maanantai 30. kesäkuuta 2014

Cadiz

Aiemmin viikolla olimme ostaneet valmiiksi junaliput Cadiziin, missä käymistä Machina-Elina oli meille suositellut. Matkalla rautatieasemalle pysähdyttiin aamupalalle, erityisesti Ässä-fanilla olisi tehnyt mieli churroja, mutta koska niitä ei ollut saatavilla, tyydyttiin perusaamiaiseen tostadalla, mehulla ja kahvilla. Sää oli Sevillassa hieman pilvinen, mutta alkoi seljetä mitä pidemmälle junamatka eteni ja perillä Cadizissa olikin jo aivan kirkas taivas. Haahuiltiin kaupungilla opaskirjan mukaista kävelyreittiä osan matkaa, mutta sitten alkoi nälkä jo olla haitaksi asti ja menimme rantabaariin lounaalle. Kontrolleri ei niin välitä auringonpalvonnasta, joten hän läksi jatkamaan kaupunkikävelyä, kun me muut pistimme rannalle pötköttäen. Jos oli Matalascañas hieno ranta, niin eipä tämäkään juuri huonommaksi jäänyt. Uimassa käytiin moneen otteeseen ja voi että oli mukavaa lillua aalloissa.
 
 
 
  
 
 
  
Paluumatkalla asemalle Ässä-fani kehitti itselleen jälleen churrohimon ja niitähän löytyikin keskusaukion vierellä olevasta ravintolasta, johon muut menivät Kontrollerin ja minun jatkaessa suoraan asemalle. Juna oli laiturilla lähtövalmiina, mutta kavereita vaan ei näkynyt ja junan lähtöön enää muutama minuutti... Yritin soittaa Narkkarille, joka ei vastannut ja menin sitten itse jo junan ovelle kontrollerin jäädessä muiden lippujen kanssa vielä portille. Loppuseurueemme saapuikin juoksujalkaa ehtien junaan juuri ja juuri ennen lähtöä kahden churropussin kanssa, konduktööri oli kyllä siinä portilla puistellut turistitytöille päätään. Onneksi kaverit olivat pistäneet varmuuden vuoksi juoksuksi, sillä he olivat vieläpä muistaneet junan lähtöajan viittä minuuttia myöhemmäksi. Siinä olisikin tullut vähän kalliimmat churrot, mutta saatiin kuitenkin reissun aikana niitä maisteltua. Hyviä olivat ilman kuumaa suklaatakin.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Sienessä

Torstainakin treenattiin ja ennen Rafaelin tuntia piipahdettiin academian konttorin mukavaa tätiä moikkaamassa. Tarkoitus oli lisäksi ostaa koulun oma treenihame, joka oli edellisiltana erään kurssilaisen päältä bongattu. Pikaisten sovitusten jälkeen kaikille löytyi sopiva koko mielestämme varsinaiseen sopuhintaan. Illalle olimme varanneet ajan arabialaiseen kylpylään, joka on suosikkipaikkojani Sevillassa (edellyttäen, ettei samaan aikaan ole kovin puheliaita ihmisiä altailla). Hieronta ja ylipäätään koko altaissa lilluminen tekikin tässä vaiheessa reissua todella hyvää, sen verran kuitenkin oli treenattu ja kävelty pitkin kaupunkia. Mulle osui tietenkin taas mieshieroja ja melkein vedet silmissä siinä mahallani hierontapöydällä makoilin. Ekana sattui oikeaan hauikseeen, sitten vasempaan kyynärvarteen, mutta kaikkein kovimmalle joutui vasen ylätakareisi, jota heppu jynssäsi rystysiä käyttäen oikein antaumuksella. Oisko pientä takakireyttä siis siellä ollunna.. Höyrysauna oli tällä kertaa pieni pettymys, kun ei siellä ollut höyryä eikä saunafiilistä juuri nimeksikään, mutta kylpylässä kannatti tietenkin käydä ihan vain fiiliksenkin takia. Ala-aulassa muita odotellessani kuuntelin musiikkia, kun ilta-aikojen iloksi banosiin oli hommattu muusikot. Kitara ja sello toimivat yhdessä tuossa ympäristössä hienosti. Kylpylän jälkeen ilta jatkui kävelyllä ja päätettiin käydä vielä syömässä. Ilma oli Narkkarin mukaan kuin linnunmaitoa iholla lämpimässä illassa. Mentiin tuttuun Carmelaan ja tällä kertaa sain jälkkäriksi Tarta de limonia. Koostumus ei ollut ihan sellainen kuin olin odottanut, mutta kyllä se hyvälle espresson kanssa silti maistui.
Perjantaina oli viimeiset treenit ja Maijankin abandolao saatiin siihen kuosiin, että päästiin tanssimaan koko pätkää useampaan kertaan. Rafaelin tarantohan jatkui vielä eteenpäin koko kuukauden ajan, eikä siellä päästy biisissä kunnolla laulajan äänenavausta pidemmälle.. Kylläpä silti oli hieno kokemus, mitäpä siitä, ettei viimeiseksi biisin lisätty koputuspiruetti todellakaan irronnut. Siis takakautta oikealla jalalla niin, että pyörähdysten aikana vasemman kengän kärjellä napautetaan musiikin mukaisesti neljä kertaa lattiaa ja päädytään (Rafaelin tekemänä useamman!) pirtsan jälkeen kasvot peiliin päin juuri sillä lailla hienon flamencosti. Tunnin jälkeen yritettiin Kontrollerin kanssa välttävällä espanjalla ilmaista Rafaelille kiitoksemme kurssista ja nyt sitten irtosi maestrolta oikein kunnon hymyä meille. ¡Muchas Gracias Senor Campallo!

