Raimo ja minä (ja lamppu)

Tapasin Raimon eilen bussissa, kun olin matkalla kotiin. Raimo tuli kyytiin Kulosaaren kohdalta seurueensa naisten kanssa. Naiset jäivät bussin keskitasanteelle ja nuorempi heistä huusi täyttä kurkkua, kun ei päässyt peremmälle bussissa. Raimo nousi tasanteelta portaan viereeni ja kuiskasi hiljaa "voitko siirtyä", joten päästin hänet ikkunapaikalle. 

Matka sujui, nuorempi naisseuralainen huusi ja Raimo katseli ikkunasta ulos nauttien juomaansa. Minun pysäkkini lähestyessä Raimon vanhempi seuralainen sanoi, että jäädään seuraavalla pysäkillä pois, joten Raimo rupesi tekemään heti lähtöä ja pyrki ohitseni. Kerroin hänelle, että istu alas vaan rauhassa, jään itsekin samalla pysäkillä pois ja varo, kun bussi kohta jarruttaa. Raimo totteli ja jatkoi juomansa kanssa. Pysäkille tultuamme päästin hänet ohitseni ja Raimon äiti sanoi: "Sano kiitos kiltille tädille, kun hän piti sinusta hyvää huolta". Ja Raimo (noin 4v.) kiitti.

Täti oli jo muuten jo viikonloppuna reipas ja kiltti asentaen omin pikkukätösin vihdoin lampun eteisen kattoon. Oli sokeripala ja kaikki (eikä vaatinut kuin yhden puhelun Affe-veljen kanssa neuvoksi)!

 

  

Tosi tiukassa vielä on vanhat tavat eli kun tulen kotiin, en millään muista, että mulla oikeasti on se lamppu, vaan rupean automaattisesti pimeässä hapuilemaan kenkiä ja vaatteita pois päältä.. No, tänään aamulla ylös noustuani sentään sen jo muistin.