Festareiden jälkeistä elämää

Flamencofestarit olivat ja menivät eli täti-ihminen on ollut nyt kolmatta viikkoa pienen kisaväsymyksen partaalla. Festarit avattiin lauantaina 3.2. Kansallisteatterin Lavaklubilla, missä esiinnyimme kaveriporukalla ja mahduin kuin mahduinkin lavalle, vaikka ehdin sen pienuutta ennen läpimenotreeniä kauhistellakin. Kaverit saivat minut kuitenkin rauhoiteltua esiintymiskuntoon ja vaikka kertaalleen Narkkarin ja minun viuhkat osuivat toisiinsa, biisin lopussa jo taisi hymy irrota. Kehuja tuli sekä heti esityksen jälkeen paikan päällä että jälkikäteen Katjan saatua esityksestämme palautetta. Kuvia festareiden tapahtumista on muuten flamencoyhdistyksen FB-sivuilla ja myös Yle uutisoi festareista ihan pääuutislähetystä myöten, sillä Helsingin Flamencofestivaali täytti tänä keväänä 20 vuotta! 

Saliselfie esitystä edeltävänä iltana

Takahuonekuvan nappasi siskon kaveri Mia

Kävin keräämässä festaripassin leimoja myös lasten ja nuorten tapahtumassa, sillä Biologi ja Ässä-fani olivat siellä mukana ohjelmaa järjestämässä. Viehkojen esitysten lisäksi pääsin itse ensimmäistä kertaa eläissäni kokeilemaan kastanjetteja - sillä seurauksella, että mun täytynee sellaiset hankkia ja niiden käyttöön oikein kunnolla perehtyä! 

Maanantaista torstaihin oli sitten ehkä maailman ihanin tiiviskurssi eli pääsin festareiden pääesiintyjän ja Katjan ylistämän Rafaela Carrascon oppiin vihdoin. Ylimmän eli edistyneiden ja ammattimaisesti treenaavien tason kurssilla hikoiltiin jalkakikkojen ja veikeiden kroppavääntöjen parissa iltamyöhään, palona oli mulle hieman tuntemattomampi rondeña. Tunnit siis alkoivat illalla vasta klo 19.45 ja päättyivät 21.15, joten melko poikki raitiovaunulla kotiin hikisenä raahauduin. Normityöviikon päälle tämä oli aika kova setti, mutta eihän se vielä riittänyt! Perjantaina nimittäin ihasteltiin kotimaista flamencoa Kanneltalossa, missä Joonas Widenius Trio veti vauhdikkaan setin. Improttelun takia illan eka puoliaika hieman venähti, mutta se ei ainakaan minua haitannut, vaan fiilistelin eturivissä biisejä (niitä kuultiin kahdeksan, joista kuuteen on vallan tanssittukin). Toisella puoliajalla nähtiin Decadas-esitys kolmine tanssijoineen, erityisesti nautin Tove Djupsjöbackan tunteikkaasta sigistä eli vanha pillittäjä liikuttui lähes kyyneliin.

Välipala ennen Kanneltaloon menoa

Kotiin ehdin vasta yhdentoista maissa, eikä lauantainakaan ehtinyt juuri lepäilemään. Olin varannut aamuun pyykkituvan ja sen rumban jälkeen oli normaali viikkotreeni eli kolme tuntia putkeen, mistä pikaisen suihkun jälkeen Savoy-teatteriin pääesitykseen eli Rafin Nacida Sombra -teoksen pariin. Väsymyksellä oli varmaan osansa siihen, että itkin noin puolet esityksestä, sillä se oli parasta flamencoa ikinä!! Muukin yleisö oli esityksen päätteeksi aivan pähkinöinä ja seisovat aplodit kestivät minuuttitolkulla. Hieman olen kateellinen siitä, että jotkut onnelliset kaverit pääsevät näkemään tämän teoksen vielä Jerezissä parin viikon päästä. Oli siis niin mahtavaa että... Rafia ja muutamaa kurssilla ollut tanssijaakin haastateltiin Ylelle, klipit löytynevät ehkä vielä Areenasta.

Festariviikon päätteeksi sunnuntaillekin oli tungettu kalenteriin vielä menoja. Ensin kävin moikkaamassa Affe-veljeä Oulunkylässä OLS:n matsissa ja vein samalla pohjoiseen vietäväksi kassillisen tavaraa. Lunta sateli hiljalleen, mutta onneksi ei ollut ihan liian kylmää, kun en omista toppahousuja.. Peli jäi OLS:n tappioasemassa pikkuisen kesken, kun piti kiirehtiä kotiin suihkuun, sillä olin varannut lipun Kino Korjaamon Rocio Molinasta kertovan flamencodokkarin näytökseen. Kyllähän sekin kannatti nähdä, vaikka ehkä tanssillisesti Molina ei minua niin hirveästi miellytäkään, hieman on erikoisempaa liikekieltä hänellä.