Keskiviikkona pohjoisen juna toi mummun ja Pampulan, ja meillä meillä oli tarkoitus Kouvolasta saavuttuamme käydä pikaisesti syömässä ennen MM-kisoihin menoa. Kuinka ollakaan, Kouvolasta lähtenyt hitaampi juna oli hyytynyt matkalle ja sen matkustajat jouduttiin poimimaan väliasemalta kyytiin ja meidän Pendolino joutui tekemään ekstrapysähdyksiä Kouvolan ja Lahden välillä. Oltiin siis aikataulusta jonkin verran myöhässä ja kun Kultapoika halusi olla ajoissa hallilla, sovittiin että Pampula tulee mummun kanssa meitä Pasilaan vastaan ja jatkamme siitä suoraan hallille. Mummulle siis Pasilassa reppu selkään ja käsky käydä ruokakaupassa. Hallilla alkoikin olla mukavasti kuhinaa jo alkuiltapäivästä, illallahan oli luvassa odotettu Teemu Selänteen maajoukkuepaidan numeron jäädyttäminen. Ensin piti kuitenkin katsoa lohkon aikaisempi peli alta pois ja käydä välissä hieman tankkaamassa. Hauskan sattuman takia myös Kultapojan isä oli hallilla ja ehdittiin häntäkin siinä lyhyesti nähdä ennen kuin työkiireet veivät eteenpäin. Micky-serkun kanssa oli vaihdeltu viestejä näkemisestä, muttei sitten ehditty naamakkain tapaamaan, vaikka bongasin hänet kyllä päädyn aitiosta ja kovasti yritin huiskutella.
Ennen Suomen iltapeliä pitivät ennustukseni paikkansa eli en onnistunut katsomaan Selänteen seremonioita ilman kyyneliä (tiedän, olen toivoton pillittäjä, kun sille päälle satun). Hallissa oli hurja tunnelma ja mun olisi kuin olisikin pitänyt tweetata siitä, onko Teemulla päällään musta, harmaa vai sininen puku ja onko hän kalifornialaisittain rennosti ilman kravattia. Mikään näistä ei pitänyt paikkaansa, kun Teemu tuli juhlallisuuksiin juurikin teemumaisesti eli täysissä pelikamppeissa luistellen kaukalon ympäri useita kertoja yleisöä tervehtien.
Meillä oli poikien kanssa turnauksessa omat suosikkimme Suomen joukkueesta eli tietenkin pohjoisen pojat Aho, Puljujärvi ja Kalapudas, jotka pelasivatkin erittäin onnistuneet kisat ja voi että oli kiva katsoa erityisesti Sepen ja Puljun peliä yhdessä ketjukaverinsa Patrik Laineen kanssa. Mikko Rantanen ja Kasperi Kapanen, jotka olivat mukana jo edellisissä kisoissa, eivät kuitenkaan näkemissämme peleissa oikein päässeet vielä kunnolla vauhtiin. Edellisistä kisoista on perheessämme on jäänyt elämään vakavalla naamalla ja äänenpainolla sanottava lentävä lausahdus "Kassu on paska. Aivan sysipaska", mutta tässä oli havaittavissa pientä liennytystä sen jälkeen, kun pojat saivat häneltä voitokkaan Tsekki-ottelun jälkeen nimmarin. Myös Rantasen nimmari saatiin napattua (vaikka sen olin ehtinyt jo keväällä A-junnujen playoffs-pelien yhteydessä pojille hankkia), Pulju ja Sepe eivät kuitenkaan kerinneet. Ei vaikka lapset hartaasti takana odottivat, kuten Ylen tv-kuvastakin tuli havaittua. Myös täti oli osunut kameran eteen, tästä kuulin heti tekstarilla että seuraavana päivänä töissä..
Uudenvuodenpäivänä saatoin lapset ja mummun lentoasemalle ja loput matsit seurasin kotisohvalla jännittäen. Erityisesti Ruotsia vastaan mua jänskätti todella pahasti, jouduin jopa siivoamaan siinä pelin aikana, mutta hyvinhän sekin peli lopulta päättyi. Finaalin katsoin loppiaista vasten yöllä suorana jälkilähetyksenä digiboksilta, kun samalle illalle sattunut Blues-KooKoo -matsi vei aikatauluissani voiton. On se sentään hyvä, että Kassu pääsi mestoille tekemään ratkaisevan voittomaalin, niin ei enää jatkossa ole lasten mielestä ainakaan aivan sysipaska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Saa kommentoida, mut ei oo pakko!