Menokesä II

Oikein poikkeuksellisen vilkkaana menokesänä kävin toistamiseenkin teatterissa eli katsastin Kansallisteatterin Lemminkäisen heti syyskauden alkuun. Oikein vireää ja vilkasta meininkiähän Juha Hurmeen ohjauksessa oli syntynyt, mutta hieman näytelmänautintoa verotti pienen näyttämön tukahduttavan kuuma sisäilma - suurin osa ajasta meni ihan jaksamiseen ja sinnittelemiseen, vaikka mulla olikin salissa mukana sekä viuhka että vesipullo. Samalta riviltä poistui muutama ihminen väliajalla, tiedä sitten johtuiko kuumuudesta vaiko näytelmän sisältämästä kielenkäytöstä. Sen verran kuitenkin ihtiäni haittasi, että laitoin teatterille Twitterin kautta palautetta.

Kansalliseen päädyin vielä toistekin viikkoa myöhemmin, kun ylläribyllärinä olin saanut hankittua kympillä liput Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvaan sveitsiläisen Martin Zimmermanin nykytanssiesitykseen Eins, zwei, drei. Ihan nollaodotuksilla lähdin, enkä yhtään tiennyt mitä odottaa, mutta nautin kovasti. Esitys oli yhdistelmä puhetta, tanssia ja musiikkia ja voi että kolme todella erilaista tanssijatyyppiä olivat niin taitavia. Jänskämomenttia aiheutti se, kun yksi heistä tungettiin läpinäkyvään pleksilaatikkoon, missä hän sitten oli seuraavat viitisen minuuttia! Vaikka tapahtumat olivat toisaalla näyttämöllä, piti mun varmuuden vuoksi tarkistaa silmäkulmasta, hengittääkö mies siellä laarissa vielä.. Esityksen päätteeksi saatiin taiteilijatapaamisessa vielä kuulla koreografi-ohjaajan itsensä ajatuksia teoksesta ja tanssista ylipäätään. 

Kotimatkalla teatterista

Viime vuonna muistelen Juhlaviikkojen jääneen multa kokonaan väliin, mutta tänä kesänä kävin yhteensä kolmessa tapahtumassa. Kympillä pääsin kuuntelemaan myös Kimmo Pohjosen uusinta Ultraorgan-teosta, joka illan hämärtyessä oli valoineen pysäyttävä kokemus Mikael Agricolan kirkossa. Seuraavana iltana oli sitten Huvila-teltan ja vähän erilaisen musiikin vuoro Calexico-orkesterin keikalla. Tätäkään bändiä en ollut etukäteen lainkaan kuunnellut, mutta letkeä hyvin soitettu meno takasi oikein mukavan keikkakokemuksen. Ja välillä kun lauloivat vielä espanjaksi, niin olihan se lystiä!

Elokuun viimeisenä viikonloppuna läksin sitten koodinimi Kauppakeskusmuijan kanssa maaliskuusta asti kalenteriin merkattuna olleelle reissulle Tukholmaan. Kaupunkihan on molemmille varsin tuttu, mutta kauppakeskusmuijan kanssa sitä katsoo paikkoja aina vähän eri vinkkelistä. Ennen hotellille menoa pyörähdettiin kaupungilla ja jonotettiin sekä sisään että kassalle Uniqlon juuri avatun myymälän tungoksessa ja käväistiin sitten kurkkaamassa myös ihana Eataly, joka on siis italialaisiin tuotteisiin erikoistunut kauppahalliketju, vastikään Tukholmassa sekin avautunut. 

