Menokesä II

Oikein poikkeuksellisen vilkkaana menokesänä kävin toistamiseenkin teatterissa eli katsastin Kansallisteatterin Lemminkäisen heti syyskauden alkuun. Oikein vireää ja vilkasta meininkiähän Juha Hurmeen ohjauksessa oli syntynyt, mutta hieman näytelmänautintoa verotti pienen näyttämön tukahduttavan kuuma sisäilma - suurin osa ajasta meni ihan jaksamiseen ja sinnittelemiseen, vaikka mulla olikin salissa mukana sekä viuhka että vesipullo. Samalta riviltä poistui muutama ihminen väliajalla, tiedä sitten johtuiko kuumuudesta vaiko näytelmän sisältämästä kielenkäytöstä. Sen verran kuitenkin ihtiäni haittasi, että laitoin teatterille Twitterin kautta palautetta.

Kansalliseen päädyin vielä toistekin viikkoa myöhemmin, kun ylläribyllärinä olin saanut hankittua kympillä liput Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvaan sveitsiläisen Martin Zimmermanin nykytanssiesitykseen Eins, zwei, drei. Ihan nollaodotuksilla lähdin, enkä yhtään tiennyt mitä odottaa, mutta nautin kovasti. Esitys oli yhdistelmä puhetta, tanssia ja musiikkia ja voi että kolme todella erilaista tanssijatyyppiä olivat niin taitavia. Jänskämomenttia aiheutti se, kun yksi heistä tungettiin läpinäkyvään pleksilaatikkoon, missä hän sitten oli seuraavat viitisen minuuttia! Vaikka tapahtumat olivat toisaalla näyttämöllä, piti mun varmuuden vuoksi tarkistaa silmäkulmasta, hengittääkö mies siellä laarissa vielä.. Esityksen päätteeksi saatiin taiteilijatapaamisessa vielä kuulla koreografi-ohjaajan itsensä ajatuksia teoksesta ja tanssista ylipäätään. 

Kotimatkalla teatterista

Viime vuonna muistelen Juhlaviikkojen jääneen multa kokonaan väliin, mutta tänä kesänä kävin yhteensä kolmessa tapahtumassa. Kympillä pääsin kuuntelemaan myös Kimmo Pohjosen uusinta Ultraorgan-teosta, joka illan hämärtyessä oli valoineen pysäyttävä kokemus Mikael Agricolan kirkossa. Seuraavana iltana oli sitten Huvila-teltan ja vähän erilaisen musiikin vuoro Calexico-orkesterin keikalla. Tätäkään bändiä en ollut etukäteen lainkaan kuunnellut, mutta letkeä hyvin soitettu meno takasi oikein mukavan keikkakokemuksen. Ja välillä kun lauloivat vielä espanjaksi, niin olihan se lystiä!

Elokuun viimeisenä viikonloppuna läksin sitten koodinimi Kauppakeskusmuijan kanssa maaliskuusta asti kalenteriin merkattuna olleelle reissulle Tukholmaan. Kaupunkihan on molemmille varsin tuttu, mutta kauppakeskusmuijan kanssa sitä katsoo paikkoja aina vähän eri vinkkelistä. Ennen hotellille menoa pyörähdettiin kaupungilla ja jonotettiin sekä sisään että kassalle Uniqlon juuri avatun myymälän tungoksessa ja käväistiin sitten kurkkaamassa myös ihana Eataly, joka on siis italialaisiin tuotteisiin erikoistunut kauppahalliketju, vastikään Tukholmassa sekin avautunut. 

Hotelliksi olin valkannut vanhan tutun Riddargatanilla sijaitsevan samannimisen mestan, jossa äidin kanssa olen muutama vuosi sitten kertaalleen yöpynyt. Pienen välipalan ja -kuoleman jälkeen lähdettiinkin sitten lompsimaan Strandvägeniä pitkin Skansenille illan tapahtumaa kohti: ulkoilmalavalla siis Ruotsin omat Mestarit lavalla eli vallan hurmaavat Anders Glenmark, Tomas "Orup" Eriksson sekä Niklas Strömstedt. Lämppäristä Eric Gaddista ei juuri perustettu, mutta kun oltiin ajoissa paikalla, päästiin hyville paikoille lähelle lavaa ja melkeinpä keskelle vielä. Siinä sitten innolla jamiteltiin ja laulettiin ja tanssittiin koko ilta, keikka kesti pari tuntia ja sen jälkeen oli eri onnellinen olo! Jossain vaiheessa keikkaa tuntui kuin Strömstedt olisi vallankin meille laulanut, enkä ehtinyt tästä itse ääneen mainita, kun Kauppakeskusmuija sen sanoi - hän ihan varmasti yritti heittää plektraansa meitä kohti, mutta ei sitten aivan saatu sitä ilmasta napattua. Oli siis mahtavan mukavaa, eikä flunssan toinen tulemisyrityskään siinä menoa haitannut.

Paras keikkakuva :)