David Bowie: The Stars (Are Out Tonight) setä jaksaa heilua

Depeche Mode: Heaven sedät jaksaa heilua

Kone

Tällä viikolla en ole töiden, flamencon ja nukkumisen lisäksi ehtinyt tehdä yhtään mitään. Klo 4.45 herätykset ja töihin heti aamukuudelta ehtiminen ei onnistu, ellei kehitä lähes konemaisia rutiineja. Seuraavan päivän vaatteet valmiiksi illalla, aamiaistarpeet koko viikoksi hankittuna ja hyvien yöunien varmistamiseksi korvatulpat, puhtaat lakanat ja stereoissa (jotka ajastetaan pois päältä) lempimusaa. Ei telkkaria, iltaisia puheluita tai muita menoja. Ei mielellään myöskään päikkäreitä, jotka saattavat sotkea yöunen - mikä tapahtui keskiviikkona, kun Lemmen viemää uuvutti mut ja nukahdin tunniksi istualleni.

Lauantaina aina hieman helpottaa, joten illaksi oli tanssikavereiden kanssa buukattu meno Pakko tanssia -ohjelman suoran lähetyksen kuvauksiin. Oli hauska nähdä, miten tuollainen lähetys saadaan aikaiseksi ja tietenkin oli mahdollisuus nauttia mahtavista esityksistä. Sami Saikkonen (mikä karisma) hurmasi tämän tädin ja sainpahan häneltä sitten lentosuukonkin katsomoon.. Machina pääsi jatkoon UMC:n kanssa eli ilta päättyi juuri niin kuin pitikin, oikeat ryhmät finaaliin! Kädet hellinä ja kurkku karheana kotimatkalle ja kotona katsoin vielä Machinan vedon boksilta kolmesti läpi. Järkyttävän hieno Katjan juuri tätä semifinaalia varten tekemä koreografia ja upeat tanssijat kauniina batoissaan. Me gusta, me gusta mucho.

¿Dónde está la primavera?

Eilisen iltapäivällä alkaneen sateen jälkeen ulkona näyttää nyt tältä:

Missä on kevät, kysyn vaan!!??!! 

Jälleen yksi viikko takana

Lauantaina heräilin jo seitsemän jälkeen ja puolenpäivän mennessä olin imuroinut, pessyt lattiat ja vessan, käyttänyt matot ulkona, kävellyt tunnin lenkin ja käynyt kaupassa! Good for me! 

Takaisin kotiin päästyäni silittelin lakanoita kuunnellen Hurtsin uutta levyä. Heppuja olisi kyllä kiva nähdä Suomessa muutenkin kuin telkkarissa, kun Ruisrockiin en aio raahautua edes heidän takiaan. Bändin uusi video Blind sai mut googlailemaan, kun mietin että onpas Theon silmä saatu maskeerattua aidon näköisesti. Kyseessä olikin sitten ollut ihan oikea tapaturma, jossa hän olisi voinut menettää koko silmän. 

Illalla katsoin jääkiekkoa (nyt kun Kärpät ei ole enää mukana, toivoisin etteivät JYP ja Lukko pelaa kullasta - ja toinen jo ulkona!) sekä Pakko tanssia -semifinaalia. Ensi viikolla olenkin itse paikan päällä suoran lähetyksen kuvauksissa, sillä lähdemme kuin lähdemmekin muutaman tanssikaverin kanssa kannustamaan flamencoryhmä Machinan finaliin! Juuri ennen nukkumaan rupeamista luin vähän uusinta Kepleriä - ei ehkä ihan fiksua, sen verran hyytävä tarina jälleen kyseessä, Joona Linna sarjamurhaajan perässä. Onneksi ei tullut uniin asti. Siellä oli ihan eri mies :)

Tänään olisi taas kiva ulkoilukeli, muttei ehdi, pitää mennä töihin. Ensi viikolla jotain ihan hullua...

Taiteilijat dokumenteissa

Pyhän aikana tyhjentelin reippaasti digiboksin kätköjä ja katsoin pois kaksi erittäin vaikuttavaa ja vangitsevaa dokumenttia. Toinen herrasta nimeltä Philippe Petit. 

Philippe Petit - Man on Wire

Toinen dokumentti kertoi performanssitaiteilija Marina Abramovićista ja hänen vuonna 2010 New Yorkin Museum of Modern Artissa eli MoMA:ssa pidetystä retrospektiivinäyttelystään The Artist Is Present. Melko heviä on ollut taiteilijan elämä ja välillä ihan pahaa teki katsoa klippejä aikaisemmista performansseista (esim. Nainen ja Mies, taiteilijan silloinen partneri sekä taiteen tekemisessä että elämässä, istuvat vastakkain ja vuoron perään läpsivät toisiaan kasvoihin. Tai Nainen ja Mies kävelevät tai juoksevat toisiaan päin. Siis törmäten enemmän tai vähemmän vauhdilla. Tiiätte sen äänen, kun luu osuu luuhun tai johonkin muuhun yhtä kovaan materiaan. Au.). Heveintä oli silti katsoa retrospektiivin viimeisintä osaa, jossa taiteilija oikeasti oli läsnä koko näyttelyn aukioloajan istuen tuolilla ja yleisö jonotti päästäkseen istumaan häntä vastapäätä. Katsokaa tämä, jos siihen on joskus mahdollisuus. Ihan jäätävä.

Kuvia kävijöistä

Tuli katsottua vielä lisäksi myös dokumentit Sofi Oksasesta sekä luontotoimittaja Kimmo Ohtosen norppauinnista, jossa toimittaja vetäisi saimaannorpan suojelemiseksi uimalla Savonlinnasta Lappeenrantaan. Pitänee vielä katsoa Kuningas Litmanen, vaikka tämän olen nähnyt heti ensi-iltaviikonloppuna elokuvateatterissa. Oli muuten mahtava fiilis, kun porukka repesi salissa tuulettamaan aina Litin tehdessä maalin :).