Kontrollerin ja Narkkarin kanssa oli ostettu liput vielä yhteen esitykseen Biologin ja Ässä-fanin halutessa keskittyä hieman shoppailuun. Munhan piti tietenkin saada vielä yksi annos Oscaria sekä käydä tarkistamassa nuoren miehen paikallaolo, tallessa oli edelleen. Oscaria tanssikaverina oli meille tuntemattomampi Maribel Ramos, joka alkuun vaikutti melko tiukalta tädiltä. Sitten tapahtui jotain jännää eli kun hiuslaitteesta irtosi pari pinniä (toinen putosi lattialle ja piti jännätä, koska hän siihen liukastuu ja toinen lensi Oscarin päähän hänen ollessaan Javier Riveran vieressä palmastamassa) hän teki siitä hiusten melkein valuessa kasvoille oikein ison numeron ja todella pisti hulinaksi. Tykättiin. Oscar oli tuttu macho-Oscar, ei voi muuta sanoa. Nyt kun osaa jo tunnistaa palojen rakenteita ja melkein sujuvasti tietää mitä salida, escobilla, letra tai remate tarkoittavat ja mihin kohtaan niitä pitää kappaleessa odottaa, oli kiva huomata, että älyää myös, milloin lavalla tapahtuu jotain "säännöistä" poikkeavaa. Näin kävi tällä kertaa, kun Oscarilla jäi koputussarja compakseen mitoitettuna jotenkin vajaaksi ja hän yhtäkkiä aloitti palmastuksen huudahtaen samalla laulajalle '¡Javi!' - ja Javihan jatkoi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Oiskohan Oscarilla sattunut jalkaan tai jotain, hieroskeli nimittäin esityksen loppupuolella hieman polven seutuaan.
Maribel Ramos La Zambra (huom! kärkikoputuspirtsa!)

Esityksen jälkeen myös Biologi ja Ässä-fani tulivat ostostensa kera paikalle ja päätettiin kurkistaa vielä Metropol Parasolia. Sehän on ollut aiempienkin reissujen aikana ihan kyllä paikoillaan, mutta näyttänyt aina vähän keskentekoiselta. Nyt alakerrassa "sienten" juuressa (kohdetta kutsutaan siis myös nimellä Setas de Sevilla eli muodosta johtuen Sevillan sienet) oli ravintoloita, välitasanteella päivästä riippuen konserttia tai muuta esim. markkinameininkiä ja Kontrolleri oli selvittänyt myös ylhäällä olevan näköalareitin aukiolon. Ostettiin siis pääsyliput, noustiin hissillä ylös ja apua, kierrettiin se hemmetin näköalareitti siellä hemmetin ylhäällä. Kyllä mua pelotti ja Biologi joutui, kiitos vaan, kädestä pitäen taluttamaan mut reitin loppuun. Ei puhettakaan että olisin sieltä ylhäältä mitään kuvia ottanut, joten ihan vaan juuresta sellainen siis. Pääsylipun ostajat saivat messiin vielä lipukkeen, jolla sai yläkerran baarista drinksut. Juotiin siellä ylhäällä yhdet, minkä jälkeen läksin kämpille kirjoittelemaan postikortteja toisten mennessä vielä syömään.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Soijaa pukkaa

