Aurinkoa elämään

Vapaa viikonloppu+auringonpaistetta=kävelyä. Mahtavaa. Kaivopuistossa Ursula, Mattolaituri, Mutterikahvila ja Carousel olivat keränneet väkeä kahvittelemaan, mutta mää kävelin ohi ja join kahvit sitten vasta kotona. Lumi oli sitten viime lenkkien sulanut ja jäätkin melkein lähteneet. Ruotsinlaivoja katsellessa iski kaukokaipuu, joka onneksi saa vähän helpotusta, kun lähdetään työporukalla kuukauden päästä risteilemään. Kaivarissa näkyi ihmisten lisäksi myös hanhia, mutta olin niin kaukana, etten viitsinyt ruveta kuvia niiden puuhista räpsimään.

Eilen kävin katsomassa Gaia-nimisen flamencoteoksen, joka onneksi sai nyt lisäesityksiä, maaliskuiset kun jäivät välistä Lontoon reissun takia. Melkein olisi pitänyt mennä katsomaan toistamiseen, sillä niin paljon nähtävää lavalla oli. Mukana bataa, viuhkaa, huivia ja kastanjetit, laulua, loistavaa Joonaksen kitarointia sekä metronomin tarkkaa palmastusta Emilia Ahon käsistä. Kahdeksan tanssijaa ja upea puvustus. Esityksen alusta meni kyllä pitkä siivu siihen, että laskeskelin lavan mittasuhteita ja kulissiverhojen välejä, sillä meillähän on HTO:n oppilasnäytös juurikin tuolla Stoassa ja mää olen meidän esitysten ryhmävastaava, kun Katja on itse estynyt olemasta paikalla. Jännittää siis jo nyt.... Eikä ihan vähän. Varmaan muutamat jännäpissat tulee tirautettua pukuhuoneen puolella. Tai toivottavasti kuitenkin pukkarin vessassa. Pitääkin miettiä jo valmiiksi, millä keinolla saisi tarpeeksi rennon esiintymisfiiliksen, kun tuota lavarutiinia ei ihan kamalasti ole vielä päässyt kertymään. Viime keväänä Aleksanterin teatterissa ennen bata-alegrias -vetoa kompastuin takahuoneessa batani helmaan viimeiselle jännäpissalle mennessäni ja lensin ilmasta suoraan kontilleni - ihme etteivät polvilumpiot menneet halki. Tämä kuitenkin hauskasti vapautti meidän ryhmän tunnelman, kun sieltä lattian tuntumasta morjenstelin ihmettelijöille (niin siis kuvitelkaa vielä se ääni, kun polvilumpio ottaa ensikontaktin kivilattiaan), että ei mitään hätää, mää vaan kaaduin. Eipä tarvinnut sitten lavalla enää kaatua muidenkaan. Voin kyllä kertoa, että polvenseudut oli melkein mustat pari viikkoa ja sekä käveleminen että istuminen sattui todella makeasti.

Illan päätteeksi skypettelin Pimpulan ja Pampulan kanssa ja pyörin Youtubessa aamuyön puolelle. Sieltä seuraavat. Musiikki on kyllä niin hieno asia.

Salem Al Fakir: Four O'Clock kitaristi on todistettavasti livenäkin yhtä cool

Salem Al Fakir: Keep On Walking oli minun ja äidin suosikki kisassa

Salem Al Fakir: Chain Gang mm. tämän takia Ruotsi on lähellä sydäntäni

GES: Den Andra Kvinnan ja tämän - toimii erikseenkin, mut erityisesti kaikki kolme yhdessä

David Bowie: The Stars (Are Out Tonight) setä jaksaa heilua

Depeche Mode: Heaven sedät jaksaa heilua