Vain elämää ja taidetta

Töissä on taas pitänyt kiirettä ja kun kolmena päivänä viikosta pitää yrittää singahtaa myös treeneihin, joissa riehumisen jälkeen on suht veto veks, on taas tämä postausväli päässyt venähtämään. Olen mää kyllä nyt vähän muutakin ehtinyt. Pari viikkoa sitten kävin Kanneltalossa katsomassa tanssikoulu Blue Flamencon teoksen Kirjeitä, jota viime keväänä Helsingin flamencoyhdistyksen Letra-lehdessä kovasti kehuttiin. Teos perustuu tanssijoiden omiin lyhyisiin kirjeisiin aiheista viha, rakkaus, viisaus ja ilo eli tanssilla näitä erilaisia tunteita kuvattiin. Koskettava ja hieno esitys, tanssijat eläytyivät täysillä musiikkiin ja kaikki tunteet kyllä välittyivät katsomoon asti. 
* Vaikka oma vihaisuus joskus pelottaa niin nautin kun lyön jalkaa ja paukutan kovaa
* Yksinäisyys on kylmää ja rakkauskin voi olla välillä kylmää
* En osaa sanoa mitään rakkaudesta, mutta osaan sanoa sen ettei se ole iloinen tanssi
* Viisas osaa asua ja olla yksin ja yhdessä
* Iloinen tanssi on kuin vesi jossa on kirkas pinta
(Sikäli kun sillä on mitään merkitystä, kaikki tanssijat ovat flamencoa useita vuosia harrastaneita nuoria kehitysvammaisia aikuisia)

Tavastiallekin eksyin pitkästä aikaa, kun siellä toissa tiistaina esiintyi Jarmo Saari Republic - mielenkiintoinen kombo eli kitaristina maestro itse + kolme rumpalia (Olavi Louhivuori, Abdissa "Mamba" Assefa sekä Sami "Kuoppis" Kuoppamäki). Vierailevina solisteina lavalla nähtiin vielä Eternal Erectionista tuttu Sam Huber sekä moottoriturpa Tommy Lindgren. Kova oli meno ja melkoista taitureita kaikki tyynni.

Taiteiden talon hissin ovesta bongasin vielä yhden menon ja onneksi lipun vielä ehti saada samalla viikolla olevaan viimeiseen esitykseen; kyseessä oli siis Oulusta lähtöisin olevien ex-kilpatanssijoiden Katja Koukkulan ja Jussi Väänäsen sekä Jaakko Toivosen kolmen koreografian teos Hierarchy, jossa kukin tanssijoista oli tehnyt oman duettokoreografian kahdelle muulle. Hauska idea, jota vielä mukavasti avasi esityksen jälkeen pidetty pienimuotoinen keskustelutilaisuus, jossa yleisö sai esittää tanssijoille kysymyksiä teoksen synnystä. Nykyparitanssi kohtasi kilpatanssiteatterin tai jotain sinne päin :). Väänäsen Jussilla on karismaa vaikka muille jakaa ja vaimonsa, vaikka ovatkin tanssijoina melko erilaiset, kanssa ajoitus ja intuitio kohtaavat hienosti. Pidin kovasti Jaakko Toivosen ilmeikkyydestä sekä pehmeästi liikkuvista käsistä, tanssiminen näytti myös ihan älyttömän helpolta ja kevyeltä. 

Olenhan mä tietenkin seurannut Vain elämää -ohjelman tuoreinta kautta, kun mukaan on saatu Samuli ja Vesku. Samuli ei ole kyllä vielä kunnolla päässyt vauhtiin ja yllätyksekseni Elastinen on ollut tähän mennessä vahvin lenkki, vaikka myös molemmat Paulat ja Toni Wirtanen ovat omissa versioissaan onnistuneet hyvin. Paula Vesalan Apulanta meets Eurythmics meets Paula -veto Pahempi toistaan oli kyllä ihan parasta, mitä olen tässä ohjelmassa tai sen ruotsalaisessa serkussa Så mycket bättre nähnyt. Tai no ok, ehkä E-Typen ysäriteknopoppiversiointi Eva Dahlgrenin Jag är Gud:ista aiheutti samanlaiset vibraatiot ekalla kerralla tv:ssä kuultuna. Lahjakkaat on lahjakkaita, niin se vaan on.