Työperäisen ahistuksen helpottamiseksi kävelin Biologin kanssa keskiviikkoaamuna hakemaan junaliput, sillä olimme päättäneet tehdä Machina-Elinan suosituksen mukaisesti lauantaina vielä ekskursion Cadiziin. Meno-paluu maksoi 25€ euroa ja kun kerran asemalla oltiin, hommattiin samalla liput myös kotimatkan aloittavaan Malagan junaan. Aamupala odotti meitä kämpille palatessa ja niin sitä taas päästiin aloittamaan päivän treenitkin. Tunnin jälkeen muu porukka lähti suorittamaan ajanvarausta arabialaiseen kylpylään ja minä Vineria San Telmoon. Yritin nimittäin vielä tiistai-illan päätteeksi saada meille pöytävarausta jollekin illalle, mutta paikka on niin suosittu, että torstaille ja perjantaille oli melkeinpä turha edes kokeilla varauksen saamista. Kaveritkin kuitenkin halusivat vielä juuri sinne syömään, joten kävin tekemässä pöytävarauksen samalle illalle, jouduttiin silti odotuslistalle.

Rafaelin treeneissä mentiin taas eteenpäin eli tunnit oli suunniteltu niin, että maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina edettiin koreografiaa kitaristin kanssa ja sitten tiistaina ja torstaina hinkattiin sitä, mitä edellisenä päivää oli uutena pätkänä tehty. Ryhmän väki oli hieman harventunut ja takarivissä oli tilaa oikein kivasti, mutta kyllä siellä salissa oli kuuma! Rafaelkin oli hieman lämmennyt ja otti enemmän kontaktia meihin ja yritti hyvin havainnollistaa sitä, mitä halusi tai ei missään nimessä halunnut meidän tekevän. Ensimmäiseen kategoriaan kuului neuvo tanssia silmän sijaan tunteella ja korvalla eli pitää kuunnella kitaristia sekä sitä ääntä, joka omista jaloista irtoaa. Myös liikkeen jatkuvuus, mitä Maijakin meille korosti, otettiin esille eli ei pidä päättää tekemistä aina "asentoon", vaan tulee jäädä vaikutelma siitä, että liike "hengittää" ja jatkuu vielä hiukan pidemmälle. Taranton eräässä askelkuviossa meidän piti lillua ilmassa niin kuin moskiitot ja vähän timakampaa jalkatyöskentelyä vaativassa kohdassa Rafael oli sitä meiltä, että olisi ihan kiva, jos ei näytettäisi niin kamalasti säikähtäneiltä vuohilta tai siltä, että oltaisiin jonkun sairauskohtauksen vallassa (hikoilevat suomalaiset takarivissä nyökyttelivät, että juu ymmärretään, vaikka kyllähän siellä onneksi paikallisillakin oppilailla hiki vuolaasti virtasi). Eniten mua kuitenkin pisti melkein ääneen naurattamaan se, kun napsutuskohdassa (niin, pirtsojen lisäksi oon flamencossa vielä erityisen kehityskelpoinen myös sormien napsuttelussa) Rafael katsoi minuun ja totesi lakoniseen sävyyn ranteita pyörittäen, että jos ei ääntä lähe, niin kannattaa mieluummin tehdä ihan vain näin.

Tällekin illalle oli liput Casa de la Memorian esitykseen, jossa mukana vanhalla casalla näkemämme Juan Cardoso ja Marta Arias. He esittivät yhdessä erittäin sensuellin ja tunteikkaan siguyriaksen sekä solean. Cardoso veti pidemmän soolon ja, jälleen kerran, yllätykseksemme oli tanssijoista se, joka enemmän miellytti, Marta oli kuvankaunis, mutta jäi hieman vaisuksi. Laulajana oli Ana Real, jonka saundista en itse juuri välittänyt, mutta joka oli kavereiden mieleen. Kitaristi Raul Cantizano sitä vastoin oli melkein yhtä hyvä kuin Juan Campallo viime kesänä ja selvästi parempi kuin muina iltoina lavalla ollut Tino. Kaunis nuori mieskin oli paikalla ja (ainakin omasta mielestäni) meillä oli hieman katsekontaktia, kun hän kävi salin puolella tarkistamassa montako henkilöä vielä katsomoon mahtuisi. 


