Phantom ja vampyyrimeininkiä

Kolme vuotta sitten kävin synttärimatkalla Lontoossa ja näin siellä Her Majesty's Theatressa Oopperan Kummituksen. Musikaali oli vallan mennä sivu suun täällä kotona Helsingissä, kun Kansallisoopperan viime syksyn näytökset myytiin loppuun alta aikayksikön, mutta onneksi olin kevään lisänäytösten tullessa myyntiin hereillä ja sain kuin sainkin lipun viime viikon maanantaille. En toki ollut tsekannut kalenteria turhan tarkkaan eli suoraan treeneistä pikaisen suihkun jälkeen piti oopperaan kiiruhtaa - onneksi matka Hesarilta ei kestänyt kävellenkään kuin viitisen minuuttia. 

Esitys oli luonnollisesti loppuunmyyty ja summassa Stockan palvelupisteen tiskillä lippuun arvottu kakkosparven eturivin paikkani suorastaan loistava. Ihan harmittaa kaikkien niiden puolesta, jotka eivät tätä esitystä pääse näkemään, sillä laulu ja soitto kulki valtavan hienosti ja kokonaisuus oli erittäin vahvasti plussan puolella. Solistit olivat mielestäni paremmat kuin Lontoossa näkemässäni versiossa eli tätä produktiota ei kyllä yhtään tarvitse hävetä! Erityisesti tykkäsin Christinen roolin sielukkaan suloisesti esittäneestä Hanna-Liina Võsasta sekä Phantomista eli Ilkka Hämäläisestä, vaikka ilmeisesti kakkosmiehitys olikin kyseessä. Ja tietenkin pakko tunnustaa, että tunnettujen duettojen aikana ei tädin silmä kuivana pysynyt, vaan pillittelin parven pimennossa ihan huolella. Niiskutusta kuului kyllä muualtakin eli en ollut ihan ainoa kyynelehtijä.

Mun Twitter-feed (kiitos Helsingin Kaupunginteatterin retweettien) on kevään mittaan ollut täynnä #vampyyrientanssi'a, joten vapaan viikonlopun täytteeksi - kun Finnkinon leffatarjonta ei ihan ole viime aikoina vastannut mun odotuksia ja toiveita - hommasin lauantaille lipun Linnanmäen Peacock-teatteriin. Olin nukkunut poikkeuksellisen pitkään eli kun annoin aamuseiskalta itselleni luvan pitää silmiä vielä hetken kiinni, seuraavan kerran katsoin kelloa 11.15, minkä lisäksi nukuin vielä 1,5 tunnin päiväunet lätkäfinaalin alkua odotellessa. Olo olikin vallan vampyyrimainen illan suussa Lintsille tallatessani. Netistä olin etukäteen selvittänyt näytöksen miehityksen, ykköset siis kehissä, enkä todellakaan pettynyt tähänkään esitykseen. 

En tiedä, mistä nämäkin valtavan hienot laulajat ovat löytyneet, etunenässä aivan ihastuttava Raili Raitala (kuvassa Sarahina), Tuukka Leppänen, Antti Timonen ja Samuel Harjanne. Vampyyrinä hurmannut Mikko Vihma ei laulullisesti mielestäni yltänyt ihan muiden veroiseksi, mutta ylläribyllärinä Risto Kaskilahti oli verraton laulaja ja toki hahmonsakin oli hulvattoman hauska. Esitystä katsoessani kävi mielessä, että voi kun mulla olisi ollut lainalapsista isoimmat mukana, varmasti olisivat hekin tästä tykänneet. Kaupunginteatterin työryhmä on jo aloittanut seuraavan musikaaliproduktion eli Shrekin valmistelut, joten se täytynee myös päästä näkemään - ehkä saan lainalapset sinne sitten mukaan!