Hotelliksi olin valkannut vanhan tutun Riddargatanilla sijaitsevan samannimisen mestan, jossa äidin kanssa olen muutama vuosi sitten kertaalleen yöpynyt. Pienen välipalan ja -kuoleman jälkeen lähdettiinkin sitten lompsimaan Strandvägeniä pitkin Skansenille illan tapahtumaa kohti: ulkoilmalavalla siis Ruotsin omat Mestarit lavalla eli vallan hurmaavat Anders Glenmark, Tomas "Orup" Eriksson sekä Niklas Strömstedt. Lämppäristä Eric Gaddista ei juuri perustettu, mutta kun oltiin ajoissa paikalla, päästiin hyville paikoille lähelle lavaa ja melkeinpä keskelle vielä. Siinä sitten innolla jamiteltiin ja laulettiin ja tanssittiin koko ilta, keikka kesti pari tuntia ja sen jälkeen oli eri onnellinen olo! Jossain vaiheessa keikkaa tuntui kuin Strömstedt olisi vallankin meille laulanut, enkä ehtinyt tästä itse ääneen mainita, kun Kauppakeskusmuija sen sanoi - hän ihan varmasti yritti heittää plektraansa meitä kohti, mutta ei sitten aivan saatu sitä ilmasta napattua. Oli siis mahtavan mukavaa, eikä flunssan toinen tulemisyrityskään siinä menoa haitannut.

Paras keikkakuva :)

Menokesä I

Kesällä buukkasin kalenteriini oikein poikkeuksellisen paljon menoja siitäkin syystä, että kun oikeaa kesälomaa ei ollut kuin kaksi viikkoa, piti saada jotain kivaa tekemistä. Töissä oli varsin rauhallista eli ehdittiin mm. toimiston ikkunasta bongailla Trumpin ja Putinin autosaattueita ja koodinimi Pärskyn kanssa otettiin tavaksi perjantaiaamuiset kahvihetket kauppatorilla. Mukaan pääsi kyllä muutkin eli ei nyt ihan kaksin aina istuksittu.

Heinäkuun lopussa läksin käymään pikaisella päiväreissulla Tallinnassa, missä en ollut muutamaan vuoteen piipahtanutkaan. Viikkarilla pääsin ansaitsemiani veneitä käyttäen reissuun kympillä ja sääkin suosi suurimman osan matkaa. Mennessä istuin laivan aurinkokannella ja viereen osuneen seurueen kanssa arvuuteltiin musavisan biisejä, vaikkei virallisesti kisaan osallistuttukaan. Olisi kyllä kannattanut, sillä oltaisiin porukalla saatu kymmenestä biisistä ja esittäjästä yhdeksän oikein! Maissa oli oikein lämmintä ja reilusta aamiaisesta huolimatta nälkä iski, joten jäin heti Rotermannin kupeeseen drinksulle ja pizzalle. Hyvin maistui ja vatsa tuli niin täyteen, etten siinä helteessä oikein enää innostunut kaupungilla pyörimisestä. Pikaisen Viru-keskuksen läpikävelyn ja vanhankaupungin kierroksen jälkeen palasinkin suosiolla laivalle ja oikein kreivin aikaan - hetki sen jälkeen, kun istahdin kahvilan pöytään alkoi aivan järisyttävä rankkasade, joka kasteli suurimman osan laivaan myöhemmin palanneista matkustajista. 

Kesäteatterissakin kävin eli ulkoilutin uutta kesämekkoa ja kultaisia sandaaleita Suokissa Ryhmäteatterin Yksi lensi yli käenpesän -näytelmässä, josta tykkäsin ihan valtavasti. En ole ihan varma, olenko edes nähnyt kirjasta tehtyä leffaa tai jos olenkin, siitä on vuosikymmeniä, mutta pääjuoni oli kyllä muistissa. Robin Svartström pääosassa oli hyvä, samoin Minna Suuronen, eikä muukaan miehitys yhtään pöllömpi ollut, ja näytelmä nauratti ja vielä liikuttikin loppua kohti. Lämmin keli jatkui edelleen, mutta onneksi kukaan ei pökrännyt katsomossa niin kuin edellisenä iltana kesken näytöksen kuulemma oli tapahtunut. Kotimatkalla piti kuitenkin turvautua raitiovaunukyytiin, kun en yksinkertaisesti olisi enää jaksanut kävellä torinrannasta kotiin yötä myöten.