Esityksen jälkeen käppäiltiin vielä illan lämpimässä Vineria San Telmoon ja saatiin siellä ihan valtavan hyvää palvelua sekä ihanaa ruokaa. Ei ennätetty edes ravintolan ovelle asti, kun jo tarjoilijapoika oli meitä vastassa kuin olisi tärkeämpääkin väkeä odotellut. Otettiin useita pienempiä annoksia eli syötiin ainakin kahta eri sorttia patataksia, lihaisaa tapaslajitelmaa jossa oli mm. jamonia ja chorizoa, munakoisoa vuohenjuustoa kera ja olisiko meillä ollut vielä juustotarjotin ja jättikatkarapuja? Tarjoilijapoika oli iloinen ja jälkkärivaiheessa hän sitten kysyi, että satutaanko olemaan Suomesta, hän kun oli tunnistavinaan kielen, kun oli tuttuja Tampereelta. Siinähän sitten intouduttiin juttelemaan hänen kanssaan siinä määrin, että toivomamme jälkiruuat (joista luki menussa, että varmistettava saatavuus), esim. mun Tarta de limon, oli ehditty kantaa naapuripöytään. Poitsu oli kyllä täysin tehtäviensä tasalla ja saatiin sitten iso kakkupala talon piikkiin tämän mishapin takia. Tipitkin olivat saamamme palvelun mukaiset, toivottavasti poika sai pitää ne kokonaan itse..

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Tiistaita Trianassa

Nuo meidän reissupäivät toistivat aika lailla samaa rataa eli aamuherätyksen ja aamiaisen jälkeen mentiin Maijan tunnille abandolaolle ja iltapäivällä lounaan ja auringonoton jälkeen Trianaan Rafaelin tarantolle. Maijan neuvosta hommattiin matkakortti metroon ja saatiin siten vähän helpotettua kulkua joen toiselle puolelle. Toki olisi voitu kävelläkin, mutta se olisi ehkä ollut tuossa kuumuudessa (parhaimmillaan 37 astetta!) ja treenimäärässä kropalle vähän liikaa. Prado de San Sebastianin metropysäkki oli noin vartin kävelymatkan päässä kämpästä ja Trianan puolella taas Plaza de Cubalta oli salille kymmenkunta minuuttia. Salilta tultiin kyllä aina taksilla takaisin, kun sehän on Espanjassa halpaa kuin saippua, maksoi viitisen euroa suuntaansa.. 

Tiistaina kuitenkin jäätiin hetkeksi Trianaan ja piipahdettiin parissa kaupassa ennen drinksuilla käymistä. Mun edellisiltana ostaman mekon (joka löytyi puolivahingossa, kun Narkkarin unohdettua Casa-lippunsa kämpille menimme muut odottelemaan häntä yhteen pikkukauppaan, missä Kontrolleri bongasi rekistä mekon mun sovitettavaksi) seuraksi löytyi Marypazin ihastuttavat sandaalit, vaikka mieli oli hieman maassa työasioiden takia. 

Maija oli suositellut Puente de Isabelin kupeessa olevaa paikkaa Faro de Triana, jossa oli mukava pieni baari katolla. Siellä napattiin siis treenin päälle yhdet juomat ennen kuin käveltiin takaisin joen yli kaupungin puolelle ja otettiin taksit Macarenan basilikalle. 

Flamenco y más oli siinä ihan vieressä, joten sinnehän meidän oli tarkoitus mennä valikoimaa tutkimaan. Kokeilin paria hametta ja muutamia kenkiä, kengät lähinnä olisi ollut ostoslistalla, mutta toisin kuin kahtena edellisvuonna mun numeroa ei nyt hyllystä löytynyt. Biologi kyllä osti uudet kengät ja itsekin nappasin kymmenisen feria-aiheista postikorttia. Muuten olotila vaati yksinoloa, joten jätin kaupungilla porukassa iltaruokailun väliin ja menin itsekseni kämpille Desigualin ja Sephoran liikkeissä sekä jäätelöpuodissa käynnin jälkeen. 

