maanantai 29. heinäkuuta 2013
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Musaa taas
Kesän pakollinen kertakäynti mummotunnelissa suoritettu eilen, tsekattu siis Southfork Soundmachinen nykykunto ensimmäisen setin osalta. Ahdasta alkoi jo tulla ja lisäksi jouduimme kummipoikani äidin kanssa papparaisten saartamaksi, joten poistuttiin tauon aikana paikalta ja lähdettiin kotiin. Tiiä sitten missattiinko jotain, todennäköisesti ei...
Sisar poistui aamulla töihin matkalaukkunsa kera heti kohta kuuden jälkeen ja kun jaksoin itse vääntäytyä ylös, oli päivä jo pitkällä. Jotta ei ihan makoiluksi mene, tein reippaan 40 minuutin lenkin tuttua reittiä Eltsun, jäähallin ja Stadikan takaa Hesarille. Stadionin tuntumassa näkyi jo isoja rekkoja huomisen Musen keikan takia - enpä malttaisi odottaa.. Toisena lämppärinä on Mew, joka sekin on kiva nähdä. Just kun kerkesin pakata puistokassin ja rasvasin nahkani Hawaian Tropicilla, aurinko meni tietty taas pilveen ja taisi ukkonenkin tuossa vähän jyrähdellä. Pitäytynen loppupäivän mutkalla sohvan uumenissa kirja sylissäni.
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Mullon tylsää
Tylsä ilma :( eikä eilen yhtään huvittanut edes lähteä leffaan, vaikka olin varannut lipun World War Z:iin. Siivosin ja katsoin Pianistin sekä odottelin iltapäivälehden liveseurannan parissa tietoa Willsin ja Catherinen jälkikasvun syntymästä.
Tein ison satsin makaronilaatikkoa niin, että sitä riittää lounasevähäksi ja illan päälle kävin vielä katsomassa Springsteen and I -dokumentin Tennarissa. Kirjahaaste edistyy ja Jaromir jatkaa Änärissä. Sisko jälleen tsadissa, joten iltaisin on vähän seuraa.
Lainalapset on Tilun kanssa mökillä. Siellä on ollut lystiä. Tähtipoika oli päässyt veneilemään iskän kanssa ja oli kuulemma hymyillyt koko ajan. Olivat käyneet myös retkellä metsässä, ilmankos uni maistui.
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Ei vielä lomalla :)
Kävin työkaverin ja miehensä kanssa Hakaniemen torilla aamupalalla ja tuli ostettua sieltä mansikoita. Käytiin sitten vielä pyörähtämässä keskustan Stockan miesten osastolla ja tehtiin hyviä alelöytöjä. Tuli nälkä, joten ruokakaupan kautta kotiin ja lounaaksi söin uusia pottuja & silliä (jännä miten ovat ruvenneet maistumaan, lapsena en ois syöny millään) ja jälkkäriksi päiväkahvet mansikoiden ja vanhanajan vanilja-mansikkajäden kera.
![]() |
NAM! |
Koskapa sää ei miellyttänyt ja ulkoilu oli tullut suoritettua jo aamulla torille mennessä, paneuduin taas digiboksin tyhjentelyyn. Vettä elefanteille + Gosford Park, Abraham Lincoln -vampyyrintappoelokuvan poistin suosiolla noin kahden minuutin jälkeen. Ruotsin tv:n puolelta oli tullut tallennettua mulle uusi poliisisarja Whitechapel, jota katsoin kolme jaksoa putkeen. Poliisisarjoista puheen ollen olen koukussa Lutheriin (Idris Elba tuleva James Bond?) ja Siltaan. Katsoin jälkimmäisestä myös amerikkalaisen version eka jakson, mutta tykkään kyllä enemmän alkuperäisestä. Sofia Helin on erittäin hyvä Asperger-Sagana, vaikkei Diane Krugerissakaan nyt isompaa vikaa ollut. Sekä Lutherissa että Sillassa on hyytävän hypnoottiset tunnarit, jotka piti käydä oikein tarkistamassa.
(Myös tuo murmuraatio on melko hypnoottinen)
Ostinpa parit teatteriliputkin. John Mayer -reissulla käyn katsomassa Kesäyön unelman, jossa on mukana David Walliams ja tammikuulle tulee sitten uusi Lontoon reissu, kun pitäähän mun päästä näkemään Jude Law Henry V:ssa!! Jahka kirjahaaste on ensin saatettu kunnialla loppuun, on siis tarkemman Shakespeareen tutustumisen vuoro. Ja mun kesälomahan alkaa siis vasta huomenna... :)
perjantai 19. heinäkuuta 2013
I'm so excited
Ei mun pitänyt lähteä kaupungille heilumaan, mutta meninpä kuitenkin. Katsoin Almodóvarin uuden elokuvan Matkarakastajat (ihanan höpsö), kiertelin kaupoissa ja ostin mun ihanille pojille paitoja. Lounaaksi kaksi euron juustoa nam, sitten sateessa kohti Töölöä. Kasvohoidon jälkeen kävelin kotia kohti, otin nuo kuvat ja kastuin toistamiseen, kun rankkasade yllätti Lintsin takana. Ei paljon ollut sateenvarjosta iloa. Niin ja sainhan mä tänään myös hankittua lennot + hotellin John Mayerin keikkamatkalle. Me so happy right now!