Mekko 15€, sandaalit 5€

Pienelle roadtripillekin pääsin eli käytiin kahden entisen Stockan työkaverin kanssa kolmatta kamua ihan vallan Porvoossa moikkaamassa. Päivä oli kaunis, mulla dresscode shortsit ja toppi, höpöteltiin vanhankaupungin ytimessä asuvan Minnan luona ja pyörittiin myös kaupungilla. Pientä draamankaarta aiheutui siitä, että yksi kavereista säikähti asunnossa pyörinyttä ampiaista niin, että kaatui ja lievästi loukkasi jalkansa, mutta onneksi hän pystyi kuitenkin vielä liikkumaan ja ajamaan auton takaisin Helsinkiin. Olipas vallan mukava päivä meillä ja otetaan varmasti joskus vielä uudestaan!

Ulkoilutin uutta Monkin alennusmyynnistä ihan hillittömällä säkällä löytämääni kesämekkoa myös Tehdas tanssii -festivaalin yhteydessä, kun läksimme työpäivän päälle Ässä-fanin kanssa junalla Hämeenlinnaan; siellähän oli siis Flamencosaunan esitys. Näin nyt saunomiset neljänteen kertaan, mutta tämä tietenkin kannatti, sillä löylyt olivat taas hieman erilaiset jo tanssijamuutostenkin johdosta. Pari alkuperäisryhmäläistä on jäänyt pois ja tilalle oli tullut entinen openi Emppu, jota oli kiva nähdä tositoimissa parin vuoden tauon jälkeen. 

Mun kuuma ja varsin timanttinen keikkakesä jatkui elokuussa, kun G Live Labin sarjassa oli Von Hertzen Brothersin loppuunmyydyn keikkataltioinnin vuoro. Olin taas hyvissä ajoin oven takana jonottelemassa sisäänpääsyä mutta kun pöytäpaikat lavan edustalla menivät heti, jouduin vähän sivummalle ikkunalaudalle, josta onneksi sieltäkin oli hyvä näkymät. Keikka alkoi seiskan pintaan akkariosuudella eli veljekset soittivat ihan alkuun ensin kolmisin, minkä jälkeen saivat seuraa kiippari-Bobista sekä maailman nalluimmasta suosikkirumpalistani Kuoppiksesta, joka on kesän aikana toiminut myös Timanttinen keikka -iltojen isäntänä. Ja aivan timanttinen keikkahan siitä sitten tulikin, olin aivan fiiliksissä! Toka setti oli täyttä rytinää ja tuntui vallan, että poksahdan kun oli niin hienoa ja musaa tuli koko rahan edestä lähes kolmen tunnin pyssyttelyllä. Piti ihan ottaa toinen drinksu ja keikan jälkeen odottaa Kuoppista, jotta sain hänen kauttaan vuolaat kiitokseni eteenpäin muulle bändille ja ihana Sami lupasikin viedä terveiseni eteenpäin. Sen sentään jätin kertomatta, että mun mielestä veljeskatraan nuorimmasta Jonnesta on tullut varsinaista mieskarkkia viime vuosina..  

No olenhan minä käynyt kesällä myös elokuvissa ja katsottujen listalla ovat olleet Antman, tuorein Mission Impossible, Mamma Mia sekä lapsuuden musasuosikki Grease, jonka 40-vuotisjuhlanäytös oli Finnkinon vasta remontoidussa Maxim-teatterissa. Isommassa ykkössalissa oli muhkeat punaiset ja kakkossalissa vihreät nojatuolit, joissa mitä tahansa elokuvaa on aivan ihana seurata. Penkkiväli Maximissa on hieman normisalia väljempi ja saliin saa tuoda myös alkoholia ja ruokaa, itsellä tosin leffaeväinä useimmiten vain vesipullo ja ehkä rasiallinen suklaarusinoita. Grease oli musiikkeineen yhtä hurmaava kuin aina, mutta jostain syystä John Travolta ei enää ihan uponnut mun miesmakuun. Myöskään Mamma Mian jatko-osa ei ollut ihan niin hyvä kuin olin odottanut, mutta onneksi fiilis muuttui Cherin astuttua kuvaan; ilman suurempia spoilereita siitä lähtien koko loppuleffa menikin ihanasti pillittäessä. 

Pari leffakaunotarta ja mää