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kauhun tasapainoa ja tanssin iloa

Maanantaikin koitti (herättiin, nähtiin, syötiin jne.) ja sitä myötä ensimmäiset treenit. Maija oli varannut meidän käyttöömme salin läheltä Santa Maria Blancaa eli kävelymatkaa oli kymmenkunta minuuttia. Sali sijaitsi paikallisen musiikkiopiston tiloissa ja toimi oikein hyvin, oli suihkut ja kaikki, mutta puulattialla koputukset kolisivat vähän turhankin lujaa. Paloksi Maija oli valinnut meille hieman tuntemattomamman abandolaon ja alkulämmittelyn jälkeen aloitettiinkin treenit kuuntelemalla Mayte Martinin levyltä Serenoke-kappale. Sitten tehtiin hieman jalkoja eli koputeltiin koputeltiin sekä lähdettiin rakentamaan koreografian pätkää ja yhtäkkiä (insidevitsi tämäkin hehe!) kaksi tuntia olikin jo ohi. Aamulla oltiin sovittu, että keskipäivällä käväistään tutkailemassa paikallisten flamencoliikkeiden tarjontaa ja käydään jossain kaupungilla syömässä, joten läksimme suoraan salilta keskustaan. Cunalla ensimmäinen pysähdys oli Menkesin liike, joka yllättäen sattui olemaan auki - siellä yleensä ohi mennessämme ovet kiinni. Biologi kokeili flamencokenkiä ja itse ihastuin kauniin murretunsävyiseen kankaaseen eräässä hameessa ja sovittelun jälkeen pitihän se hame ostaa. Niin oli kaunis malli ja väritys. Piipahdettiin myös Casa de la Memoriassa ja ostettiin liput kolmen illan esityksiin, kaunis poika ei nyt ollut paikalla :(.

Seuraava etappimme oli olevan Maijan oma liike Amarguralla. Pienen etsimisen jälkeen se löytyi Ferian kauppahallin takaa ja täällähän me innostuttiin oikein kunnolla. Ostin perusmustan trikoohameen treenikäyttöön, muutkin tekivät hankintoja ja vielä jäi hieman kutittelemaan kokopitkä mekko, jossa rintojen alla pitsinen koriste (joka toki olisi sellainen asu, että tulisi käyttöön vain soolona tanssiessa, mitä ehkä nyt ihan lähiaikoina ei ole tapahtumassa). Onneksi rekissä oli valmiina vain S-koko, jota en edes uskaltanut yrittää tunkea päälle, joten mekko jäi vain haaveeksi. Maijan liikkeen valikoimaa läpikäytäessä ja samalla lörpötellessä aikaa oli huomaamattamme kulunut sen verran, että seuraava kohteemme Flamenco y mas oli ehtinyt sulkea ovensa siestalle, joten jouduimme skippaamaan siellä asioinnin ja päätettiin mennä syömään Alamedalle. Badulaquessa nautitun salaattilounaan ja jälkiruuan jälkeen olikin aika koota itsensä ja suunnata kohti Trianaa ja Rafael Campallon tunteja Manuel Betanzosin koululla.. tässä vaiheessa voi myöntää, että ihan hieman jännitti.

 

Käveltiin siis leppoisaa tahtia joen yli Trianaan ja löydettiin koululle. Ovi oli kiinni, joten hengailtiin siinä kadulla edessä, kunnes yksinäinen mieshenkilö käppäili vesipullo kourassa meidän suuntaan - hengitys salpautui, sillä sehän oli Rafael ja jännitys kohosi huippuunsa. Ei kun sisälle ja ilmoittautumaan, toimiston täti suositteli meitä kokeilemaan korkeimman tason tunnin perässä olevaa keskitason tuntia ja vasta sen jälkeen päättämään, miten viikkoa jatketaan. Pukkarissa, jos mahdollista, jännitti vieläkin enemmän, kun huoneeseen saapunut tyttö yhdellä silmäyksellä päätteli meidän olevan jostain muualta kuin Espanjasta ja kysyi englanniksi, että mistäs te sitten olette. Salissa vallattiin varmuuden vuoksi paikat takarivistä ja jäätiin odottamaan maestron saapumista nyt jo orastavan kauhun vallassa. Eikä ihan syyttä.


