lauantai 12. lokakuuta 2013

Aina ei käy hyvä viuhka

Jaahans, juurikin kun ehdin hehkuttaa hyviä unia, niin eiköhän sitten tällä viikolla hehkutus kostautunut.. tiistaina heräsin ensimmäisen kerran klo 1.20 ja keskiviikkona edellisillan nelituntisen treenin jälkeisestä väsymyksestä huolimatta klo 0.12. Nyt on takana neljä klo 4.40 herätyksen aamua ja onneksi huomenna voi nukkua hieman pidempään eli ehkä jopa kahdeksaan. Eilinen oli todella raskas päivä ja jouduinkin ottamaan vajaan tunnin päiväunet ennen steppiesitystä, johon oli biologin seuraksi lupautunut. Kannatti kyllä lähteä, sillä olihan sitä pääosin mukava seurata näin flamencoaficionadon silmin. 

Treeneissä on vedetty lujaa ja Katjan tekemiä soolokoreografioita on _niin_ kiva tanssia, että olen jo miettinyt, olisiko minusta niitä joskus joissain pienissä privaattikinkereissä esittämään.. Jää nähtäväksi. Koskapa flamenco on ainakin minulle jonkin verran myös varusteurheilua, olen nyt onnistunut kasvattamaan viuhkakokoelmaani kahdella uudella värillä. Kuvattujen lisäksi omistan mustan ja ihanan pistaasinvihreän täysikokoisen viuhkan. Viininpunaisenkin tilasin, mutta se jäi uupumaan toimituksesta ja voi olla, että väri vaihtuu kauniin roosaan.
Kämpän etsintä Sevillan matkaa varten on hyvällä mallilla, kiitos biologin ja koodinimi Ässä-fanin, lentojakin on hieman jo mulkoiltu. Vielä pitäisi olla yhteydessä paikalliseen flamencokouluun, sillä meitähän rupesi kiinnostamaan myös Rafael Campallon opetukseen pääseminen. Yritetään siis osallistua hänen kesäkurssilleen, kunhan ensin selvitetään kurssin taso (suomalainen edistynyt ei ihan välttämättä ole sitä espanjalaisen käsityksen mukaan) ja se, voidaanko ottaa osaa vain kurssin ensimmäiselle viikolle. Eilen ostin joka tapauksessa lennot Lontooseen tammikuun teatterireissulle. 

Nyt taidan laittaa taas pizzan uuniin ja aloitan digiboksille viikon aikana kerääntyneiden ohjelmien katsomisen. Muutama jakso Rasittavia tyttäriä tai Broadchurchia putkeen ennen nukkumaan rupeamista on minusta melko hyvä idea lauantai-illan viettämiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, mut ei oo pakko!