lauantai 23. helmikuuta 2013

Päätös ja sen seuraukset

Tein muutaman viikon harkinnan jälkeen eilen raskaan päätöksen ja lakkautin paperi-Hesarin tilaukseni. Tabloid-muotoon siirtymisen jälkeen lehden lukeminen aamuisin on nimittäin useimmiten alkanut ärsytyksellä, kun osat A, B ja C sekä viikonpäivästä riippuen myös D ja E on pitänyt erotella toisistaan ennen kuin lukemisen voi kunnolla aloittaa. Monesti olen myös luullut B-osan kokonaan puuttuvan päivän lehdestä, kun liite on ollut niin tiukasti A-osan sisällä - mikä on vienyt välillä ihan raivon partaalle. Toki pienemmästä koosta on ollut se hyöty, että olen mahtunut lehden ja aamiaiseni kanssa entistä paremmin saman pöydän ääreen, mutta sekin ilo jäi nyt melko lyhytaikaiseksi. Minusta tuli siis Hesaria iPadillä lukeva tilaaja. Päätös sekin. iPadin hankkiminen.


Täti-ihminen kun lähtee tietotekniikka-tai elektroniikkaostoksille, on syytä laittaa kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että asiakaspalvelijaksi löytyy ymmärtäväinen henkilö. Suurin osa termeistä menee yli ja korkealta ja yleensä olenkin ihan lukossa kaupan tiskillä. Tämä on myös ollut suurin syy tiedostetulle tietotekniikkaan kohdistuvalle vastahankaisuudelleni. Ennen päätöstä. Kun se oli tehty, ei auttanut muu kuin mennä kauppaan, josta sopivan laitteen saa hankittua. Alku ei ollut kovin lupaava, sillä toisin kuin netissä ja liikkeen ikkunassa luki, myymälä oli kiinni...

Onneksi olin melko hyvällä tuulella (kiitos edellisiltaisen puhelun), joten istuin kiltisti odottamaan. Muitakin mahdollisia asiakkaita kävi ovella kurkkimassa ennen kuin vihdoin saapui henkilö ovea avaamaan. Piti sitten kommentoida ihan ääneen, että tuossa ikkunassa olevan teippauksen mukaan olisi pitänyt avata jo tunti sitten, mihin nuorimies pahoitellen totesi kyseessä olevan äkillisen sairaspoissaolon. Noh, ekana jonossa olleena sain ekana palvelua ja lyhyestä virsi kaunis, tulinpa 45 minuutin odottamiseen ärtymisestä huolimatta niin hyvin palvelluksi, ettei mitään rajaa! Nuorukainen hoiteli siinä sivussa pari muutakin asiakasta, mutta varmisti että sain laitteen käyttökuntoon ennen myymälästä poistumistani - siihenkin meni 45 minuuttia, Apple-maailma kun oli minulle entuudestaan täysin vieras. Teleoperaattorin luona sama meno jatkui eli perin kätevästi sain kännykkäliittymäni päivitettyä samalla, kun hankin nettiliittymän. On nää nykyajan nuoret miehet niin taitavia - tai sitten osaan erittäin uskottavasti olla avuton. Ihan lähtee palautetta ja isot kiitokset molempiin paikkoihin. 


1 kommentti:

  1. Usein pääsee noissa it- ja puhelinasioissa helpommalla, kun toteaa heti aluksi, et "Älä puhe sitte "lontoota", että mäkin ymmärrän." Vaikka jotain asiasta ymmärränkin.. Mut saa sitten sellaisen "helppokäyttöopastuksen"

    VastaaPoista

Saa kommentoida, mut ei oo pakko!