Rafael (pieni kiinteäkroppainen tirppanen, ruumiinrakenne kuin höyhensarjan nyrkkeilijä-jalkapalloilijalla, kengätkin jalassa mua korkeintaan olkapäähän ja Biologin mukaan pakara mahtuisi kämmenelle) saapui saliin, hädin tuskin tervehti oppilaita ja heti aloitettiin päkiä-kanta-kanta -koputuksilla, ensin ykkösillä, sitten tuplat ja triplat ja taas alusta. Sitten siirryttiin neljän koputuksen sarjaan, jota tehtiin aikansa, sitten sarja toistettiin tuplanopeudella, eikä aikaakaan kun hiki virtasi oikein mukavasti :). Muutama tyyppi vaikutti jo heti alkuun teknisesti todella taitavilta, mutta kun lähdettiin rakentamaan taranto-pätkää, oli kiva huomata, että pysyttiin takarivissäkin ihan hyvin mukana. Toki näiden taitavien liikekieli oli myös sen näköistä, että tanssittu on melko nuoresta, toiset antaa tasoitusta aloittamalla kypsemmällä iällä... Rafael oli koko tunnin ajan todella vakava ja puhui tiukkaan sävyyn, että jos ei pysty tässä tahdissa matskuja omaksumaan, on väärässä paikassa. Pienestä kovistelusta huolimatta itse tykkäsin kovasti menosta, niin että Biologikin huomasi minun hymyilevän. Tunnin päätyttyä pikavilkaisu kavereihin ja täysin yksimielinen päätös: kyllä me tästä selvitään. Toimiston täti kyllä tätä hieman ihmetteli, kun mentiin maksamaan viikon tunnit. Sitten taksilla pikaisesti kämpille virkistäytymään ja Casalle.

Casalla olivat esiintymisvuorossa ihana Leonor Leal sekä Felipe Mato. Ilta osoittautui siinä mielessä yllätykselliseksi, että Choni Perezin tapaan emme viime kesänä tykänneet Felipestä, joka nyt pisti lavalla ihan hulluksi alegriaaksi siinä määrin, että ihan nauratti. Aivan hulvaton esitys siis! Leonor oli edelleen ihana, mutta jäi hieman vaisuksi Matoon verrattuna. Laitettiin myös merkille, että hänen koputusasentonsa oli melkoisen matala, siihen ei moni pysty. Kaunis nuori mieskin oli taas paikalla ja osoitin häneen kohdistuvan mielenkiintoni menemällä lipunmyyntitiskiä vastapäätä olevan esitepöydän luo ja käänsin hänelle selkäni. Tää on just tää mun ongelma. 

Ps. Jos joku luulee, että mää luulen, että sen kauniin nuoren miehen nimi on Origenes del Flamenco, niin väärässä ootte. En vain halua jakaa sitä tietoa koko maailmalle.. :D

Pitkä päiväkävely

Sunnuntaina me sitten herättiin ja nähtiin ja varmaan syötiinkin jotain ja kaiketi otettiin myös aurinkoa kattoterassillamme (jos nää muistelut on jotenkin hämäriä, syy on siinä, etten reissun aikana juuri ehtinyt kirjoitella matkapäiväkirjaani ja nyt heittelen vähän omasta päästäni näitä tapahtumia). Surffailin myös netissä ja stalkkailuni tuotti tulosta, kauniin nuoren miehen nimi selvitetty! 

Ilma oli hyvä ja lähdettiin päiväkävelylle kohti Maria Luisan puistoa ja Plaza de Espanaa. Siinähän kului iltapäivä oikein mukavasti rauhaisaan tahtiin lämpimässä lompsotellessa. Puistosta mentiin joen rantaan ja kuljeskeltiin sitä pitkin kohti härkätaisteluareenaa. Ässä-fani ja Biologi olivat tutkailleet netistä aikatauluja ja samalle illallehan sattui osumaan tapahtuma, johon molemmat ostivatkin liput.
 
