maanantai 26. syyskuuta 2016

Herkuttelua

Viime viikolla kävin työn ja treenien lisäksi jälleen katsomassa jalkapalloa työkaverilta lainaksi saadulla toimitsijakortilla. Ottelu oli tasainen ja himpun verran enemmän olin ROPS:in puolella. HJK sitten voiton kuitenkin vei hieman kyseenalaisen rankun johdosta. Onneksi mulla oli iso huivi matkassa ja pystyin lämmittelemään sen alla, ei nimittäin enää ihan kamalan kiva ollut viilenevässä illassa istuskella. 
Nakkimuki
Torstaina oli vaihteeksi päivystys eli iltavuoro ja kun ei ollut kiire yhtään mihinkään, sain rauhassa heräillä ilman herätyskellon eli kännykän piippaamista. Rauhallisen aamupalan ja digiboksin tyhjentelynkin jälkeen tuntui, että mulla oli aikaa, joten läksin kaupungille. Siellähän oli kansainväliset suurmarkkinat ja pääsin nauttimaan auringon lämmittäessä mustan takkini selkämystä churrot lähes autenttisesti. Oli hyvää.
Churros con Nutella
Perjantaina pääsin oikein ulos ravintolaan syömään ilman, että tarvitsi omaa korttia vinguttaa - oli siis sukuyhdistyksen hallituksen syyskokous ja paikkana Manskulla Forumin yhteydessä sijaitseva Kaarna. Ravintola oli mulle uusi tuttavuus, mutta ruoka kyllä ylitti kaikki odotukset, vaikka kuuluukin S-ryhmän paikkoihin. 
 
 
Alkupalaksi otin leipäjuustoa tattimajoneesilla, mikä kaksimielisten työkavereiden mielestä oli ratkiriemukasta. Pääruuaksi valintani oli hirvirieska ja ai että oli hyvää. Jälkkärin jouduin jättämään kokonaan väliin, kun tulin niin täyteen jo pelkistä ruuista ja olihan tuossa Krombacherissakin tekemistä.
 
Lauantaina oli treenien jälkeen ihan puhki, enkä jaksanut syödä kuin yhden banaanin. Eilen sitä vastoin meni telkkaria töllötellessä pussillinen kanelipullia..
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, mut ei oo pakko!