Kesälomablues
Vapaa koitti ja luonnollisesti heräsin sitten aamulla klo 5.26. Hieman otti pattiin. Suunnitelmat meni häneksi väärin heräämisen ja sateisen kelin takia eli vietin päivän sohvan uumenissa mutkalla ja kirjahaasteeni parissa. Enpäs kuitenkaan vielä paljasta tilannetta sen suhteen.
Illan päälle läksin kävelylle ja piipahdin ensin lyhyesti moikkaamassa serkkupoikaa, minkä jälkeen jatkoin Hämistä Koko-teatterille. Siellähän on torstaisin kamuni Arttu Takalon vetämä Koko kesä Kalliossa -niminen klubi (Arttuun olen tutustunut muistaakseni vappuna 2006 baarissa, vaikkei niin kuulemma saisi sanoa). Tällä kertaa artistivieraana oli Marzi Nyman, jota on tullut tässä vuosien varrella nähtyä muutamaankin otteeseen lähinnä Hemma Beastin merkeissä. Heidän ja klubin vakibasisti Timo Hirvosen lisäksi lavalle nousivat Niko Kumpuvaara (meidän poikien vanha pelikaveri kotoa Oulusta) ja svengikone Anssi Nykänen. Ai kamala sentään, kun oli lystiä. Murha-aiheinen balladi kitaralla ja harmonikalla Jari Tervon sanoitukseen - toimii! Marzimaiset vedot Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma:sta ja Hectorin Yhtenä iltana -kappaleesta - ihan loistavia! Ennen Rokulipäivä-encorea vielä Jimi Hendrixin Fire suomeksi (tuttu myös Studio Julmahuvin Z-salamapartiosta "palava halu on rinnassa taas / panna puita sun kaminaas") - ei voinut kuin nauraa, nää tyypit on vaan niin hyviä. Elokuun puolella pitää mennä katsastamaan vielä Esa Kaartamo, joka joku saattaa muistaa esim. sellaisesta yhtyeestä kuin Broadcast.

Marzin kitaroinnista tuli mieleen John Mayer: Something Like Olivia.
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Kaikkea kohtuudella - hullu haaste?
Ihan liikaa lukemattomia kirjoja on kertynyt yöpöydälle ja hyllyynkin asti, enkä oikein tiedä tiedä, mistä päästä aloittaa. Kevyttä vaiko vähän hevimpää tavaraa, siinäpä vasta pulma. Foucault's Pendulum on ollut kesken ehkäpä vuodesta 2004 lähtien, kun jotenkin mielentila ja teksti eivät ole kohdanneet tarpeeksi. Samoin kävi vuosia sitten Taru sormusten herrasta -tiiliskiven kanssa, mutta sitten kun monen yrityksen jälkeen iski flow päälle, luinkin sen reilussa viikossa.
Noiden kuvassa olevien teosten lisäksi lukematta ovat myös mm. Bill Clintonin elämänkerta (kesken, fyysisestikin kovin raskasta luettavaa), Katja Ketun Kätilö (ei ehkä ihan kesälomalukemista?), John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverillä (kuuluu samaan kategoriaan Clintonin kanssa) sekä George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire -sarja (melko pientä fonttia, tarvinnee kaivaa brillit esiin!). Riittääkö tähän kolmen viikon kesäloma? Kaikkiin ehkä ei, mutta haastanpa itseni lukemaan yöpöydän läjästä vapaavalintaiset 4/9 sekä lisäksi vielä Kätilön 12.8. mennessä. Jos haasteessa onnistun, palkitsen itseni jollain mukavalla... Jos ei onnistu, olen kuukauden syömättä suklaata. Huuu. Ihan tässä rupesi jännittämään.
