Option Paralysis

Edellisen postauksen jälkeen olen kasannut voimia eli yrittänyt kuitata hullun työviikon univelkoja, onneksi melko hyvällä menestyksellä. Ainoastaan sunnuntain ja maanantain väliset yöunet tuppaavat välillä olemaan huonot, ehkä tuleva työviikko sen verran mielessä kuitenkin pyörii. 

Tanssittukin on ja saatiin valmiiksi sekä fandango että soleá; ai että molemmista tuli taas vallankin tanssijafiilis, vaikka soleán lopun kuusi nopsatahtista ylös-alas-pirtsaa eivät tietenkään flamencoyhdistyksen liukkaalla lattialla lähteneet niin kuin olisi pitänyt. Vaatisi tiukemmat hermot ja rutkasti enemmän itseluottamusta lähteä niihin ihan _täpöillä_. Tanssiopistolla tehtävä Tientos Griegos alkaa sekin valmistua pikku hiljaa joulukuista oppilasnäytöstämme silmällä pitäen ja puvustuskin alkaa olla hanskassa. Tervetuloa vaan tarkistamaan lopputulos, esityspäivä ei tosin vielä ole varmistunut. 

Parin viikon sisällä olen urakalla käyttänyt Finnkinon sarjalippuja, joissa kohta puolin olisi voimassaoloaika mennyt umpeen. Paha kurki sentään unohdin ostaa lippuja lisää Hulluilta Päiviltä, kun nyt taas on sellainen fiilis, että leffatkin maistuvat. Gone Girl oli jänskä, semminkin kun en ollut kirjaa lukenut ja Ben Affleck, vaikka hieman pökkelö makuuni onkin, passasi hienosti aviomiehen rooliin ja Rosamund Pike oli hyytävän hyvä! Viime viikon arkivapaalla täräytin sitten kaksi elokuvaa saman päivän aikana ja katsoin Valekytät (tunnustan, vain ja ainoastaan Jake Johnsonin takia - tyyppi on ihan loistava New Girl -komediasarjassa, jota Suomessa jostain syystä esitetään nimellä Kolme miestä ja tyttö) ja Mielensäpahoittajan. Jälkimmäinen oli pienoinen pettymys, odotin kyllä enemmän.. Viikonloppuna vuorostaan näin Boyhoodin ja A Most Wanted Manin, joita kumpaakin suosittelen lämpimästi. Boyhoodin teko kesti 12 vuotta ja leffassa seurattiin pojan kasvua 6-vuotiaasta täysi-ikäiseksi. Pääosan tehnyt Ellar Coltrane sopi rooliin mainiosti ja Patricia Arquettea ja Ethan Hawkea nyt voisi katsoa vaikka puhelinluetteloa lukemassa. Myös A Most Wanted Manin roolitus oli osuva - Robin Wright, Willem Dafoe, Rachel McAdams - ja Philip Seymour Hoffman... eräänkin kohtauksen aikana yksi katse sai aikaan sen, että meinasin pillahtaa itkuun. Ihan vaan siitä v******sesta, että tyyppi on kuollut aivan liian aikaisin ja huumeisiin. What a waste. 

Toissapäivänä oli taas Finnkinon loistavien Event-juttujen vuoro eli Live encore -lähetyksessä minä ja ehkä 10 muuta salissa ollutta pääsi Lontooseen seuraamaan Stephen Fryn omaelämäkerran kolmannen osan 'More Fool me' julkistustilaisuutta. Kirja on jo tilauksessa mulla Akateemisessa, enkä millään malttaisi odottaa sen saapumista. Siinä kanssa yksi ihminen, joka kiehtoo mua kovasti. Noita Finnkinon tapahtumia kannattaa muutenkin pitää silmällä, jos kiinnostusta löytyy, sillä baletin ja oopperan lisäksi esim. marraskuussa pääsee näkemään David Bowie -retrospektiivin (siis juuri sen Victoria & Albert Museumin näyttelyn, jonka olisin Lontoossa käydessäni halunnut nähdä, mutta ei sitten osunut mun reissujen ajalle), jonne tietenkin mulla on lippu jo hankittuna :) 

Hullujen Päivien saaliini

* otsikko on viittaus Stephen Fryn esitykseen. Pitää muuten tutustua tarkemmin  Oscar Wilden elämään ja tuotantoon tässä heti kohta, kun kerkiää.