Kaikenlaista keikkaa

En ole mihinkään kadonnut, vaikka ystäväni Lissakin ehti vastaajaanikin viestiä jättää, kun minusta ei ole aikoihin mitään kuulunut - toden totta, kesä ja vierailuni pohjoiseen menivät niin nopsaan, että Lissan kanssa on edellisen kerran oltu yhteydessä maaliskuussa! Treenit ja työ pitävät viikolla pään virittyneenä ja viikonloppuisin on ollut muka taas kovasti puuhattavaa... Keikkojakin on kalenterissa ollut kiitettävästi ja niistä nyt lyhyesti muutama huomio.

 

Marraskuun alussa käväisin Kanneltalossa Replaying Silence -nimisen kokeellisen flamencoteoksen kantaesityksessä. Kitaristi Okko Meinilä, cajonisti Sami Rönkä ja tanssista + palmaksista vastannut Rodrigo Gonzàlez olivat kasanneet kyllä sellaisen taidepaketin, että yleisö poistui ihan hurmiossa. Mahtava maaginen tunnelma lavan takaseinälle heijastettuine kuvineen, eikä tuon tason miestanssia näe Suomessa ihan joka päivä! Kitaran, cajonin ja koputusten rytmejä sämplättiin luupeiksi, joiden päälle Rodrigo tanssi toistaen kitaran rämpytykset täsmällisesti - ihan pikkuisen ovat pojat yhdessä harjoitelleet ja veivanneet. Toivottavasti tämä combo saa vielä lisäesityksiä, haluan nähdä tämän uudestaan.

 

Ikisuosikkini Samulin näin seuraavana päivänä loppuunmyydyn Finlandia-talon yleisön edessä ja vaikka olen Samulia seurannut 90-luvulta lähtien, hän onnistui tällä kertaa jopa minut yllättämään. Konsertin ensimmäinen setti koostui nimittäin pelkästään ihan tolkuttoman hienon Vaiheet-levyn kappaleista, mistä johtuen pillitin koko setin ajan. Väliajalla kävin moikkaamassa vanhaa tuttua äänimies Amea ja siihen paikallehan päsähtivät Samulin vanhan bändin eli Helsinki Sound Machinen tyypit Leri Leskinen (sovittanut Vaiheet-levyn, mistä kädestä pitäen hälle kiitokset) ja Kalle Chydenius, joita tuli samalla siinä morjenstettua. Ai että, kun mä silloin joskus nuorena olin salaa tuohon Kalleen vähän ihastunut.. Konsertin toka setti olikin sitten normimpaa tavaraa ja vaikka olin Amelle uhkaillut, etten nouse Peggyn aikana joraamaan, niin en kehdannut muun salin noustessa seisomaan jäädä itse tuoliin kököttämään. Vallan hyvä mieli jäi tästäkin keikasta, kun Samulin ääni soi niin kauniisti!

 

Seuraavallakin viikolla tuli nähtyä flamencoa livenä, kun Ässä-fanin kanssa kävimme tarkistamassa Flamenco Nordico -kokoonpanon keikan Fiesta Flamencon Johanneksen luolassa. Paikkahan oli siis Johanneksen kirkon alla olevassa väestönsuojassa, mutta varsin viihtyisä mesta, missä Fiesta Flamencan kurssitkin pidetään. Illan esiintyjät tulivat Suomen lisäksi Ruotsista ja Tanskasta; kitaraa soitti Emil Pernblad, laulusta vastasi upeaääninen Pepita Rohde ja tanssijoina olivat Emilia Aho, Katja Lundén ja Tove Djupsjöbacka. Empun ja Katjan tammikuussa ensi-iltaan tulevasta esityksestä saatiin hieman esimakua, mutta kaikkein eniten tykkäsin Pepitan rouhean flamencotulkinnan ohella Toven ihanan naisellisen vekkulista tanssista :). Ihan fiiliksissä olin taas.

 

Pääsin vuosikymmenten odotuksen jälkeen katsastamaan myös Mötley Crüen, joka poikkesi Helsingissäkin viimeisellä maailmankiertueellaan. Nuorempana olin kovin katkera, kun en päässyt heidän jäähallikeikalle, kun pari luokkakaveria sinne sai lähteä.. Olihan keikalla runsaasti pyrotekniikkaa ja Tommy Leen levitoiva rumpusetti, mutta eipä ollut Vincen ääni enää entisensä, ja kun en bändin tuoreempaa materiaalia tuntenut, jäi vähän sellainen olo, että saavat lopettaakin - kävi ihan harmittamaan, että tämän keikan (+ lämppärinä olleen Alice Cooperin) vuoksi jätin Katjan edistyneet2-ryhmän tunnin väliin. Ois pitänyt nähdä n. 30 vuotta sitten tämä shöy..



 

Toinen ikisuosikkini Bo Kaspers Orkesterkin kävi vuosittaisella keikkamatkallaan Helsingissä ja vaikka pienen unohduksen takia en ehtinyt saada lippua Tavastian keikalle, mulla oli erinomainen istumapaikka Kultsan iltapäiväkonserttiin. Kun mun sterkat eivät toimi sen lisäksi että ovat olleet Vallilassa varastossa toukokuusta, ei ole tullut hankittua uusinta BKO:n levyä, enkä ole sitä Spotifystakaan kerinnyt kuunnella. Eipä se juuri haitannut, ihan hyvin uusia biisejä pystyi ennalta kuulemattakin fiilistelemään. Vierailevana artistina ei ollut kovasti odottamani Pirkka-Pekka Petelius, vaan Frida Andersson, ei tällä kertaa ihan minun mieleeni. Mats Schubert se vaan on sellainen pimputtelija, että Hon är så söt -biisin alkusoitosta sai kavereiltaankin hyväntuuliset sormenheristykset; Bossen sanojen mukaan on aina suuri ilo soittaa hänen kanssaan - sillä ilmeisesti soittaa joka kerta täysin eri tavalla ja eri fiiliksellä - mikä myös näkyy lavalta yleisöön asti.

Viime viikolla tuli myyntiin iki-ihanan Adelen kiertueen keikkoja, mutta Suomeen häntä ei tietenkään saada (varmistettu LiveNationilta). Minä kuitenkin ajattelin kokeilla onneani Tukholman keikan lippujen suhteen ja hip hurraa, sain liput hankittua 7 minuutissa. Vaikeammaksi osoittautuikin sitten keikkaseuran hommaaminen, sillä ykkösvaihtoehtoni Yohku eli Ryhanna ei halunnut reissata ja kummipoikani Petskun äidillä on lasten futisharrastuksen takia kevät kovin kiireinen. Sain kuitenkin torstaina illalla houkuteltua armaan siskoni mukaan matkaan, tai eihän häntä kamalasti tarvinnut edes yrittää ylipuhua. Lennot ja hotellikin on jo valmiina, joten nyt vaan odotellaan ajan kulumista ja toivotaan hyviä huhtikuun keikkasäitä!