Varmuuden vuoksi korkkaan nyt Milkan suklaalevyn, johon en eilen koskenut.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Vielä kaksi ja jaksaa
Enää kaksi työpäivää jäljellä ja sitten loma.. Nyt kyllä hieman tuntuu siltä, että on jo aikakin, sen verran kiirusta on pukannut. Viime päivät olen koneen ääressä tuottanut sisältöä intrasivuille, mutta eilen sain jopa rakon oikean käden peukalontyveen Fiskarsin saksista, kun irrottelin vetoketjuja uusiokäyttöön menevistä tekstiileistä. Kaikenlaista sitä tulee töissä hommattua :)
Säät eivät valitettavasti kyllä näytä suosivan tätä lomalaista ainakaan heti alkuun (kun minusta paras lomakeli on aurinkoa ja paljon, kiitos), mutta ehkäpä keksin itselleni muutakin tekemistä kuin puistossa löhöilyn? Rupert tuli luettua loppuun eilen illalla ja tänään puistolukemisena oli työkaverin tuomat brittijuorulehdet.
Löysin vaatehuoneesta viime kesänä ostamani Guessin laukun ja otin sen vaihteeksi käyttöön. Piristää päivää kummasti tuollainenkin pikku juttu. Vähän samalla tavalla kuin perjantai-iltana töistä lähtiessäni pysäkin tuntumassa hengaillut poikaporukka sai hymyn naamalle koko bussimatkan ajaksi, kun yksi heistä sanoi "hei kuule, ei sua kiinnostaisi tällainen vähän nuorempi mies?".
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Lomaa odotellessa
Kerkesin ennen töihin menoa tänään pariksi tunniksi puistoon Rupertin seurassa, ilmakin oli mitä ihanin. Pitää yrittää metsästää jostain tuota kuvan opusta edeltävä Red Carpets and Other Banana Skins, jota ei tällä hetkellä näyttäisi olevan saatavilla esim. Akateemisen kautta tilaamallakaan. Mulle käy usein just näin, on sitten kyse kirjoista tai musiikista, että kun kiinnostuu jostain, on pakko hankkia lähes kaikki aiheeseen liittyvä matsku käsiinsä. Sitten kun homma oikein kunnolla lähtee lapasesta, alkaa kohteen perässä reissailu...
Töissä suoritettiin Kihara-Esulin kanssa läpsystä vaihto eli hän läksi heti mun saavuttuani lomille lomps. Itsellä se luxus on vasta edessä päin, kun vielä jaksaajaksaa! töissä putkeen viisi päivää (joista kolme päivystyksiä - itepä olen listat näin tehnyt, toki käytännön sanelemana, kun toiset on lähtemässä ja toiset vasta palaamassa lomalta ja jonkun pitää olla viikonloppunakin talossa vahdissa). Olisin kesäloman kunniaksi tarjonnut Esulille jäätelöä, kun se ei näy meissä, mut ei sille kelvannut. Söin sitten ihan yksin Ben&Jerry´s Strawberry Cheesecakea päälärillisen, siis sellaisen pienimmän mahdollisen. Ilman suklaakastiketta surkeuden maksimoimiseksi. Onneksi Sbutler palaa töihin maanantaina ja ehditään olla muutama päivä yhtä aikaa mestoilla.
Ensi viikolla koittaa lomalle lähtö siis minullakin ja luvassa varmuudella ainakin kasvohoito, Musea ja Rihannaa, säävarauksella auringon lisäksi mummotunnelia ja armotonta jorausta Southfork Soundmachinen tahdissa sekä vielä, jos mua nyt sattuu huvittamaan heti ekana slööbailupäivänä, hieman erilaista tunnelmointia kitaristiwelho Marzi Nymanin ja Arttu Takalon jazzensemblen seurassa. Lomalla näen myös pitkästä aikaa kaikki mun ihanat lainalapset kotona pohjoisessa <3<3<3<3xoxoxoxo<3<3<3<3

torstai 11. heinäkuuta 2013
Suklaata ja jalkapalloa ja Rupert
Olen ihan koukussa Milkan maitosuklaaseen. 300 gramman levy menee kerralla ja useampana iltana viikossa kevyesti, joten nyt kun jätin nuukuuttani (!) kesäpassin ostamatta ja polkupyörästä on kumit vaihteeksi puhki, on pitänyt keksiä muuta riekkumista. Lenkkarit siis jalkaan ja menoksi. Suuntana on siis päivänä muutamana ollut Käpylän nurmikentät ja Helsinki Cup, siellä pelissä mukana mm. kummipoika Petsku sekä useammankin työkaverin jälkikasvua. Eilen sateli hieman vettä, mutta sehän ei menoa haitannut, kun säätiedotuksia seurattuani muistin ottaa sadetakin ja sontikan mukaan. Termari toki sitten jäi eteisen lipaston päälle. Tänään oli sitten ihanasti lämmintä, vaikka välillä hieman pilvistä. Kuusi tuntia tuli hilluttua kentän reunalla hyvässä seurassa ja saatiin kannustettua kummipojan joukkue omassa sarjassaan 16 joukkoon!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)