 


Koska Narkkari ja Kontrolleri olivat tulossa Madridista junalla illalla, mulle sopi mainiosti jättää taistelu väliin ja mennä asemalle heitä vastaan. Ehdittiin kuitenkin ensin ottaa Biologin ja Ässä-fanin kera kylmät drinksut joenrannan katubaarissa ja tehtiin vielä kaupungin puolellekin pieni kuikkaus ja saatiin jäätelöt kouraan, ennen kuin tajusin että mullehan tulee todella kiire ehtiä ajoissa asemalle. Juna oli vielä 10 minuuttia etuajassa, joten rivakkaa tahtia pistin Ipanemaa toisen eteen, enkä onneksi myöhästynyt kuin sen verran, että kaverit olivat kävelleet asemalta ensimmäisiin liikennevaloihin. Mentiin asunnolle hieman lepuuttelemaan ja sitten vielä takaisin Guadalqivirin rantaan härkätaisteluareenan tuntumaan odotelemaan taistelun taantumista. Hommat olivat kuitenkin vielä pahasti kesken ja kavereita alkoi matkustuspäivän jälkeen väsyttää, joten katsoimme parhaaksi siirtyä takaisin kämpille päin ja mentiin syömään Modesto Tapas -ravintolaan. Siellä oli hyvähampainen tarjoilija, joka taisi tuoda mulle vahingossa cervezan con alcohol, join sen kyllä pois. Narkkari oli sitä mieltä, että silmät alkoivat kiilua oudosti tämän jälkeen. 

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Bucketlist: The Atlantic

Katjan edistyneiden ryhmässä tanssiva Machina-Elina on joskus asunut Sevillassa pidemmän pätkän ja kuultuaan meidän reissusta hän lämpimästi suositteli tutustumaan näppärän matkan päässä oleviin Matalascanasiin sekä Cadiziin. Koskapa meillä oli ennen Narkkarin ja Kontrollerin kaupunkiin saapumista hyvin eli kokonainen päivä aikaa, päätimme lauantaiaamuna lähteä pienelle ekskursiolle Atlantin rannalle. Käveltiin siis linja-autoasemalle, ostettiin menopaluu-liput ja ennen bussin lähtöä ehdittiin kuikuilla vielä Trianan puolellekin Guadalqivir-joen yli.

Matalascañasin hiekkaranta oli ehkäpä mahtavin, millä ikinä olen käynyt ja talviturkki lähtikin saman tien ja useampaan otteeseen. Aaltoja oli just sopivasti ja pohja ihanan hiekkainen. Aurinkoa vedettiin antaumuksella ja onneksi oli rasvat mukana, vaikka niistäkin huolimatta enemmän ja vähemmän oli illalla punoitusta itse kenenkin nahassa havaittavissa (ja tänään 15.6. kesii nahka jalkapöytien päältä, kun varpaat vähän kärtsähti). Bussi takaisin Sevillaan lähti illan suussa ja ennen lähtöä vedettiin houkuttelevan näköiset Frappélatet pienessä rantakahvilassa. Uusi suosikki kylmäksi kesänautittavaksi löytyi!
Paluumatka sujui oikein näppärästi, kun bussi reitti jätti El Rocio -nimisessä pikkukylässä käymisen väliin. Väsyneet reissunaiset raahautuivat vielä El Corte Inglesin kosmetiikka- ja ruokaosastoilla hankkimaan välttämättömimmät tarvikkeet sekä kauneudenhoitoa että ruokahuoltoa varten. Koska tavaraa oli _paljon_ otettiin taksi, kuski tosin varoitteli että joutuu kiertämään mutkan kautta. Mehän vaan nyökyltetiin, että joo joo, kunhan kämpille päästään, eikä sen kummemmin siinä vaiheessa asiaa mietitty. Mutkaa tosiaan tuli ja kertaalleen kuski pysähtyi kysymään reitistä neuvoa kollegaltaankin. Nyt jo ruvettiin vähän hommaa ihmettelemään ja kotiin päästyämme alkoi kadulta kuulua enemmänkin meteliä. Siellähän oli oikein kunnon saattueet käynnissä eli Virgen de Macarenan patsasta kuljetettiin ilmeisesti Plaza de Españalta juurikin kämppämme ohitse takaisin Macarenan basilikaan. Oli muuten todella riemukasta yrittää päästä vastavirtaan hakemaan juomavettä kaupasta - totesin yrityksen täysin mahdottomaksi ja suosiolla kiersin lähikauppaan parin korttelin takaa.

