tiistai 4. helmikuuta 2014

Naps vaan

Jokin päässäni aina välillä napsahtaa ja nyt näin kävi taas. Tuli hommattua lippu John Mayerin kiertueelle, joka käy kesällä Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, muttei tietenkään Suomessa. Toivottavasti tämä suunnitelma pikaisesta Tukholmassa piipahduksesta käy myös Sbutlerille, kun työpaikan kesälomista ei ole vielä kunnolla ehditty keskustella.
 
Flamencoakin on tanssittu, vaikken siitä olekaan vaihteeksi kamalasti ehtinyt avautua. Maanantain edistyneiden ryhmässä tehdään mukavan äkkiväärää vääntöä aivan törkeän hienoon edesmenneen Morenten biisiin Soneto X ja kahdessa muussa ryhmässä musiikkina on keväämmällä uuden levyn julkaisevan Joonas Wideniuksen uutta materiaalia. Tarantoa sekä jazzhtavaa blues-shufflella sekoitettua rytmiveivausta batan kanssa... Tänään vajaan neljän tunnin treenin jälkeen olo oli kuin saunassa piestyllä eli kyllä ne housut tässä kevään mittaan ihan taatusti lakkaavat puristamasta. 

Ensi viikonloppuna käynnistyy Helsingin flamencofestivaali Kansallisteatterin alakerrassa pidettävällä avajaisklubilla, mihin olen lupautunut töihinkin parin muun illan lisäksi. Kontrolleri käy vetäisemässä klubilla kaiffarin kanssa kesällä tiiviskurssilla harjoitellun hikisen tangoksen, mikä on todella kiva nähdä. Itse olenkin sen jo melkein ehtinyt unohtaa, kun padilla en voi kotona katsella muistitikulle tallennettua treeniversiota. 

Kuva: Aino Huhtaniemi
Käytän tässä taas mahdollisuuden vähän mainostaa muutakin tulevaa. Maaliskuussa Machina-flamencoryhmä esiintyy jälleen Savoyssa ja myös ihanat tanssija-koreografi-opet Katja Lundén ja Emilia Aho esittävät Concha Jarenon juuri heille tekemän uuden teoksen Alfa-Beta. Lippuja saapi Lippupalvelun kautta, suosittelen erittäin lämpimästi!

Sainpahan tuossa joku tovi sitten aikaiseksi olla yhteydessä Sevillaan ja meillehän nyt sitten on buukattu viiden päivän intensiivikurssia itsensä Rafaelin opetuksessa. Jänskää, kun äijä on melko kova. Kurssin taso on vielä arvoitus, mutta Katja lohdutti, että edistyäkseen on hyvä välillä käydä myös sellaisilla tunneilla, joilla joutuu vähän kykyjensä äärirajoille. Katsotaan miten meidän käy..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, mut ei oo pakko!