Ihan harmaa joulukuun alku

No niinhän siinä sitten kävi, että marraskuun lukuhaaste meni vituralleen aivan kalkkiviivoilla eli kuun viimeisenä päivänä. Keskimäärin toki luin selvästi enemmän kuin haasteen edellyttämät 30 sivua kaunoa päivässä, mutta hieman harmittaa kyllä lipsahtaminen. Sain kahlattua kuukauden aikana Tuhman tytön, John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverillä + Minä olen monta sekä Kaisa Ingemarssonin hieman kepeämmän naisille suunnatun ja nopealukuisen Vettä vain -teoksen, jossa oli varsin ärsyttävä dekkareita tehtaileva sankaritar. Viimeisenä lauantaina piti vielä kaivaa lukemista viikonlopulle ja käteen sattui jo niin useaan kertaan kesken jäänyt Umberto Econ Foucault´s Pendulum - mikä oli haasteen kannalta virhe.. 18 sivua jäi vajaaksi. Syytän myös Ylen TV2:a torstai-illan Game Of Thrones -putken takia, sillä kun alkuvuodesta sain koko kirjasarjan luettua, nyt olen seurannut urakalla tv-versiota ja tykännyt siitä kovasti. Hienosti on kirjan hahmot tuotu eloon ja inhaa Joffreytä lukuun ottamatta henkilöistä löytyy myös lämpöä. Uusin tuotantokausikin alkaa tässä ihan kohta..

Edellisen postauksen jälkeen olen töiden ja flamencon (miten yllättävää) lisäksi käynyt katsomassa pitkästä aikaa vähän jääkiekkoa eli vauhdikasta ja viihdyttävää A-junnujen SM-liigaa sekä vieläpä ihan KHL:ää. Jokerit-peliin pääsin työkaverin piikkiin ja olihan siellä hallissa tunnelmaa, harmi vaan, ettei Ak Bars Kazania vastaan pelattu peli ollut mitenkään häikäisevää kiekkoa. Plussan puolelle ilta silti jäi, kun satuin bongaamaan katsomossa Micky-serkkuni, jota en ollut pitkään aikaan nähnytkään ja kerettiin lyhyet kuulumiset siinä kolmannen erän lopun yhteydessä vaihtamaan.



Pitää varmaan kuitata myös tuo National Theatren Frankenstein, jonka molemmat esitykset kävin siis kurkkaamassa Finnkinon live encoressa. Ekassa Creaturen roolin veti Benedict Cumberbatch ja vakuutti erityisesti alkukohtauksessa, jossa Olento herää henkiin. Näytelmän puolivälissä armoton väsymys pääsi kuitenkin valloilleen ja myönnän sulkeneeni silmät noin vartiksi, mikä tietenkin jonkin verran tuntui kokonaisvaikutelmassa => tykkäsin, mutta en nyt niin jesjes -kovasti. Kakkosversiossa Jonny Lee Miller oli Olento ja Benedict sitten itse Frankenstein ja jotenkin tykkäsin roolituksesta enemmän näin päin, vaikka katsomossa toistakin mielipidettä esityksen jälkeen olin kuulostelevinani. Sain myös pidettyä itseni koko esityksen ajan hereillä :).

Frankenstein ja Olento

Elokuvateatterissa on nähty nyt myös The Judge (tähän kyllä jesjes, RDJ ei petä koskaan) sekä viime perjantaina Interstellar, josta täytyy sanoa, että olipas siinä yllättävä pläjäys. Itse tarina oli aivan huikea ja elokuva myös kosketti; täytyy myöntää, että uran suunnanvaihdos sopii Matthew McConagheylle.. Olin aivan tilassa elokuvan päätyttyä ja onnellinen siitä, ettei ollut ketään kaveria mukana, kun en olisi pystynyt kyllä puhumaan yhtään mitään. Itkukin siellä tuli, mutten onneksi ollut ainoa. Vieressä istuneen pariskunnan naispuolinen henkilö niisteli äänekkäästi ja myös herra kuivaili silmiään kaulaliinaansa, minähän osaan itkeä ihan hipihiljaa niin, ettei kukaan huomaa..

 

Flamencostakin olisi kerrottavaa, mutta nyt ei irtoa.. yritän myöhemmin tällä viikolla ehtiä.