Partsilla illan lämpimässä kuikuillessamme kuulostelin, että nyt kyllä ovipuhelin soi ja hetken päästä joku huuteli Biologin etunimeä - vuokraisäntämme Joséhan oli saapunut tarkistamaan, että kaikki oli meillä kunnossa, kun jostain syystä viestit Biologin ja hänen välillä eivät kumpaankaan suuntaan olleet menneet perille. Puheltiin siinä hetki mukavia ja saatiin muutamia vinkkejä paikoista, joissa kannattaisi käydä. Illan päälle suunnattiin vielä keskustaan ja Alamedan Badulaque-ravintolaan syömään, missä multa meinasi hajota kasetti (haitarimies tuli häiritsemään) ennen kuin hyvä ruoka, parempi mieli -tyyppinen ilmiö pelasti tilanteen.

Selitys ja reissun alku

Vaikka lomailu, treenaaminen, töihin paluu ja nyt viimeisenä jalkapallon MM-kisat ovat toimineet tehokkaana esteenä blogituksen päivittämiselle, lupaan täten yrittää parantaa tapani ja ottaa vahinkoa hieman takaisin tulevien päivien aikana. Maanantaina palasin siis Sevillaan suuntautuneelta flamencoreissulta vauhdilla takaisin eli suoraan lentokentältä matkalaukun kanssa flamencoyhdistyksen salille Katjan kesätiivarille. Palataan kuluneeseen viikkoon kuitenkin myöhemmin ja aloitetaan reissusta, jos se jotakuta kiinnostaa. 

Reissuun lähdettiin siis Biologin ja Ässä-fanin kanssa helatorstain jälkeisenä aamuna varhain, mutta aikainen herätys ei yhtään haitannut, kun perillä Malagassa odotteli aurinko. Rautatieaseman Desigual-liikkeestä bongasin heti saman tien putkikassin, jonka sai kylkiäisenä yli 99€:n ostoksista. Kavereiden käyskennellessä muissa liikkeissä kokosin jo mielessäni ostoslistaa tulevan treenikassin hankkimiseksi, mutta sain kuin sainkin vielä pidettyä itseni kurissa. Jätettiin siis matkalaukut säilöön muutamaksi tunniksi ja lähdettiin keskustaa kohti aamiaisen toivossa. Tostadat vedettiin ja sitten lompsoteltiin Malagan historiallisen keskustan kaduilla ja tietenkin myös kaupoissa. Jäätelö maistui, olihan lämpöä yli 30 ja käväistiin rannan tuntumassa ennen Sevillan junaan menoa. 

Tämän kesän asuntomme oli vain n. 10 minuutin kävelymatkan päässä Santa Justan asemasta barrio Santa Cruzin reunalla. Asunnon omistaja ei itse päässyt meille avaimia luovuttamaan ja asunnolla meitä oli vastassa siivooja, jonka kanssa päästiin yhteisymmärrykseen käytännön asioista, vaikkei mun espanja nyt niin kovin sujuvaa ole (kevään kertailut jäivät siis varsin köykäisiksi). Itse asunto oli varsin mielenkiintoinen kaksine sisäänkäynteineen ja neljään (!) kerrokseen sijoittuvine huoneineen. Arvottiin nukkumajärjestys ja purettiin kamppeet kaappiin ja ruvettiin ihmettelemään että mitäs sitten. 


Nälkähän oli taas päästä yllättämään, joten suupaistiin aiemmilta reissuilta tuttuun Carmela-ravintolaan Santa Maria Blancalle. Gazpachosta oli valitettavasti jätetty kurkkusorbetti pois, mutta kyllä ruoka muuten maistui. Päätettiin lähteä illan päälle vielä keskustaan ja Casa de la Memorialle, missä illan esiintyjänä pirullisen komea Oscar de los Reyes. Voitte kuvitella iloni, kun Casalle päästyämme lippuluukulla päivysti juurikin se kaunis nuori mies, joka viime kesänä onnistui hurmaamaan tummilla nappisilmillään minut. Saatiin liput ja päästiin esitykseen, ei toki ihan parhaille paikoille, kun ei aivan jonon keulille ehditty. Oscar oli jälleen miehekkään hyvä, mutta tällä kertaa myös Choni Perez, josta ei edellisellä kerralla oli pidetty, veti hienosti veikeän ilkikurisen viuhkaguajiraksen sopiessa hänelle kuin nyrkki silmään. Sittenpä olikin aika mennä jo nukkumaan, sillä uudet seikkailut odottivat meitä heti aamusta..
Oscar de los Reyes, Choni Perez, Jesus Corbacho, Tino